keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Ohops!

Tuossa heräilin hetki sitten ja ihmettelin että mitähän minä olen eilen syönyt kun maha on niin kipeä. Sen enempää ajattelematta nousin, menin vessaan ja vasta pyyhkiessä huomasin vatsakivun todellisen luonteen. "Jaaaaa, menkat alkoi!"

Kuva

En odottanut niitä ihan vielä alkaviksi. Viime kierrossa kun olin neljä päivää ilman lugeja ennen vuodon alkamista, nyt vain kolme (tai no, lähinnä kolme ja puoli).

Mutta ei haittaa. Nyt päästään vaan nopeammin seuraavaan kiertoon. Tämä kierto menee siis täysin luomusti polin joulutauon vuoksi, ensi kierrossa sitten vihdoin se toinen inssin. Miehen kanssa ollaan jo vähän juteltu IVF-jonoon menostakin, tai siis lähinnä millä aikataululla sinne mentäisiin. Mutta siitä enemmän sitten joskus myöhemmin!

maanantai 23. joulukuuta 2013

Pikapikapikapika

Todella nopea postaus.
 
Testasin siis jo eilen aamulla, olen vaan ollut niin joulutouhuissani etten ole millään ehtinyt/jaksanut koneelle. Nytkin vaan todella nopea visiitti.
 
Mutta siis eipä ole mitään mieluista kerrottavaa, muuten varmaan olisinkin tullut hetimmiten kertomaan.
 
Negan siis testasin ja luget lopetin. Oikeastaan unohdin pistää lauantai-iltana, joten lauantaiaamu jäi viimeiseksi lugeksti. Joten jälleen kerran, vuotoa odotellessa. Mutta ei ollut mitenkään yllätys!
 
Nyt miehen viekkuun nukkumaan!

Joulukortti teille!

perjantai 20. joulukuuta 2013

Neljä yötä jouluun on, laskin aivan itse...

"Se olisi jouluaatto ja minulla kp25 sekä dpo10. Hiukan ennen uutta vuotta siis odottelen tätiäkin jo kylään. Mutta nyt ei ajatella sellaisia, vaan nautitaan ja ollaan rauhassa. Jos ensi vuonna ei enää oltaisikaan kaksistaan..."

Maanantaina 24.12.2012.

Kuva

Noh, ollaan kaksitaan kuitenkin. Toki meillä on molempien perheet ja kaverit, mutta omana perheenä olemme vielä ihan vain kahdestaan. En tiedä uskaltaako sitä enää ajatella ensi vuodeksi samoin. Jos ensi vuonna ei enää oltaisi kahdestaan? Mutta ehkä ollaankin. Jostain syystä on sellainen fiilis, että todennäköisemmin olemme kahdestaan kuin kolmestaan.

Mutta en minä nyt erityisen masentunut ole tästä tilanteesta. Odotan joulua silti ihan innolla. Vielä on paketoimista ja vähän siivoamista, mutta muuten homma alkaa olla pulkassa.

Tiputtelu alkoi eilen, nyt en ole varma tuleeko se kuivista limakalvoista vai onko se ihan tätä minun "normaalia" tiputtelua. Mutta kai tässä silti on vielä pieni mahdollisuus saada plussatesti aikaiseksi joululahjaksi...?

tiistai 17. joulukuuta 2013

No mitäpä tänne?

Niin. Samankaltaisia oireita alkanut ilmetä, kuin viime kierrossakin tähän aikaan. Finnejä, rinnat tosi kipeät ja valkovuotoa. Eli en jaksa elätellä mitenkään erityisen suuria toiveita. En minä toivoa täysin heitä, mutta pyrin jatkamaan tätä neutraalia menoa ja ajattelemaan mahdollisimman vähän.

En edes halua kirjoittaa tätä, mutta kirjoitetaan nyt. Ette sitten ala hehkuttaa! Tänään aamulla oli suussani yht' äkkiä outo raudan maku. Enkä usko että olisin mitään metallistakaan lääppinyt tms. Tiedä sitten. En kyllä tahdo uskoa että jo tässä vaiheessa voisi jotain tuollaisia raskausoireita tulla.

Kuva

Reissumme meni todella kivasti. Oli mahtavaa irtautua arjesta täysin!

Edellisessä Haaste-postauksessa mainitsin blogiprojektista ja nyt varmaan voi siitä kertoa enemmän. Aloimme kirjoittaa hyvän ystäväni Nellie Garotan kanssa uutta yhteistä blogia, nimeltä Sirottumia. Sen aiheena on tiivistetysti "Parhaimmat ystävät, endometrioosi ja vauvakuume". Siitä blogista enemmän linkkiä klikkaamalla. ;)

Pitkästä aikaa haaste

Kiitos tästä haasteesta S1N1!

Haasteen säännöt:

    1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
    2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
    3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
    4. Heidän tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
    5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.
    6. Kerro kuka sinut haastoi. Ei takaisin haastamista.

Yksitoista asiaa minusta:

1. Opiskelen tällä hetkellä uutta alaa.
2. Pidän kahvista, vaikka pyrin juomaan sitä mahdollisimman vähän.
3. Minulla on menossa pieni blogiprojekti, josta kerron ehkä myöhemmin lisää.
4. Niskani kipeytyvät helposti.
5. Tykkään saunoa.
6. Odotan innolla tulevaa joulua.
7. Jouluvalmisteluni ovat täysin vaiheessa, mutta teen sen verran kun ehdin.
8. Nykyisessä työpaikassani on hyvä työilmapiiri.
9. En ole vielä ostanut kaikkia joululahjoja.
10. Pidän leipomisesta, mutta viime aikoina olen senkin suhteen hieman laiskistunut.
11. Vihaan tiskaamista! Onneksi meillä on astianpesukone.


Kysymykset minulle:

1. Kissa/koira/et pidä eläimistä?
Koira, vaikka meillä on itsellä kaksi kissaa.

2. Paras muisto lapsuudestasi?
Elokuvien kuvaaminen kavereiden kanssa.

3. Mitä et tule ikinä tekemään äitinä?
Aika paha! Öö. En tule pakottamaan lastani harrastamaan mitään tiettyä.

4. Montako kirjaa olet lukenut tänä vuonna?
Varmaan kaksi tuli luettua kesän aikana.

5. Sauna vai pitkä lämmin suihku?
SAUNA!

6. Kahvi vai tee?
Kahvi vaikka teetä juonkin enemmän.

7. Raskausarpia vai välilihan leikkaus/repeämä?
Raskausarvet.

8. Oleko tyytyväinen painoosi?
Olen vaikka sitä on tullut muutama kilo lisää.

9. Lempiharrastuksesi?
Nykyään salilla käyminen, lapsena pidin tanssista.

10. Usko, toivo vai rakkaus?
Rakkaus.

11. Mies- vai naisgynekologi?
Naisen kanssa on jotenkin luontevampi olo.


Minun 11 kysymystä:

1. Suurin pelkosi?
2. Paras piirteesi?
3. Huonoin piirteesi?
4. Kauanko olet seurustellut?
5. Miehesi huonoin piirre?
6. Mitä yhteistä sinulla ja miehelläsi on?
7. Miehesi paras piirre ulkonäöllisesti?
8. Mitä ajattelet juuri NYT?
9. Mitä olet syönyt viimeksi?
10. Mitä haluaisit syödä seuraavaksi?
11. Miksi aloit kirjoittaa blogia?

Minä haastan:


No ei ole yhtätoista, mutta aika monta kuitenkin. :) Toivottavasti jokainen jaksaa ottaa haasteen vastaan!

perjantai 13. joulukuuta 2013

Radiohiljaisuus

Tulinpa vaan nopsaan ilmoittamaan, että ollaan miehen kanssa lähdössä viikonlopuksi pienelle reissulle, joten pieni blogihiljaisuus on edessä.
 
Kuva
 
Mutta ei hätää, I'll be back! ;)
 
Oikein rentouttavaa viikonloppua kaikille teille!

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Hyvä ja tärkeä asia!

Haluan nyt omalta osaltani tuoda tietoisuuteen yhtä erittäin tärkeää asiaa. Tarkoitan tietenkin Uusi lastensairaala 2017 -hanketta.


Mielestäni on todella tärkeää saada Suomeen uusi ja entistä ehompi lastensairaala, vanha kun alkaa olla juttujen mukaan aika heikossa kunnossa. Itse ajattelen niin, että me tai joku läheisemme saattaa tulevaisuudessa tarvita tätä sairaalaa, joten pyrin saamaan jokaisen tuttuni lahjoittamaan edes sen 5€ tälle hankkeelle.

Viikko sitten uutisoitiin kuinka peliyhtiö Supercell lahjoitti 3,4 miljoonaa euroa. Potin takana oli Supercellin työntekijät.


Ja tänään S-ryhmä on ilmoittanut lahjoittavansa miljoona euroa hankkeelle, samalla haastaen kaikki asiakasomistajat mukaan lahjoittajiksi. S-ryhmän lahjoitus nosti kokonaissumman siis jo 14,7 miljoonaan. Melkein puolet tavoitteesta on kerätty! (Edit. Summa saatiinkin näköjään päivitettyä nettisivuille heti, kun olin postauksen julkaissut.)

Itse osallistuin pari viikkoa sitten järjestettyyn hyvätekeväisyyshuutokauppaan, lahjoittaen lastensairaalalle yhteensä 55€. Ja tarkoituksenani on lahjoittaa tulevaisuudessa vielä enemmänkin.

Nytkin Uusi lastensairaala 2017 -hankkeen nettisivuilla on ihan loistava joululahjaidea niille, joilla on jo kaikkea. Voit tehdä heidän nimissä lahjoituksen:


Kai teistäkin jokainen tekee edes pienen lahjoituksen?

Miettikää: jos jokainen suomalainen lahjoittaisi vain euron, saataisiin kasaan 5,4 miljoonaa. Jos jokainen suomalainen lahjoittaisi 2€, saataisiin kasaan jo 10,8 miljoonaa euroa!

tiistai 10. joulukuuta 2013

Sanasto

Jokin aikaa sitten kaverini tuli sanoneeksi, että hän ei ole löytänyt hyvää sanastoa liittyen lapsen yrittämiseen. Minä olen useamman kerran saanut (huom, saanut!) hänelle suomentaa jotain termejä ja lyhenteitä.

Nooh, nytpä tempaisin ja tein oman sanaston! Se löytyy tuolta yläpalkista tai tästä linkistä.

Kuulisin mielelläni mielipiteitä!

Olen saattanut unohtaa jotain oleellista tai siellä voi olla virheitäkin. Tuo minun sanasto siis käsittelee niin yritystä kuin lapsettomuuttakin.

Dpo vai pp?

Tässäpä tulin pohtineeksi, pitäisikö minun nyt laskea päiviä dpo:n vai pp:n mukaan?

Eli siis vielä nämä termit suomennettuna:
dpo = days past ovulation = päiviä ovulaation jälkeen
pp = piinapäivä (sille ei kai ole muuta termiä?)

En siis testannut ovulaatiota, mutta kyllä se kaiken järjen mukaan sunnuntaina tapahtui. Tai lauantaina...?

Kuva (pohja)

Viime kierrossa laskin dpo:n mukaan, vaikka en sillonkaan ovista testannut. Nyt kuitenkin mietin, että ehkä minun pitäisikin laskea pp:tä. Sitähän yleisimmin käytetään IVF/ICSI -hoidoissa.

Tai sitten en laske minkään mukaan. Tiedän kuitenkin testipäiväni, eikä se muuksi muutu vaikka laskisin mitä ja miten. ;)

maanantai 9. joulukuuta 2013

Unelmia

Usein törmään ihmisiin jotka unelmoivat suurista asioista ja saavutuksista. Lähinnä ajattelen urheilijoita, näyttelijöitä ja muita vastaavia. Kun heiltä kysyy tavoitteista, ne ovat aika usein suuria. Joku toivoo olevansa vielä joskus maailmanmestari, joku toivoo saavansa kansainvälisen uran ja joku taas keittokirjasopimuksen. Omaan silmään vielä tuntuu siltä, että nämä ihmiset myös saavuttavat nämä haaveilemansa asiat ja paljon muutakin.

Kuva

Entäs sitten esimerkiksi minä? Olen ihan tavallinen ihminen, en haaveile kovin erikoisista asioita. Haaveilen perheestä ja omasta kodista. Haaveilen siitä, että joskus saisimme kokea ihan tavallista arkea perheenä. Haaveilen mukavasta työpaikasta ja siihen liittyen tällä hetkellä myös uudesta ammattitutkinnosta. Haaveilen että joskus saisimme hankittua myös koiran.

Kuva

Olemmeko siis liian kunnianhimottomia kun emme saavuta edes näitä tavallisia asioita?

Sen sijaan saamme tehdä kaikkemme että pääsisimme edes askeleen lähemmäs niiden toteutumista. Edes yhden. Tälläinen vastakkainasettelu tuntuu välillä myös aika epäreilulta... Mutta sitä se elämä on. Epäreilua. Hyvä kun sen hyväksyy nyt, eikä rämmi missään epäreiluuden ilmapiirissä.

Mutta totta on se, että jotkut ihmiset vaan pääsevät helpommalla. Toki meillä kaikilla on huolemme, murheemme ja ongelmamme, mutta realistisesti ne vaan ovat toisilla suurempia kuin toisilla. Aina.

lauantai 7. joulukuuta 2013

Selvisin, wohoo!

Nyt voin ylpeänä taputtaa itseäni selkään. Selvisin Pregnylin pistämisestä pyörtymättä, eikä alkanut edes heikottaa. Hyvä minä!
 
Kuva
 
Olikohan se seurasta kiinni? Viime kierrossa mies oli minun seurana, tällä kertaa pyysin kaveriani seuraksi, koska mies oli harrastuksissaan. No jaa, tuskin sentään. ;) Taisin vain olla itsevarmempi, viimeksikin siitä sitten loppujen lopuksi ihan kunnialla selvisin.
 
 
Crinone jäi sitten apteekin hyllylle. Päätin käyttää Lugesteronia, sitä kun reseptiltä löytyy vielä useampi pakkaus. Kyselin apteekista jotain kuivumista estävää ainetta ja sen tuloksena ostin Ceridalin Lipolotion -öljyä (tästä öljystä myös muutamat minulla vinkkasivatkin). Sitä voi käyttää koko kehoon, myös limakalvoille. Farmaseutti kehotti käyttämään tätä joko lugen pistämisen jälkeen tai sitten ihan eri aikaan vuorokaudesta.
 
 
Katsotaan onko tästä mitään apua. Luget ajattelin aloittaa huomenna illalla.
 
Tänään meillä onkin sitten "treffi-ilta". ;) Pitänee ehkä keksiä jotain pientä maustetta, ettei mene liian suorittamiseksi.

torstai 5. joulukuuta 2013

V*tuiksi meni sekin

Kuten vähän pelkäsinkin, joten ei se nyt ihan yllätyksenä tullut.

Kävin siis heti aamusella ultrassa, limakalvo oli 7mm ja johtofolli jo 20mm. Eli inssi jää tekemättä.

Kuva

Sen sijaan siis kotiyhdynnät. Lääkäri määräsi minulle kuitenkin Pregnyllin tehostamaan ovista, tänään vielä pistän kerran Gonalia ja huomenna illalla sitten Pregnyl. Yhdyntöjä lauantai-iltana ja sitten sunnuntaina.

Kerroin lääkärille myös tuosta Lugesteronin aiheuttamasta limakalvojen kuivuudesta. Hän sitten suositteli vaihtamaan lääkityksen Crinone-emätingeeliin, sanoi sen vain olevan vähän arvokkaampaa. Totesin ettei se sitten niin tarkkaa ole minkä hintaista se lääke on. Nooh, minäpä menin sitten äsken googlettamaan tämän Crinonen hinnan...

Kuva

85€ / paketti, joita tarvitsisin kaksi!!!

Voi huh, huh... Sanonpa vaan.

Kyllä pohdin tarkkaan ostanko tuota vai en. Ei ole kuitenkaan mitään varmuutta että tuo lääke auttaisi, eikä meillä ei ole nyt mitään "oikeita hoitojakaan" käynnissä. On se vaan aika kova hinta, varsinkin kun vertaa 17€ maksavaan Lugesteroniin!

Minulla olisi kyllä lugeja vielä reseptillä. Joten vaihtoehtoisesti voisin käyttää niitä vaikka vain kerran päivässä (viime kierrossa käytin aamuin illoin) tai sitten en käytä mitään. Pitää kysyä vielä miehenkin mielipide.

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Tasapainossa

Tuolla Kaksplussan puolella tuli puheeksi reilu viikko sitten naisten "oman alueen huolto". Pidetään bakteerit ja hiivat poissa, pysyy hyvä tasapaino myös alakerrassa.

Kuva

Itse en ole ikinä käyttänyt mitään Lactalia tai vastaavaa, vaikka niitä mainoksia usein olen nähnyt. Nyt kuitenkin päätin varmistaa, että alakerran ph-tasapaino on kunnossa seuraavaa inssiä ajatellen. On sitten hyvät olot siellä hedelmöittyä.

Hain perjantaina uuden satsin Gonal-F:ää ja samalla päätin ostaa myös Lactalia. Siinä hyllyn edessä sitten tutkin valikoimaa ja huomasin vähän edullisemman vaihtoehdon, Multi-Gynin. Heidän tuoteperheestä löytyi FloraPlus, mikä sopi minun tarpeisiin.

Kuva

Lactaliin verrattuna tämä oli siis hieman edullisempi ja kun Lactalilla on 7 kerta-annosta, Multi-Gynillä on vain 5. Aloitin perjantaina ja käytin joka ilta eiliseen saakka.

Täältä löytyy hyvä taulukko eri Multi-Gyn tuotteista ja mihin oireisiin niitä tulisi käyttää. Itse käytin tätä nyt "sokkihoitona" eli kuten hiivatulehduksen kohdalla tulisi käyttää.

Huomenna onkin sitten ulta heti aamulla, kuulee minkä tuomion he antavat inssin suhteen.