keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Arvonnan tulos ja palkinto!

Hirmu hyviä ideoita annoitte arvonnan palkinnon suhteen, yleisin toive oli lahjakortti. Mutta koska pidin täällä blogissa "juuri" vuosi sitten kilpailun, missä palkintona oli lahjakortti, halusin välillä jotain muutakin. Ensi kerralla sitten ehkäpä. ;)

Muumimuki olisi kiva palkinto, mutta en uskalla lähettää sellaista postissa. En luota itseeni (enkä postiin), että saisin sen pakattua niin hyvin että se olisi ehjä myös perille päästyään.

Vauvoihin liittyvä palkinto olisi myös kiva, mutta mielestäni silloin osallistujien pitäisi tietää palkinto jo siinä vaiheessa kun he osallistuvat arvontaan. Muuten voikin voittaa jotain sellaista, mikä ei ole esim. sopivan kokoinen tai värinen.

Leffaliput oli myös kiva idea, mutta ilmeisesti netistä ei saa ostettua kahta Finnkinon lippua? Tai sitten en vain osaa. :D Kuitenkin, se homma kaatui siihen.


Pitemmittä puheitta:


Kerron vielä palkinnon taustat eli miksi tälläinen ja mitä se sisältää. Halusin että palkinto kertoisi jotain minusta ihmisenä.

We Care Icon, Body Scrub Tropical wind - Sain joululahjaksi kaveriltani saman sarjan vartalorasvaa, otin sen käyttöön noin kuukausi sitten ja mielestäni se on aivan loistavaa. Niin koostumukseltaan kuin tuoksultaankin. Koska ainakin yhdessä kommenttissa toivottiin vartalokuorintaa, ostin palkintoon sellaisen.

Keltainen kynsilakka - Monet toivoivat kosmetiikkaa sekä muutamat juuri kynsilakkaa, joten sellainen kuuluu myös palkintoon. Itse lakkaisin kynsiä useamminkin, mutta minulla ei vain ole aikaa jatkuvasti putsata ja lakat uudestaan. Lisäksi omat kynteni ovat niin hauraat, ettei jatkuva lakkaus käy päinsä.

Pop Design -tiskirätti - Olen hieman tiskirättihullu. Kuviollisia tiskirätteijä löytyy meiltä monia, monia, monia. Juuri viime viikolla ostin pääisäisrätin. Ja kun ne pesee aina pyykinpesukoneessa 90 asteessa, ne pysyvät käyttökuntoisina pitkään! Reseptillistä tiskirättiä minulla ei vielä ole, joten palkinnon voittaja saa nyt minun sijastani sellaisen.

PartyLiten tuikkivia - PartyLiten kynttilät ovat kyllä parhaita! Olen poltellut niitä varmaan noin viiden vuoden ajan ja viime vuosina koko ajan enemmän. Palkintoon lisäsin 4 x 2 kpl tuoksullisia tuikkivia.


Toivottavasti voittaja pitää palkinnosta!

Sitten siirrytäänkin voittajaan...


Iso kiitos kaikille osallistumisesta, olen yhteydessä voittajaan myös henkilökohtaisesti.

1 kommentti: