keskiviikko 14. elokuuta 2013

Pitkästä aikaa runo


Vilunväreet karehtivat ympäri kehoani.
Vaistomaisesti kohotan käteni vetääkseni peittoa tiukemmalle.
Yritän muistaa, mitä mielessäni äsken pyöri.
Vilu karkotti kaikki ajatukset.
Se oli jotakin onnellista.
Olin hyvilläni sen suomasta piilopaikasta.
Olin turvassa tältä kurjalta väsymyksen polulta.
Tömähdin selälleni polulle, jonne en tahtonut.
Pumpulipilvet olivat kevyet kävellä.
Maailma alkoi pyöriä vinhaa vauhtia.
Luovutin.
Avasin silmät uuteen päivään.
 
 
 
Tämä runo on niin monitasoinen ja jostain syystä kovin koskettava, oli ihan pakko jakaa se teille.

1 kommentti:

  1. Luin ensimmäiset pari riviä, kunnes tajusin, että se on mun kirjoittama. :D Tässähän ihan hämmentyy... :) Kiitos!

    VastaaPoista