"Sä otat tän asian yllättävän rauhallisesti aina."
Näin sanoi ystäväni kun kerroin, että minun on vain pakko olla maalaamatta piruja seinille ennen kuin pääsen kontorolliultraan. Sitten vasta voin alkaa panikoimaan.
Ilmeisesti aina kun puhun tästä asiasta olen rauhallinen, kerron faktat ja omat mietteet. En ole itkenyt kenenkään nähden tai kuullen (pois suljettuna se kun kerroin koko lapsettomuudesta vanhimmalle kaverilleni), ja olen oppinut tässä parin vuoden aikana hyvän "gamefacen". Yleisesti ottaen jaksan hymyillä ja olla positiivinen työpäivän ajan, kotona ei enää tarvitse. Rankimmat päivät on silloin, kun pitää mennä jonnekin vielä töiden jälkeen. Tai ei niissäkään olisi mitään ongelmaa jos oikeasti hymyilyttää, seuraa on hyvää ja juttu luistaa. Mutta muuten.
Itsestä tuntuu jotenkin uskomattomalta miten minut nähdään. Tuntuu että olen yksi romukasa, mikä joutuu pakottamaan itsensä imuroimaan, tiskaamaan, pyykimään pölyjä... Kaikesta uudesta ja innostavasta on muodostunut minulle henkireikä. Siksi varmaan aloitan usein kotonakin kaikkia "projekteja". Koska sitten huonekalut vaihtaa paikkoja, koska päätän järjestellä vaatehuoneen uusiksi. Mutta muut eivät näe näin.
Minun keinoni rauhoittua ja käsitellä ikäviä asiota. En voi kuormittaa kavereita loputtomiin omilla ajatuksilla, riittää että he kuuntelevat miten lääkärissä on mennyt ja miten seuraavaksi edetään.
Se on yllättävää kuinka monta kertaa me suojellaan ystäviämme ja läheisiämme päämme sisäiseltä kaaokselta ihan turhaan. Monesti olen lukenut, kun esimerkiksi masentuneet tai muuten elämän kolhimat ihmiset kirjottavat täällä netissä, että haluavat purkaa ajatuksiaan jollekin, mutt eivät halua kuormittaa ystäviään valittamalla jatkuvasti omasta olosta. Mutta mitä varten ystävät ovat, jos eivät siksi, että he voivat tukea meitä silloin kun on vaikeaa?
VastaaPoistaOn tietysti hyvä, että ystävän kanssa puhutaan muustakin kuin toisen ongelmista, mutta liian moni kärsii turhaan yksin, vaikka vierellä olisi ystävä, joka osaisi lohduttaa ja tukea vaikealla hetkellä.
Mmm... Totta. Itse en vaan kestä sitä että minun takia joku olisi hirmu huolissaan. :/
Poista