Usein törmään ihmisiin jotka unelmoivat suurista asioista ja saavutuksista. Lähinnä ajattelen urheilijoita, näyttelijöitä ja muita vastaavia. Kun heiltä kysyy tavoitteista, ne ovat aika usein suuria. Joku toivoo olevansa vielä joskus maailmanmestari, joku toivoo saavansa kansainvälisen uran ja joku taas keittokirjasopimuksen. Omaan silmään vielä tuntuu siltä, että nämä ihmiset myös saavuttavat nämä haaveilemansa asiat ja paljon muutakin.
 |
| Kuva |
Entäs sitten esimerkiksi minä? Olen ihan tavallinen ihminen, en haaveile kovin erikoisista asioita. Haaveilen perheestä ja omasta kodista. Haaveilen siitä, että joskus saisimme kokea ihan tavallista arkea perheenä. Haaveilen mukavasta työpaikasta ja siihen liittyen tällä hetkellä myös uudesta ammattitutkinnosta. Haaveilen että joskus saisimme hankittua myös koiran.
 |
| Kuva |
Olemmeko siis liian kunnianhimottomia kun emme saavuta edes näitä tavallisia asioita?
Sen sijaan saamme tehdä kaikkemme että pääsisimme edes askeleen lähemmäs niiden toteutumista. Edes yhden. Tälläinen vastakkainasettelu tuntuu välillä myös aika epäreilulta... Mutta sitä se elämä on. Epäreilua. Hyvä kun sen hyväksyy nyt, eikä rämmi missään epäreiluuden ilmapiirissä.
Mutta totta on se, että jotkut ihmiset vaan pääsevät helpommalla. Toki meillä kaikilla on huolemme, murheemme ja ongelmamme, mutta realistisesti ne vaan ovat toisilla suurempia kuin toisilla. Aina.
Haluan kysyä erään kysymyksen. Omaakin pohdintaani kai. Toivon, että vastaat. Unelma-postauksesi sai kirjoittamaan tämän...
VastaaPoistaMinäkin tasapainoilen uran ja perheen välillä. Kumman haluan ensin perustaa. Valmistun ammatillisesta koulutuksesta juuri, lähenen kahtakymmentä. Minulla on aviomies ja koiria, joten hyvällä alulla ollaan. Haluan hienon ammatin, amk ja päälle maisterintutkinto. Opettajaksi joskus kai aion. Haluaisin tarjota lapsilleni taloudellisesti hyvää, omakotitalon jne. Olenko yli viiden vuoden kuluttua, miltei 25-vuotiaana parempi äidiksi kuin nyt? Luultavasti. Mutta entä jos en pysty äidiksi enää silloin? Entä jos minulle käy kuten sinulle? Jos voisit palata aikaisempaan, alkaisitko yrityksen aiemmin, esim. alle 20-vuotiaana? Tuntuuko sinusta, että asetit uran ja "elämisen", perheen eli oikean unelman edelle?
Heippa ja kiitos kommentistasi.
PoistaNiin, aika hyviä kysymyksiä ja pohdintoja! Mehän olimme siis 21-vuotiaita kun aloitimme yrityksen. Olin silloin juuri aloittanut toisen vuoteni amk:ssa uudella alalla. Alunperinhän meidän tarkoitus oli odottaa että valmistun tai olen ainakin loppusuoralla. Mutta sitten se vauvakuume yllätti ja päädyttiin tähän. Amk:han minulla meni sitten ihan penkin alle, joten olen tosi tyytyväinen että aloitimme yrittämisen jo tuolloin. Varsinkin kun tässä nyt näyttää kestävän...
Mutta, jos voisin valita toisin. Toisaaltahan jos olisimme aloittaneet yrittämisen jo alta 2kymppisinä, meillä saattaisi olla jo lapsi. Tärppikin olisi voinut tulla hetimmiten, kuka tietää. Mutta toisaalta taas, en henkilökohtaisesti olisi ollut valmis äidiksi kuin vasta tuolloin 21-vuotiaana. Joten siinä mielessä, en valitsisi toisin.
Vaikka olen kokenut (jo) aika pitkän ja kivisen tien matkalla äitiyteen, uskon silti että yrittämistä ei kannata aloittaa ellei ole ihan 100% varma siitä. Ei kannata nojautua siihen, että jos ei heti tärppääkkään tai jos jotain vikaa ilmeneekin. Kuitenkin tosiasia on, että 80% raskaus alkaa ensimmäisen vuoden aikana. Valinta on tehtävä, eikä se aina ole helppo. Teet niin tai näin, todennäköisesti silti kadut (edes vähän) valintaasi.
Tsemppiä! Toivottavasti osasin vastata edes jotain järkevää... :)