Nyt on se hetki, jota olen todella pitkään pohtinut, miettinyt ja harkinnut. Ilman sen suurempaa varoitusta, tulen "ulos kaapista" eli paljastan kasvoni sekä toisen blogini, mihin tässä pikkuhiljaa olisi tarkoitus siirtyä kokonaan. Täällä jatkuu raskauskuulumiset sekä syvällisemmät pohdinnat edelleen, toisen blogin puolella kerron hankinnoista, remontista, vaatteista ja muista. Synnytyksen jälkeen sitten tämä blogi hiljenee, mutta ei poistu.
Kuva |
Monet ovat kovasti sitä masukuvaakin kyselleet, joten sekin tulee (vähän väkisinkin) esiin jos kun omia vaatteitani esittelen. Mutta sen pidemmittä "puheitta", tässä olen minä:
24-vuotias paljasjalkainen (kuten kuvasta näkee ;) ) raumalainen, toiselta bloginimeltäni LauraCaarina.
Bloggauksen olen aloittanut vuonna 2008 leivontablogilla, mikä on vuosien saatossa muuttanut muotoaan ja viimeisimmän muutoksen myötä olen ristinyt sen perhe- ja lifestyleblogiksi.
Häistä haaveilen ja pidän omaa blogia, mutta tämän tulevan perheenlisäyksen myötä se blogi on jäänyt pienemmälle huomiolle.
Mies pyörii elämässä vahvasti mukana, mutta ei esiinny blogissani.
Kaksi kissaamme sen sijaan esittäytyvät aina silloin tällöin.
Olen joskus huomannut, että minulla taitaa olla täällä sekä hääblogissani samoja lukijoita. Uudistuneella lifestyleblogilla ei vielä montaakaan lukijaa ole, sillä muutin osoitteen juuri.
Ja nyt jännityksellä odottamaan mitä tästä paljastuksesta seuraa...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaÄhhhh... Anteeksi anonyymi, hiirikäsi ei oikein toiminut (aamukankeutta?) ja poistin kommenttisi vahingossa! -_- Mutta siis kiitos kommentistasi, ehdin sen kyllä lukea. :)
PoistaHei kiva juttu, että paljastit itsesi :)
VastaaPoistaJa mikä sattuma, että asut vielä melko lähellä, kun itse asun Porissa :D
Aih, varmaan monia on täältä lähiseudultakin. :)
PoistaMoi, kivaa! :) en tosin ymmärrä miksi monta blogia, sekavaa. Kaikki mahtuisi yhteenkin. :)
VastaaPoistaMonia syitä tähänkin ja tilanteet on vaihdelleet. No tämä on täällä yksinään tietenkin siksi, että olen kirjoittanut tätä nimimerkin takaa ja halunnut pitää tämän erillään. Lifestyleblogi ja hääblogit ovat olleet ensin erillään, sitten yhdessä ja nyt erotin ne taas, sillä minun mielestä häät on hyvä pitää erillään. Kaikkia kun ei kiinnosta hääjutut ja jotenkin itse pidän selkeämpänä että ne ovat "omassa lokerossaan". Joidenkin mielestä ehkä sekavaa, minulle käy järkeen. :) Ja tosiaan tuo hääblogi on nyt ollut vähän oman onnensa nojassa ja tänne kirjoittelu loppuu sitten syksyllä.
Poista