Ymmärrystä

Koska vuodatus.net -palvelu oli tuossa useamman viikon pienoissessa oikosulussa kirjoitin yhden tekstin koneelle talteen heinäkuun puolessa välissä ja nyt viimein voisin sen jakaa teille. :)

Minulla on useampi hyvä ystävä. Pidän itseäni onnekkaana, juurikin siksi että minulla on vain muutama kaveri ja useampi ystävä. Ystävälle kun voi puhua kaikesta ja kertoa kaiken, jos siltä tuntuu. Vaikka emme ole lähiaikoina (pariin vuoteen) edes menossa naimisiin, minulla on nyt jo kova pähkäily käynnissä, ketä pyydän itselleni kaasoksi! Uskoisin kyllä, että minulle tulee kaksi kaasoa ja kaksi morsiusneitoa. No nyt hyppäsin vähän aiheestani. :D

Kun elän jo kuitenkin yrityskierto kymppiä (heinäkuussa elin!) ajattelin, että voisin jutella tuntemuksistani yhden ystäväni kanssa, jolle (ja yhdelle toiselle) menin kännispäiten keväällä kertomaan, että meillä on jo yritys käynnissä. Olimme ravintolassa syömässä ja siinä kun puheltiin niitä näitä, niin livautin asian suhteellisen hienotunteisesti (ainakin omasta mielestäni) "peliin" ja yritin puhua siitä, kuinka tilanteemme on epäreilu ja kuinka minusta tuntuu että näitä kerta- ja vahinkolaukauksia tulee tietooni koko ajan. Ja kyllä, tiedän että se ei ole meiltä pois, mutta kuinka kauan meidän pitää odottaa sitä omaa "vahinkoamme".

Kuten pelkäsin, ei tästä keskustelusta tullut minulle kuin suhteellisen paha mieli. Sain vain näitä klassisia kommentteja:

"Te olette vielä niin nuoria, teillä on aikaa."
"Kyllä se tulee kun on tullakseen."
"Teillä on kuitenkin muuten asiat niin hyvin."

Tiedän että nämä kommentit on tarkoitettu kannustukseksi ja antamaan minulle positiivista näkökantaa asiaan, mutta valitettavasti siltä se ei tunnu. En halua että tähän menisi näin kauan aikaa vaikka olenkin näin nuori! Tiedän, että se tulee kun on tullakseen, mutta miksi muille se tulee niin paljon helpommalla? Emmekö sitten ole sitä ansainneet? Me sentään haluamme lapsen, toisin kuin monet, monet muut jotka saavat lapsen. Ja kyllä, meillä on asiat hyvin. Parisuhteella menee hyvin, on kiva koti ja töitäkin on ollut mukavasti, mutta haluamme liikkua eteenpäin ja meidän seuraava askel on oma lapsi. Niin se vaan on.

Ei tätä tunnetta ja tilannetta vaan voi ymmärtää kukaan muu kuin sellainen ihminen joka on tämän kokenut tai on tällä hetkellä samassa tilanteessa. Siltikään en missään nimessä toivo, että kukaan ystävistäni joutuisi kokemaan saman tilanteen. Tämä ei nimittäin ole helppoa. Mutta mikäli he tämän tilanteen välttävät ja saavat lapsensa helposti aluilleen, toivon että he osaisivat todella arvostaa sitä!

Vaikka olemme päättäneet miehen kanssa, että emme kerro tästä yrityksestä kenellekään olen välillä miettinyt olisiko elämä helpompaa jos esim. kaverimme tietäisivät. Mieskin tuossa pari päivää sitten sanoi, ettei hänelläkään niin väliä olisi vaikka kaikki jo tietäisivät. Mutta niin, en usko että se auttaisi yhtään. Kaikki vaan seuraisivat minua tarkemmin ja mahdollisesti sitten alkaisi se ihmettely että "eikö vieläkään?".

Ehkä joskus uskallan vinkata kavereitani lukemaan tämän...