perjantai 20. syyskuuta 2013

Psykiatrinen sairaanhoitaja

"Psykiatriset sairaanhoitajat ovat opistosta tai ammattikorkeakoulusta sairaanhoitajaksi valmistuneita henkilöitä, jotka ovat opinnoissaan erikoistuneet psykiatriseen hoitotyöhön. Psykiatriset sairaanhoitajat antavat tavallisesti keskusteluapua ja tietoa ja tukea mielenterveyden häiriöistä kärsiville tai erilaisia kriisitilanteita kohtaaville." Täältä.

Olen jättänyt kertomatta yhden asian viime lääkärikäynnistä. Oikeastaan ihan tahallani, koska asia oli itsellenikin vielä hieman epäselvä.

Pyysin nimittäin lähetetteen psykiatriselle sairaanhoitajalle ja sen myös sain. Tämä lääkäri ei vain osannut kertoa kuinka pitkä jono polille on. "Tuskin kuukausia", hän sanoi.

Kuva

No ei ollut edes kuukautta! Eilen minua odotti postilaatikossa kirje keskussairaalasta, siellä oli minulle aika jo ensi keskiviikoksi.

Aloin sitten hetimmiten täyttämään kirjeen mukana tulleita esitietolomakkeita ja muita lippusia. Oli todella vaikea vastata niihin kysymyksii. Ihan jokaiseen en edes osannut vastata. En vain tiennyt mitä juuri siihen kohtaan olisi pitänyt kirjoittaa! Osittain kauhulla odotan ensimmäistä käyntiä ja kaikkia niitä kysymyksiä, mutta jos ne voivat edes vähän auttaa minua, niin se apu on otettava vastaan.

Muutama kohta oli itsellekin pieni yllätys. Siis sellaisia asioita mitkä olen jollain tasolla tiedostanut, niitä kuitenkaan täysin tajuamatta.

Esimerkiksi kohdassa, missä piti valita sopivin väittämä neljästä, huomasin että nukun vähemmän kuin ennen ja että seksihaluni eivät ole täysin ennallaan... Jotain positiivistakin, huomasin että minua kiinnostaa läheisteni asiat ihan yhtä paljoin kuin aina ennekin.

Kuva

10 kommenttia:

  1. Rohkea teko! Asioista kannattaa puhua, ettei itse mene umpisolmuun.

    VastaaPoista
  2. Olen itse pohtinut josko pyytäisi lähetteen,mutta ei ole ollut uskallusta vielä...katsotaan miltä tuntuu muutaman viikon päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pohdin vakavasti lähetteen pyytämistä n. 4 kuukautta, kyllä sen sitten vaan jossain kohtaa tiesi että se on oikea teko tehdä. Voimia sulle! <3

      Poista
  3. Tuntuuko susta just toi lapsettomuus siltä, että haluaisit puhua psykiatrislle sairaanhoitajalle, vai muuten. Ei tarvi vastata jos menee liian henkilökohtaseksi.. Onko teillä lapsettomuuspolilla jotain parisuhde keskusteluja? Vai vasta tulossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No lapsettomuus on yksi aihe, mutta tämä on tainnut laukaista myös muita asioita joita en ole käsitelly kokonaan. Mistään parisuhde keskusteluista ei ole ollut mitään puhetta, tämä minun keskiviikkoinen käynit on sellainen mihin mies saa tulla mukaan eli voidaan mennä yhdessä tai voin mennä yksin. Nyt ainakin ensimmäisen kerran haluan mennä yksin, koska nämä minun ongelmat johtuvat (uskoakseni) vain minusta ja haluan niistä (ainakin) ensin puhua ihan yksin.

      Poista
    2. Ajattelin, että "parisuhdekeskustelut" tai miksikä niitä nyt virallisesti kutsutaankin kuuluisi paikasta riippumatta lapsettomuushoitojen rinnalle, koska hoidon läpikäyminen on psyykkisesti niin raskasta. Mutta hyvä, että olet itse hakenut apua, toivottavasti asiat alkavat selkenemään :)

      Poista
    3. Niin, kyllähän sitä luulisi... Mutta kiitos, toivotaan niin!

      Poista