keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Siitä minulle lapsi tai lähde menemään!

Olen viime aikoina törmännyt useasti ihmisiin, joita en vaan voi ymmärtää.

Ollaan valmiina hakemaan itselle uusi mies, mikäli lapsen saaminen ei tämänhetkisen miehen kanssa edes vuosien yrityksen jälkeen onnistu. Adoptio ei sovi kaikille, kaikille se ei jostain syystä ole edes mahdollinen vaihtoehto (ikä, terveys...).


En vaan tajua pienessä päässäni, miksi joku on edes hankkimassa lasta sen miehen kanssa, jos mies ei kuitenkaan ole pitämisen arvoinen ilman lasta?

Kelpaat kyllä isäksi, mutta jos se ei onnistu niin haen jonkun paremman.

En voisi ikinä kuvitellakaan vaihtavani miestäni toiseen! En ikinä, en missään tapauksessa!


Ennen kuin saan kauhean lynkkausjoukon perääni, teen vielä pari asiaa selväksi.

Jos pari jää kokonaan lapsettomaksi, se totta kai on suuri rasite ja haaste parille. Jotkut pääsevät siitä yli, jotkut päätyvät eroamaan. Tässä on kuitenkin se ero, että kumpikaan ei ole etukäteen päättänyt että miehen (tai naisen) voi "vaihtaa".

Jotkut kertovat miten heidän maailmansa romahtaisi jos eivät saisi lapsia. Miten heidän elämältä puuttuisi suunta. Itse en koe ihan näin. Jo pelkkä ajatus pysyvästä lapsettomuudesta sattuu ja ehdottomasti teen kaikkeni että omia lapsia saisin. Mutta uskon silti vakaasti, että löytäisimme mieheni kanssa elämään muuta sisältöä kunhan vain näemme vaivaa. En vain pysty ajattelemaan, että elämän ainoa tarkoitus olisi saada lapsia. Joskus ajattelin.

Jos kuitenkin jäämme kaksin, minä olen se joka joutuu elämään tietäen, että on minun vika ettei meille lapsia tullut.

Ehkä minä olenkin se kamala ihminen kun ajattelen näin.


Tässä taas pompin hiukan asiasta toiseen, mutta ehkä pointtini tuli esiin. Ehkä ei?
Mitä mieltä te olette?

Nimim. Lynkkausjoukkoa odotellessa...

9 kommenttia:

  1. Olen täysin samaa mieltä sun kanssa! Ikinä en tän takia miestäni vaihtaisi eikä mies myöskään minua. Viime aikoina olen hetkittäin rypenyt jossain syvällä surussa, mutta parempina hetkinä olen ehkä jo hieman osannut hyväksyä lapsettomuuden. Ei se maailmanloppu mullekaan olisi, mikäli lapsia ei tulisi. Onhan tässä elämässä niin paljon muutakin mukavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan jokaisella niitä erittäin huonoja hetkiä jolloin voi olla sellainen olo, että maailmanloppu on käsillä. Mutta sitten taas kun siitä nousee ja ajattelee realistisesti, niin huomaa tosiaan mitä kaikkea muuta sinulla on.

      Poista
  2. Me olemme nyt 10 vuoden yhdessäolon jälkeen ryhtymässä lapsentekopuuhiin, joten vielä ei ainakaan lapsettomuus ole ajankohtaista. Mutta ajatus lasten saamisesta yleensä on kyllä puhuttanut meidän parisuhteessa. Mieheni on aina suhtautunut lasten tekoon ehkä sitten joskus -mentaliteetilla. Itse olen siis joutunut pohtimaan tilannetta, että entä jos mieheni ei koskaan haluaisikaan lapsia. Ja voin kyllä rehellisesti sanoa, että olisi mennyt mies vaihtoon, jos hän ei olisi halunnutkaan lapsia kanssani.

    Mulle äitiys on asia, jonka haluan ehdottomasti elämässäni kokea. Jos en voi saada lasta, niin sitten en voi, mutta haluan ainakin katsoa tämän kortin loppuun asti. Jos mieheni ei siis olisi lapsia halunnut, ja olisin jäänyt hänen luokseen silti, voisin kuvitella, että olisin vuosien kuluessa alkanut katua valintaani ja katkeroitunut. Vaikka rakastan miestäni enemmän kuin mitään muuta, niin kyllä puolisoiden pitää olla yhtä mieltä suurista asioista, kuten lasten tekemisestä ja siitä, kuinka pitkälle tässä asiassa ollaan valmiita menemään.

    Jos nyt kävisi vaikka niin, että emme mieheni kanssa saisikaan lapsia, ja syyksi paljastuisi vaikkapa miehen olemattomat siittiöt tai joku muu ylitsepääsemätön miehestä johtuva syy, olisin luultavasti valmis käyttämään myös luovutettuja soluja. Sen sijaan pelkästään tästä syystä en kyllä lähtisi miehestä eroamaan, joska miehestä johtuva lapsettomuus on yleensä helpompi myös hoitaa vaikka sitten niillä luovutussoluilla. Enkä usko, että kovin moni muukaan lähtisi. Lapsettomien pariskuntien eron syynä on kai yleensä se prosessin raskaus, joka on saanut välit pikkuhiljaa rakoilemaan. Mutta siis pointtinani oli kai sanoa, että ymmärrän sen, jos joku kokee, että lapsen saaminen on se asia nro. 1, jonka eteen on valmis uhraamaan vaikka parisuhteen. Parisuhde voi kuitenkin ajautua eroon lapsista riippumatta, mutta lapsesi on kuitenkin aina lapsesi, kävi elämässä miten vaan.

    Tottakai sitten jos jää lopullisesti lapsettomaksi on elämän prioriteettejä ehkä mietittävä uudestaan, ja parisuhde asettuu luonnollisesti monella elämän tärkeimmäksi ihmissuhteeksi. Mutta juuri nyt itsestä tuntuu tältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitiys on minullekin todella tärkeä asia saada kokea, mutta en sitten tiedä enkö halua NIIN palavasti äidiksi kuin moni muu...? Toivottavasti teille ei asia tulisi edes ajankohtaiseksi, vaan raskaus lähtisi helposti alulle! :)

      Poista
  3. Hei G ja muut. Mielenkiintoinen aihe ja omallakin kohdallani ajankohtainen.

    Nämä ovat monimutkaisia ja henkilökohtaisia juttuja. Mielipiteitä ja tuntemuksia on varmaan yhtä monta kuin ihmisiä ja parisuhteita - eikä kukaan voi puhua kuin omasta puolestaan ja jada jada jaa.

    Meidän tilanne on tällainen: Olemme yrittäneet vauvaa 2,5 vuotta. Miehelläni on kaksi lasta aikaisemmasta avioliitosta. Mieheni sanoi jo varhaisessa vaiheessa, että hän ei ole valmis adoptoimaan, eikä olemaan isä toisen miehen sukusoluista alkunsa saaneelle lapselle, koska: "Tiedän miten paljon rakastan omia lapsiani, enkä usko että voisin ikinä rakastaa jonkun toisen lasta yhtä paljon. Se ei olisi reilua kenellekään." Nyt vaikuttaa siltä, että sama koskisi myös tilannetta, jossa ongelma olisikin minun munasoluissani, eli hän ei tunne olevansa valmis olemaan isä myöskään lapselle, joka olisi biologisesti hänen, muttei minun.

    (Lapsettomuushoitojen alussa vaikutti siltä, että ongelmamme on siittiöissä, mutta niiden laatu parantui radikaalisti lääkärin määräämällä vitamiini- ja hivenainekuurilla. Minun munasolujani ei ole vielä tutkittu. Diagnoosimme on selittämätön lapsettomuus ja meille on tehty tähän mennessä kaksi inseminaatiota, joista ensimmäisessä munasolu hedelmöittyi, muttei kiinnittynyt.)

    En voi kuin kunnioittaa mieheni rehellistä itsetutkiskelua.

    En kuitenkaan usko että voisin elää itseni kanssa, jos sanoisin tietoisesti ei kiitos mahdollisuudelle tulla äidiksi sen takia, että mieheni ei tunne voivansa olla isä muille kuin jo olemassa oleville omille lapsilleen ja meidän kahden biologisille lapsille.

    Eroaminen olisi kamalaa ja toivottavasti asia ei tule ajankohtaiseksi, mutta se on ratkaisu, joka tuntuu minulle ainoalta mahdolliselta vaihtoehdolta - ainakin tällä hetkellä.






    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, asiathan ovat tapauskohtaisia ja jokainen kokee asiat omalla tavallan! Itse koen että varsinkin suhteissa, joissa toisella on ennestään lapsi(a), tilanne on erityisen vaikea. En voi tälläiseen tilanteeseen mitenkään samaistua tai edes ymmärtää mitä se toinen, lapseton, käy läpi. Toivottavasti teidänkin hoidot toisi pian toivotun tuloksen! :)

      Poista
    2. Meidän tilanteemme on myös hieman vastaava, koska mieheni on myös tiukasti sitä mieltä, etteivät adoptio tai luovutetut solut tule kyseeseen. Emme ole tosin yrittäneet vielä kovin pitkään ja itselläni diagnoosina on endometrioosi. Meillä ei kummallakaan ole ennestään lapsia.

      Mieheni mielipide on se, että jos emme pysty biologisia lapsia saamaan, niin sitten olemme lapsettomia. Itse olen hyväksynyt sen, että minussa on "vikaa" ja endometrioosista huolimatta yritämme kaikkemme ja jos se ei siltikään tuota tulosta niin ainakin on yritetty. Luovutettujen solujen käyttöön tai adoptioon en voisi miestäni pakottaa, sillä se olisi väärin sekä miestä että mahdollisesti syntyvää lasta kohtaan.

      Olen tiennyt jo pitkään haluavani lapsia. Miestä en kuitenkaan lapsettomuuden vuoksi laittaisi vaihtoon edes siinä tapauksessa, että vika olisi miehessä eikä minussa. Parisuhteemme tulee minulle ykkösenä ja käymme yhdessä läpi sen mitä tulevaisuus tämän asian tiimoilta tuokin tullessaan.

      P.S. Hilkka, blogisi on ihana! :)

      Poista
  4. Kiitos, täytyy toivoa! Ja samoin, onnea matkaan hoitoihin! Meillä ryhdytään piikittelemään taas huomenna, tulossa kolmas inseminaatio. Josko nyt...

    Mukavaa syksyä, H

    VastaaPoista
  5. En ole valmis laittamaan miestä vaihtoon vain sen vuoksi, ettemme voisi saada lapsia. Toki lasten saaminen ja äidiksi ja isäksi tuleminen on meille molemmille erittäin tärkeä asia. Sille me emme kuitenkaan voi mitään, jos meidän ei ole tarkoitus lapsia saada. Varmasti meidän kohdalla olisi ainakin adoptio ok. En oikein ole selvillä edes omista ajatuksistani "lainattujen" solujen käyttämisestä.

    Kenties tuossa lapsettomassa tilanteessa paikkaisin oman lapsen kaipuutani hoivaamalla ympärilläni olevia lapsia. Ken tietää...

    VastaaPoista