torstai 17. heinäkuuta 2014

Lääkärissä

Maanantaina minulla oli ihan normaali neuvolakäynti terveydenhoitajan luona. Oma th:ni on lomalla, joten oli vähän erilanen käynti kuin mihin olen tottunut. Hän koitti kovasti tarjota minulle viimeistä lääkäriaikaa torstaille, koska oloni edelleen vaihteli. En sitä kuitenkaan ottanut vastaan, vaan halusin mennä kokeilemaan töihin. Tiistaina mieli muuttui. En saanut edes kotia siivottua, kun koko ajan sain mennä sänkyyn huilaamaan. Joten soitin neuvolaan. Tuo kyseinen aika oli jo mennyt, mutta minulle saatiin järjestettyä ylimääräinen aika.

Kuva

Siellä sitten käväisin tänään aamupäivällä. Luojan kiitos kohdun suulla ei ollut edelleenkään tapahtunut mitään, mutta lääkäri määräsi minulle yli kolme viikkoa lisää sairauslomaa. Hän sanoi että sitten jos ei enää kotona supistele, voin mennä kokeilemaan töihin. Eipä siihen sitten enää montaa viikkoa töitä jäisikään, joten toivotaan parasta!

Harmittaa niin työnantajan kuin meidän itsemmekin puolesta. Sitä rahaa kun ei tule muualta kuin töistä... Mutta tilanne nyt on tämä, enkä sille mitään voi.

4 kommenttia:

  1. Etkö saa sairauslomalta palkkaa? Vai onko päivät jo mennyt yli, siinä tapauksessa Kelaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saan toki, mutta vuorotyöläisenä lisät on aika tärkeitä ja ne tietenkin uupuu nyt sitten.

      Poista
  2. Voi miten kurjaa ! Sattuuko sinulla olemaan lääkärissäkin supistuksia, vai uskooko lääkärit ihan vain kun kerrot että supistuksia tulee, jos ei kohdunsuullakaan ole mitään tapahtunut ? Itseä vähän jännittää uskooko lääkärit jos kerron supistuksia tulee vai " vaativatko todisteita"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole ns. todistettavasti supistuksia ollut mulla, mutta tosi tarkkaan ne kyselee että miltä tuntuu, missä ja miten. Itsepä ovat aluksi sanoneet että ne on supistuksia. Kai lääkärit aika herkästi näihin kuitenkin reagoi. :)

      Poista