sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Närästyksestä

Ennen raskautta minua on tainnut närästää elämäni aikana täydet kaksi kertaa. Vähän Rennietä nassuun ja homma on helpottanut. Raskauden puoleen väliin mennessä koin toiset kaksi kertaa närästystä, joihin Rennie auttoi taas mainiosti. Viimeisen parin kuukauden aikana olenkin sitten saanut kokea närästystä vähän useammin!

En ole huomannut mitään tiettyä ruokaa tai juomaa mikä närästyksen laukaisisi. Siis toki jos "olen sillä päällä" että närästys on alkaakseen niin rasvaiset ruuat, tee ja hiilihapolliset juomat kannattaa jättää hetimmiten pois tai närästys laukeaa varmasti. Mutta toisinaan taas voin juoda vaikka kolme mukillista teetä päivän aikana, eikä tule mitään ongelmaa. Aika usein närästys vaivaa aina pari päivää putkeen ja sitten jättää minut rauhaan muutamaksi päiväksi.


Vielä vähän aikaa sitten närästys oli oikeastaan vain iltojen ja öiden kiusa. Mikä oli tietenkin todella mukavaa, kun valvoin närästyksen kourissa yön ja sitten menin töihin... Nykyään närästys saattaa nostaa päätään jo päivällä. Mutta kyllä se ihan selkeästi illaksi ja yöksi voimistuu jos on voimistuakseen.

Kotikonsteista maitotuotteet (maito, piimä, jogurtti, jäätelö) helpottavat tiettyyn pisteeseen saakka, näin ei tarvitse heti napsia lääkkeitä. Rennien teho on minun kohdalla loppunut jo aikoja sitten, mutta onneksi juuri niihin aikoihin tuli myyntiin uusi Reduflux. Sen teho on ainakin vielä (*koputtaa puuta*) riittänyt hyvin. Sitähän saisi napsia jopa neljä nappulaa kerrallaan, minä joudun ottamaan korkeintaan kaksi, joskus myös yksi riittää tuomaan helpotuksen.

Tiedän että närästyksen(kin) kanssa olen päässyt aika helpolla. Kaverillani on ihan valtavaa närästystä, mihin ei enää mitkään peruslääkkeet auta. Mutta kyllä sen huomaa että kun tila vähenee, niin närästys myös lisääntyy.

17 kommenttia:

  1. Miuta kiusaa ne erittäin happamat röyhtäisyt, ihan kipeetä tekee :/ Toistaiseksi maito on auttanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onneksi selviät vielä pekällä maidolla. Jos tavertta tulee, niin varmasti myös lääkkeet sitten jatkossa auttaa kun niitä ei joudu liian aikaisin alkaa napsimaan!

      Poista
  2. Minua on närästänyt ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana tasan kerran ja silloin tietysti teatterissa, jossa ei ollut lääkettä lähimaillakaan! Katsotaan mitä jatko tuo tullessaan...

    Tsemppiä olojen kanssa ja hyvää vointia sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tovottavasti selviäisit vähillä närästyksillä myös myöhemmin. :)

      Poista
  3. Täällä närästys oli vaivana myös, eikä siihen renniet auttaneet. Öisin iltapala uhkasi nousta takaisin suuhun, vaikka kuinka nukuin pää korkealla kahden tyynyn avulla.. Eipä niinä viikkoina tullut paljon syötyä! Neuvolassa sanottiin olon helpottuvan, kun vauva laskeutuu. Eipä siinä mitään, siitä lähtien istuin lootusasennossa, tai muuten jalat mahollisimman levällään, että vauva mahtuu laskeutumaan ja mun oma olo helpottuu. En tiedä, oliko noista istuma-asenneisto oikeasti hyötyä vai päättikö vauva vaan muuten laskeutua, mutta alle viikossa se pää oli jo aivan alhaalla ja närästys loppui kuin seinään.
    Jaksamista sinne loppuodotukseen! Itsellä olisi kanssa kärvisteltävänä vielä vajaa 4 viikkoa laskettuun päivään, sitten kuinka paljon menee yli, saa nähdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, kuulostaapa kurjalta... :( Mutta hyvä että olo on helpottanut! Kiitos ja tsempit sinnekin loppua kohti! :)

      Poista
  4. mulla kanssa raskausaikana närästys kiusasi, mutta mulla helpotti Gaviscon niminen närästyslääke :) nestemmäisenä siis. Pahaa, mutta oli raskausajan pelastus :)
    Tsempit loppuodotukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anoppi on tuota suositellut, mutta olen säästellyt sitä että jos vielä tarvitsen jonkun kolmannen uuden lääkkeen! :D Kiitos sulle. :)

      Poista
  5. oletko kokeillut hörpätä 1 rkl kaurahiutaleita veden kera massuun? miulla se auttoi raskausajan närästykseen rennien ohella (ystävä sen osasi vinkata).. ja miekään en ollut ennen raskautta tiennyt mitä närästys on, ihmettelin pitkään polttavaa tunnetta kunnes tunnistin että "hei minuahan närästää"!

    ps. ihanilla viikoilla meet jo!
    en oo aikoihin ehtinyt lukemaan niin pitää kysäistä että tulitteko muuten tulokseen että haluatte/halusitte sen sukupuolen selvittää rakenneultrassa ;)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole tuota kokeillut, mutta johonkin vastaavaan kikkaan jossain keskustelupalstalla taisin kuukausia sitten törmätä. Pitääkin pitää tuo mielessä. :)

      Juu eli tultiin siihen tulokseen että mikäli se sukupuoli selkeästi näkyy, niin sitten se saa tulla julki. Ja pieni mies siellä sitten vehkeitään esitteli. ;D

      Poista
    2. hiiiih ihanaa ;D
      oliks sulla ollut poika-olo entuudestaan?

      Poista
    3. Ei mulla ollut mitään oloa. :D Kaikki muut (siis ihan kaikki!) kyllä veikkasivat poikaa, mutta mulla ei ollut oloa suuntaan eikä toiseen. :) Tuonne olen kirjoitellut toukokuussa sukupuolesta: http://odotanblog.blogspot.fi/2014/05/vatsakipu-ja-sukupuoli.html

      Poista
    4. kiitos linkistä, heti piti käväistä lukemassa.
      jokos nimivalintoja on sitten enempi mielessä pyörinyt?
      heh, taisi mulle kyselyikä iskeä ;)

      Poista
    5. Hah, ei se mitään! ;) Miehen kanssa on nimiä jonkin verran "heitelty ilmaan" viime kuukausien aikana (minä koitan niitä sitten kirjoitella välillä ylöskin) ja kyllä mulle yksi ihan suosikkikin on muodostunut. Se on sitten eri asia sopiiko se nimi lapselle. :D Mutta onneksi vaihtoehtoja löytyy! Päätöksiä tehdään vasta syntymän jälkeen ja nimi julkistetaan perinteisesti vasta ristiäisissä.

      Poista
    6. Tässä kun linkittämään lähdettiin, niin oletko huomannut että olen myös "tullut ulos kaapista" tämän blogin kanssa? :D http://odotanblog.blogspot.fi/2014/07/ulos-kaapista.html

      Poista
    7. No voi haloo minä... -_- Sinähän olit käynyt tuolla toisessa blogissa kommentoimassakin! Pitäsköhän mennä vielä hetkeksi nukkumaan? :D

      Poista
    8. hihi ihana oot <3
      joo kävinhän mie heti kurkkailemassa kun olit vaunut ostanut :)

      Poista