tiistai 4. syyskuuta 2012

Ahdistaa

Minä sitten unohdin soittaa ehkäisyneuvolaan, ja koska tämän muistin? No äsken, kun luin aivan loistavaa postausta The Baby Making Diary:ssa (Lapsettomuustutkimuksiin hakeutuville). Sitten se iski. Paniikki. Nyt on siis tullut se hetki, hetki jota en halunnut tapahtuvan. Oli paljon helpompaa keskustella ns. perus-gynekäynnillä mahdollisesta lapsettomuudesta, kun se oli vielä "epävirallista".

Nyt siis pitäisi pystyä ottamaan luuri käteen ja soittaa aikaa lapsettomuudesta. Tai no, epäilyhän se vasta on. Voihan olla, että kaikki on hyvin ja olen jo pian raskaana. Voi olla myös, että meitä ei olekaan tarkoitettu vanhemmiksi...

Kaksi kaveriani (joille menin keväällä kännissä avautumaan tästä yriyksestä) vakuuttivat minulle että "minut ja mieheni on tarkoitettu saamaan lapsia", niin onko? Voi kuinka mieleni tekisi soittaa molemmille ja kysyä, että vieläkö ovat sitä mieltä. Hienoa jos joku on, itse pystyn enää harvoin ajattelemaan noin positiivisesti.

Ja kaikki kulminoituu vielä ajatukseen, mitä jos ne käskevät minun odottaa vielä kuukauden koska yritystä on takana "vasta" 11 kk? Vaikka tuo vuosi tulee auttamatta täyteen, koska meidän "käskettiin" pitää tämä kierto taukoa yrityksestä.

Noh, huomenna nollaan ja teen kuten monet ovat suositelleet: "otan ilon irtin tästäkin tilanteesta". Voin hyvillä mielin mennä opiskelijabileisii, vaikka en enää ihan virallisesti opiskelija olekaan. ;)

4 kommenttia:

  1. Kiitos blogini huomioinnista :) Jokos tänään soittelit aikaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En... Jospa nyt soittais kun tuli "puheeks". ;)

      Poista
  2. Eikö vain olekin omituista joutua sanomaan se ääneen, se mitä ei kuuna kullanvalkeana osannut/halunnut/uskonut ajatella osuvan omalle kohdalle. Mulla kävi samoin kun yk 11 varasin aikaa gynelle, sopersin jotain vaan "tutkimuksista, kun ei vauvaa kuulu". Puhelimessa varmistettiin: "ai siis lapsettomuustutkimuksiin?" Johon mä: "jooooo ..." Kannatan asioiden ennakointia, että varaa sen ajankin jo hieman ennakkoon, äkkiäkös nää kuukaudet tässä kuluu. Ei mulle ainakaan sanottu et yk 11 olisi liian aikaista ottaa varaslähtö, mähän sain ajankin vasta yk 12 lopulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan siinä juuri onkin, sen tiesi että vauvaa ei välttämättä helpolla saada, mutta "eihän se nyt meidän kohdalla voi niin mennä".

      Poista