Vai olemmeko me naiset niitä vaikeita, emmekä vaan tajua sitä? :D Minulla ei ole juurikaan kokemusta miten muiden yrittävien pariskuntien miesosapuoli osoittaa pettymystään, innostustaan tai mitä vain tuntemuksia tätä yritystä kohtaan. KaksPlussan palstalta olen vain saanut sellaisen käsityksen, että kaikki ne on samanlaisia tuppisuita. Tai no, samanlaisia ja samanlaisia. ;)
Minun on ainakin todella vaikea saada tuolta miehekkeeltäni juuri mitään kommenttia tai mielipidettä, oikeastaan mistään asiasta. Varsinkaan tästä kovasti pitkittyneestä yrityksestä. Viime aikoina tämä asia on kyllä selvästi alkanyt painaa myös häntä, sillä näitä kommentteja on alkanut tulla ihan hänen omasta toimesta. Hän on tsempannut minua eritavalla kun olen romahtanut tädin saapuessa tai negatestin tehdessäni, häneltä on tullut jopa pariin kertaan muiden ihmisten seurassa kommentteja siitä miten jotkut vaan saavat niitä lapsia helposti ymym.
Esimerkiksi eilen illalla kävi taas näin ja on ihan uskomatonta miten helpottunut olo itselle tulee, kun huomaa sen, ettei tämä ole miehellekään helppoa. Olimme istuskelemassa pubissa (minä kuskina) parin kaverimme kanssa, kun jostain jotenkin aiheeseen liittyen yksi kaverimme sanoi että hänen ex odottaa muuten jo toista lastaan nykyisen miehensä kanssa. He ovat siis olleet yhdessä ehkä 2 vuotta. Siinä sitten vain todettii, että he eivät sitten aikaile yhtään ja mieheni tokaisi ensin jotain "siemenlinko"-tyylistä huumori-kommenttia ja sen jälkeen "niin, kaikilta se ei vaan suju ihan noin helposti". Tämä kaverimme meni kyllä vähän oudoksi eli voi olla että alkoi jopa epäilemään jotain. Aivan sama minulle tässä vaiheessa! Ja no, voihan olla että mieheni on hänelle kertonut yrityksestä, olenhan antanut luvan tällä kaverille kertoa. Pitääpä kysyä. :D
Mutta niin se kai menee, miesten tunteet tähän yritykseen tulee paljon jäljessä meidän naisien tunteisiin verrattuna. Siinä vaiheessa kun nainen jo on luovuttamassa, mies vasta alkaa ajatella sitä mahdollisuutta "entä jos me emme saakaan lasta".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti