Meillä on kuitenkin ollut tähän mennessä kaikin puolin hyvä elämä.
Loistava, pitkä parisuhde. Luotettavia ystäviä. Mukava koti. Melko hyvä terveyskin, niin meillä itsellä kuin sukulaisillakin.
Toki, onhan se elämä myös meitä potkinut. Ehkä enemmän miestä kuin minua, mutta miehen asiat ovat myös minun asioita.
Tapaturma-alttius. Vanhempien ero. Ystävän ja perhetuttavan kuolema. Työttömyys. Elinikäiset sairaudet.
Mutta kuitenkin niin monet ovat kokeneet paljon pahempaa!
Pahoinpitelyä, alkoholismia, narsismia... Huonoja parisuhteita.
Mutta miksi myös joitain heitäkin vielä koetellaan?
Mä vähän suutahdin ku yks mun kaveri sanoi, että nää vastoinkäymiset pitää hyväksyä ja ajatella et niillä on jokin tarkoitus.
VastaaPoistaTää tuli sen jälkeen ku olin pahaa oloani tuonut julki. En ikinä tule lapsettomuutani hyväksymään, mut pakko tämän kans on oppia elämään. Elänkin.
Ymmärrän hyvin, itsekin tuollaisesta olen suutahtanut eikä sellaista voi lapsettomalle mennä sanomaan! Teilläkin jo niin pitkä matka takana, että eihän se enää käy millään tavalla järkeen.
PoistaMulla tässä oli pointti varmaankin lähinnä siinä, että miksi ne joilla on jo ollut niin vaikeaa elämässä, joutuvat edelleen painimaan uusien haasteiden ja esim. lapsettomuuden kanssa. Ja kai koitan hakea itsellekin jotain selitystä...
Ymmärsin pointtisi, tuo tuli just sillo mieleen ku oli vain hetki sitten sattunut ja sillo musta tuntui kuin hän olisi tarkoittanut et mun kuuluukin kokea tämä.
PoistaMuutamalla ystävälläni on terveydellisiä ongelmia, pahoja. Ajattelen usein tai oikeastaan aina ku jotain uutta ilmaantuu heille. Etteikö mikään riitä :( Eikä nämä muutamat tärkeät ole muutenkaan elämässään helpolla päässeet. Enkä ole itsekään helpolla päässyt, ehkä jossain vaiheessa avaan arkkuja lisää blogissani, jos sille päälle satun.
Mutta ei lapsettomuus ole ansaittua <3