En usko tärppiin. Kaikki on mennyt ihan "normaalisti" eli samalla tavalla kuin aina ennenkin. Rinnoissa pientä aristusta, vähän nippailua mahassa. Sitä samaa vanhaa.
Olen jotenkin jo asennoitunut tädin tuloon. Tai en sanoisi että asennoitunut, mutta valmistautunut. Ei siinä mitään uutta olisi, sehän on meille jo ihan normaalia elämää. Pettymys pettymyksen perään ja sitä rataa!
Eli tähänkö on siis tultu? Joka kuinen pettyminen on tehnyt minusta näin pessimistisen. Olen aina ollut se, kuka uskoo mahdollisuuksiin loppuun asti ja toivoo parasta. Ja olen minä edelleenkin. Kaikessa muussa paitsi tässä yrittämisessä. Enkä pidä siitä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti