maanantai 1. heinäkuuta 2013

Maanantaita

Heips, heips! Viikonlopun hiljaisuuden jälkeen on taas hyvä palata blogimaailmaan. En voi sanoa että olisin uutta energiaa täynnä, sen verran vähin unin meni viikonloppu, mutta oli kuitenkin melko mukava ja onnistunut viikonloppu.

Tänään on kolmas clomipäivä, jännitän tässä mielialanvaihteluja. Tuleeko niitä taas näinä päivinä? Todennäköisesti, mutta toivottavasti ne pysyvät edelleen kurissa. Jos kuitenkin yrittäisin olla potkimatta mitään... :) Se raivo taisikin olla vasta loppukierron juttu.

Liityin muuten torstaina Endometrioosiyhdistykseen. Tai täytin kaavakkeen heidän nettisivuillaan, vielä en ole saanut laskua jäsenmaksusta. Jäseniksi voi liittyä endometrioosia sairastavat, heidän läheisensä, hoitohenkilökunta sekä muut asiasta kiinnostuneet. Yhditys on perustettu vuonna 1999 ja se toimii lähinnä vapaaehtoisvoimin.

Varsinainen jäsen saa:

- Infopaketin (jäseneksi liittymisen jälkeen)
- Endorfiini -jäsenlehden neljä kertaa vuodessa
- Osallistua paikallisten vertaistukiryhmien toimintaan
- Osallistua jäsenille tarkoitettuihin maksullisiin tapahtumiin, kuten virkistyspäivään
- Oikeuden lainata yhdistyksen kirjastosta materiaalia
- Oikeuden suljettuihin nettikeskusteluihin ym

Itse lähden yhdityksestä hakemaan tietoa ja tukea. Lähinnä nettikeskusteluista, mutta olen harkinnut myös henkilökohtaista tukihenkilöä. Nämä omat ajatukset kun ovat nyt niin sekavat ja hetkittäin aika pelottavatkin. Enkä usko että minusta on (ainakaan vielä) menemään vertaistukiryhmään. Sitten kun saan oman pääkopan kasattua, haluan ehdottomasti toimia itse tukihenkilönä!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti