Mihin tämä aika on mennyt? Hukkaan? Toisaalta ajattelen niin, toisaalta taas en. Olen kasvanut tämän vajaan puolentoista vuoden aikana huimasti. Siis henkisesti. Elämässäni asioiden tärkeysjärjestys on muuttunut, osittain todella paljonkin. En siedä enää keneltä tahansa, ihan mitä vain. En jaksa kuunnella ihmisten jatkuvaa valitusta pikkuongelmista.
Olen tullut ajatelleeksi myös sitä vaihtoehtoa, että jäämme kaksin. Keinojahan meillä vielä on käyttämättä eli sen puolesta en vielä ajattele liiaksi tuota vaihtoehtoa. Vaikka joskus tulen harkinneeksi myös luovuttamista, en sitä todellakaan voi vielä tehdä. Viime päivinä on toivo taas nostanut rumankaunista päätään ja vaikka täältä pilvilinnoista ehkä lauantaina tiputaan, on kuitenkin pienen hetken mukava ajatella "jos sittenkin".
Näin syvällistä tällä kertaa. :)
Muistakaahan osallistua kilpailuun!
Lapsettomuusaika ei todellakaan mene hukkaan. Ainakin se kasvattaa jos ei muuta tee. Minä itse lukeudun niihin jotka luovutti mutta se luovuttaminen vaati sen, että palaset vaan loksahti paikalleen päässä. Jos sitä loksahdusta ei olisi tapahtunut, luovuttaminen olisi ollut katkeraa eikä siinä olisi ollut mitään järkeä. Yhtäkkiä sairaalan kesätauon jälkeen vaan tajusin että olin paljon onnellisempi sen kesätauon aikana kun ei tarvinnut yrittää. Sen valaistumisen jälkeen ei enää mentykään sairaalaan ja ah sitä vapaututta oloa! Jos olisin tehnyt tuon päätöksen aikaisemmin, en olisi ollut vapautunut.
VastaaPoista