Sanoja ei tule silloin kun pitäisi

Hyvä ystäväni kävi tänään kylässä. Olemme tunteneet toisemme yli 20 vuotta ja hän on ehdottomasti paras ystäväni, vaikka nykyään hieman harvemmin tapaamme. Hänellä on omat murheensa lapsien hankkimisen suhteen ja hän puhuu niistä hirmu avoimesti. Kaipa hän fiksuna ihmisenä on myös tajunnut, että meillä ei ehkäisyä ole käytössä. En ole varma. Joskus olen saattanut jotain myös hänelle ympäripyöreästi kertoakin, en millään muista...

Tänään olisi ollut hyvä hetki kertoa hänelle meidän tilanteesta, mutta en vain saanut suutani auki. Halusin, mutta samalla pelkäsin että saan kauhean itkukohtauksen. Miksi minun on vaan niin vaikea puhua tästä niille, joille ehkä pitäisi? Kaipa sitä vaan pelkää taas korneja vastauksia ja lohdutuksia. Ja niitä en tällä hetkellä jaksa kuunnella, vaikka tiedän ettei niillä pahaa tarkoiteta.

Nyt mietinkin, pitäisikö minun linkittää hänelle tämä blogi. Ehkä.