Pakko myöntää että kyllä se vähän kirpaisi kun perjantaina hain Gonal-F -lääkkeeni apteekista. Kelakorvauksen jälkeen kuittiin piirtyi summa 102,88€. Vielä enemmän kirpaisi ajatus siitä, että tämä voi olla vasta alkua! Tietenkin toivon että näin ei olisi, mutta todennäköisyys siihen on melko suuri.
Kuva |
Olin lähes satavarma että kuukautiseni olisivat alkaneet eilen. Mutta ei. Ei niin mitään merkkiä vieläkään! Ja tähän väliin huomautan heti, että EN voi olla raskaana. Kuitenkin ovulaatio-oireeni olivat sen verran selkeät ja tuota maagista asiaa nimeltä seksi, uskalsin harrastaa vasta 5 päivää ovisoireiden jälkeen.
Tänään on kiertopäivä 32, joten ei mennä vielä mitenkään erityisen pitkällä. 32 on ollut se maksimimäärä viime aikoina. Joten jos ei tänään, niin huomenna sitten. Joka tapauksessa ultra-aika minun pitää siirtää. Se siis varattiin alustavasti 1.11, mutta koska pääsen aloittamaan piikityksiä aikaisintaan vasta 30. päivä, tuo varattu aika olisi turhan aikaisin.
Kuva |
Äh musta on naamatonta, että toisten pahalla mielellä, epätoivolla ja kovalla halulla saada omia pikkuisia rahastetaan näin röyhkeästi!!! Tsemppiä! Plussatuulia <3
VastaaPoistaKiitos! <3
PoistaHuh, tuttu tunne tuo rahanmeno. :( Onneksi sekin helpottuu jossain vaiheessa, mikäli hoidot jatkuu. Mulla on lääkekatto täynnä, joten erittäin hyvillä mielin hain viimeksi yli 500 euron lääkkeet vain 1,5 euroa/kpl. Täällä menkat alkoi pienen viiveen myötä tänään (jes!), joten huomenna ekaa piikkiä nahkaan. Toivottavasti säkin pääset pian pistään.
VastaaPoistaJoo kyllähän se sitten jo helpottaa jos/kun se lääkekatto täyttyy, mulla se vaan tulee täyteen vasta joskus ens vuonna kun(?) siirrytään IVF:ään. Mutta hei, mahtava juttu sulla! Nyt todellakin toivotaan hyvää tulosta tästä kierrosta. :)
PoistaOnpa kallista... :/ Kurjaa että maksaa noin paljon.
VastaaPoistaNyt vissiin vaan toivotaan tätiä tulevaksi?
Juu, kyllä toivotaan! Pääsis piikittämään tuon ylihintaisen lääkkeen itseeni. ;)
Poista