Soitin hetki sitten polille ja siirsin ultra-ajan. Ajan sain tiistaille ja sovin samalla hoitajan kanssa, että alankin piikittämään jo huomenna. Tämä siitä syystä että ehtisin piikittämään 6 kertaa ennen ultaa ja ohjeistuksenkin mukaan piikityksiä aloitetaan kp 3-5. Minulla ne siis piti alkaa kp4, mikä nyt muutettiin kiertopäivä kolmoseksi.
Kuva |
Nythän minulla on ensimmäiset kuukautiset laparoskopian jälkeen, mutta mitään erityistä muutosta en huomaa. Kivut ovat hyvin pitkälti samat, vuoto samanlaista. Yhdyntäkivuista on paha antaa mitään kovin kattavaa mielipidettä (vielä), mutta ainakaan tähän mennessä ei ole sattunut todellakaan niin usein kuin ennen.
Löytyisiköhän lukijoiden joukosta joku joka osaisi neuvoa tyhmää? Uskoisin niin.
Olenko nyt ymmärtänyt oikein:
Kun on ensimmäisen kerran piikittänyt Gonal-F:ää, sitä voi pitää sen jälkeen huoneenlämmössä eikä sitä saa laittaa sen jälkeen takaisin jääkaappiin?
Miksi ihmeessä pakkausselosteessa lukee näin:
"Säilytä jääkaapissa (2ºC 8ºC). Ei saa jäätyä."
"Valmistetta saa säilyttää sen kestoaikana korkeintaan 25ºC:ssa enintään kolmen kuukauden ajan. Sitä ei saa laittaa takaisin jääkaappiin, vaan se on hävitettävä kolmen kuukauden jälkeen ellei sitä ole käytetty."
"Valmistetta saa säilyttää sen kestoaikana korkeintaan 25ºC:ssa enintään kolmen kuukauden ajan. Sitä ei saa laittaa takaisin jääkaappiin, vaan se on hävitettävä kolmen kuukauden jälkeen ellei sitä ole käytetty."
"Avattua kynää saa säilyttää enintään 28 päivää jääkaapin ulkopuolella (korkeintaan 25°C:ssa)."
Eli ensin siinä lukee että kynää pitää säilyttää jääkaapissa, sitten lukee että kynää saisikin pitää 3kk jääkaapin ulkopuolella ja sitten taas että sitä saa säilyttää avattuna max 28 päivää jääkaapin ulkopuolella. What?! :D
Olenko vaan liian kirjaimellinen? Varmaankin tuo 28 päivää avattuna ja huoneenlämmössä on se määritys minkä mukaan kannattaa mennä? Ja siis ensimmäinen kertako kuuluu piikittää suoraan jääkaapista?
Kuva |
Onpa taas todella fiksu olo...
Mäkin oon aloittanut piikittään jo kp 3 niissä kierroissa, missä ei ollut Anazoleja aluksi. Inssi olikin sitten molemmilla kerroilla jo kp 12, joten ovis aikaistu melkoisesti normaalista (yleensä vasta kp 20+).
VastaaPoistaGonalin saa säilyttää avaamisen jälkeen huoneenlämmössä. Varmistin tämän apteekista ja hoitajalta. Avaamisen jälkeen se säilyy 28 vrk riippumatta siitä säilyttääkö sen huoneenlämmössä vai jääkaapissa. Mä oon säilyttänyt sen avaamisen jälkeen huoneenlämmössä, koska lämmin lääke aiheuttaa yleensä vähemmän ärsytystä. On kyllä tosi hankalasti sanottu nuo säilytysohjeet ja itsekin varmistin ne useaan kertaan, kun on kuitenkin kalliista lääkkeestä kyse ja haluaa siitä täyden tehon. Kannattaa ottaa ennen ensimmäistä piikitystä lääke jo lämpiämään pöydälle vaikka varttia ennen. Mulla se ei ole kuitenkaan koskaan aiheuttanut ylimääräistä ärsytystä tai kirvelyä.
Piti vielä lisätä, että käsittääkseni lääke säilyy jääkaapissa siihen paketin parasta ennen päivään asti. Jos sitä säilyttää huoneenlämmössä avaamattomana, niin sitten vaan 3 kk. Avattuna säilyy joka tapauksessa vaan 28 vrk. Toivottavasti en sekoittanut asiaa enemmän. :)
PoistaKiitos, tämä oli oikein hyvä apu! :)
PoistaApteekissa tuota Gonalia säilytetään tietysti ohjeen mukaan kylmässä. Jos sen ostaa ja esimerkiksi kuljettelee vaikka pidemmän aikaa kassissa mukana kauppamatkan ajan niin, että se ehtii lämmetä, sitä ei saa enää laittaa uudelleen jääkaappiin kylmenemään, vaan silloin se avaamattomana säilyy tuon mainitun kolme kuukautta lämpimässä. Jos sen saa lämpiämättä vietyä kotiin, sen voi pistää jääkaappiin säilytykseen ja silloin se säilyy parasta ennen -päiväykseen asti. Ja jos on oikein tarkka, ei siis kannata säilyttää ovessa eikä jääkaapin seinää vasten (ovessa lämpötilat saattavat vaihdella ja seinää vasten voi jäätyä). Avattuna Gonal säilyy sen 28 vrk, eikä sitä saa enää jääkaappiin laittaa. Sitäpaitsi kylmän mömmön piikitys tuntuu inhottavalta verrattuna lämpöiseen... :D
VastaaPoistaKiitos avusta! :)
PoistaOn tosiaan aika epäselvät ohjeet.. Mut ymmärtäsin, että sailyy jääkaapissa avaamattomana päiväykseen(?) asti, huoneenlämmössä avaamattomana kolme kuukautta ja avattuna huoneenlämmössä 28vrk. Mutta en sitten tiedä mitä tossa on tarkoitettu :D
VastaaPoistaNoin se varmastikin on! :)
PoistaHoitajana komppaan ensimmäistä kommentoijaa että ota lääke hyvissä ajoin ennen piikittämistä huoneenlämpöön, niin se ei pistäessä ole kylmää. Näin tehdään lähes kaikkien injektioiden kanssa mitkä avaamattomina kylmässä säilytetään. Tuntuu mukavammalta pistää huoneenlämpöistä lääkeainetta kuin kylmää ja tosiaan ihokudokset ei ärsyynny! Tsemppiä piikityksiin, on yllättävän helppoa ;)
VastaaPoistaKiitos! :) Eiköhän se ihan hyvin mene.
PoistaNyt on kai jo pakko kommentoida kun viikon sisällä oon eksynyt blogiisi yhä useammin ja useammin. Muutama viikko sitten sattumalta tää löytyi ja kolahti syvälle niin kovaa. Itsellä myös kesäkuussa tehty diagnoosi lievästä endometrioosista sekä poistettu 3 dermoidikystaa, muutama dermoidi vielä jätettiinkin kun leikkauksessa olisi tehty enemmän tuhoa kuin hyötyä. Vauvakuume on kova mutta koska tällä hetkellä itsellä terveys vähän niin ja näin (yhtäkkisesti pahentunut astma ja rytmihäiriöt) niin ei voida vauvaa alkaa edes yrittämään. Joka päivä ajatuksiin tulee, että mitä jos joudutaan lykkäämään vauvayritystä vielä pitkään, mitä jos joudumme "tekemällä tekemään" lasta useita vuosia. Mitä jos kohta on jo liian myöhäistä!!
VastaaPoistaTsemppiä teille paljon tuleviin koitoksiin ja peukut täällä on ylhäällä jotta pian blogiin saataisiin vauvauutisia :)
- Dolla
Kiva kun kommentoit! Kiitos. :) Aika samanlaiset tilanteet meillä siis... :/ Todella harmi että teillä ei vielä ole lapsi ajankohtainen vaikka halua löytyisi. Toivottavasti pian saisit terveyden kuntoon ja teillekin plussaa testiin! :)
PoistaInsuliinissa on sama homma :) Eli se kuuluu säilyttää jääkaapissa, koska kun ottaa huoneenlämpöön niin pilaantuu siitä noin 3kk sisällä. Siksi siinä on tuo tarkennus, että käytön jälkeen voi pitää huoneenlämmössä!
VastaaPoistaOokei! :)
Poista