maanantai 11. marraskuuta 2013

Ripset ja hormoni?

Meinasi syntyä pieni ongelma, minkä kuitenkin uskoakseni jo ratkaisin.

Otan itselleni aina silloin tällöin rispisen pidennykset. Normaalisti ne pysyvät minulla hyvin neljä viikkoa ja otan ne aina samalta luottokosmetologiltani.

Kuva

Nyt minulla on ollut pidennykset viikon ajan ja ripset ovat jo aivan hirveässä kunnossa! Pahemmassa kuin normaalisti neljässä viikossa.

Miehelle valittelin tätä eilen ja hän tietenkin kehoitti minua soittamaan kosmetologilleni. Toki olin samaa mieltä hänen kanssa ja soittoa koko viikonlopun ajan itsekin pohtinut.

Sitten jostain mieleen tuli ajatus. Tällä kertaa olenkin tehnyt jotain erilaista kuin ennen. Olenhan piikittänyt itseeni hormonia! Toki aloin pohtia voisiko se vaikuttaa ripsien kuntoon...

Kuva

Jonkin verran sain asiaa googlettaa, että löysin edes jotain tietoa tai kokemuksia vastaavasta. Löysin pari sivua, toisen suomeksi toisen englanniksi. Molemmissa puhutaan raskauden vaikutuksesta ripsiin, mutta ajattelisin että hormoni kuin hormoni.

Suomalaisessa Glitz & Glam -blogissa kirjoittaja kertoo kuinka hänen ripsiensä kunto heikkeni rajusti raskauden aikana.

Täällä kerrotaan (englanniksi) juurikin ripsien pidennyksistä ja raskaudesta. Siitä, miten joillain raskaus aiheuttaa ripsien tippumisen nopeammin kuin normaalisti ja tämä tietenkin vaikuttaa siihen, miten hyvin (ja kauan) pidennykset pysyvät.

Onneksi löysin jotain tietoa ja voin varmaan näistä päätellä, että minun ripsien tämänhetkinen huono kunto johtuu juurikin hormoneista. Ei tule sitten turhaan moitittua hyvää kosmetologia.

11 kommenttia:

  1. Olipas mielenkiintoista! Minulla myös ripsienpidennykset, ja pysyvät ihan älyttömän hyvin (kuukauden välein huolto, ja vielä silloin näyttävät ihan hyvältä). Jännä nähdä miten pysyvät jatkossa, sitten joskus kun olen raskaana.

    VastaaPoista
  2. Mulla kävi raskauden aikana juurikin noin että ripset tipahteli ennätysvauhtia! Ja sama oikeastaan oli myös hiusten kanssa, niidenkin kunto huononi hurjasti raskauden aikana ja tuntui että niitä tipahteli jatkuvasti. No nyt ripset pysyvät taas niinkuin ennenkin ja hiuksetkin on alkaneet paksuuntua ja kasvaa uudelleen, eli kyllä ne hormonit vaan vaikuttaa! Toki tääkin voi olla yksilöllistä :)

    VastaaPoista
  3. Mä otin raskauden jälkeen uudestaan pidennykset ja jo toisella huolto kerralla kosmetologi sanoi ettei tämän jälkeen enää laita mulle niitä. Sanoi että on omat ripset niin huonossa kunnossa, joten pidennykset eivät pysy hyvin. Imetin silloin, joten varmasti se vaikutti. Nyt imetän enää kerta päivässä, mutta meinasin vasta ensi kesänä ottaa pidennykset uudestaan jotta omat ripset saavat levätä. Joten eiköhän sullakin juuri hormonit vaikuta. Pidän sulle peukkuja, jotta olisit kohta raskaana ja saisitte vauvan! <3

    VastaaPoista
  4. Niin aika jännä, kun kuulee aina että hiukset vahvistuu raskauden aikana, niin ripsetkö sitten tippuu :D Joo mutta eiköhän sekin yksilöllistä.:-)
    Itse olen myös miettinyt ripsien pidennyksiä.. Mutta mitä mieltä olet, meneekö siinä omat ripset huonommaksi, ja sitten joutuu siihen kierteeseen, että aina täytyy laittaa uudet, jos haluaa näyttää huollitetulta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi tuttuni taas sanoi että hänellä myös hiukset heikentyi raskauden aikana. :D Eli todellakin, yksilöllistä miten nuo hormonit kehenkin vaikuttaa. Mutta noista ripsistä: minä tosiaan otan ne aina silloin tällöin, ikinä en ole niitä huollattanut vaikka monesti olen meinannut. Omat ripset ovat pysyneet mielestäni ihan hyvässä kunnossa, mutta minulla on ollut vain sen about 6 viikkoa putkeen pidennykset, joten pidemmästä ajasta on paha sanoa kokemuksia. Kätevät nämä ovat! :)

      Poista
  5. Itselläni nyt raskausaikana ripsien pidennys ei pysy sitte ollenkaan. Yleensä on pysyny hyvänä jopa 5 viikkoa, nyt ehkä kaks. Meni totaalisesti hermo ja otatin ne pois. Hiukset kasvaa ihan järkyttävää vauhtia, aina kasvanu nopeesti, mut nyt jotenkin vielä tuplavauhtia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin justiinsa. Tosi erilaisia kokemuksia siis löytyy! :D

      Poista
  6. Onpas jännä juttu! En ikinä ole tullut ajatelleeksi, että hormoonit vaikuttais myös ripsiin... Hiuksia olen pitänyt itsestäänselvyytenä, mutta ripset... Hmm... Kaikkea uutta sitä sitten oppii. :D

    VastaaPoista