Hoidoissa olevat lapsettomat vs. Muut lapsettomat
Joillain pareilla se vuoden yrittämisen raja ylittyy ja he eivät siltikään hakeudu hoitoon tai edes tutkimuksiin. Meille on aina ollut itsestään selvää että teemme (ainakin lähestulkoon) kaikkemme, että lapsen saisimme. Mutta näin ei ole kaikilla. Ymmärrän kyllä että jotkut eivät halua hedelmöityshoitoihin, ovathan ne rankkoja niin keholle kuin mielellekin. Mutta mielestäni jokaisen parin olisi hyvä selvittää edes mikä on vialla. Jos siis vikaa löytyy. Silloin se mieli hoitioihin menostakin voi muuttua.
Selittämättömät vs. Muut
Itse pystyn samaistumaan niin selittämättömiin lapsettomiin, kuin myös niihin joista on löytynyt jotain vikaa. Toki jokainen sairaus ja haitta on aina erilainen. Selittämättömät toisaalta toivovat että jotain vikka löytyisi. Jotain mikä sitten voitaisiin korjata. No näin kävi minulle, paitsi että minun vikaa ei voida pysyvästi korjata. Toisaalta tieto endometrioosista helpotti, mutta toisaalta tulen varmaan aina pohtimaan olisiko raskaus alkanut nopeammin (vaikka heti ensimmäisestä inssistä), jos meissä ei olisikaan mitään vikaa. Eli selittömättömänä haluat että jokin selitys löytyisi ja sitten kun se löytyy, miettii olisiko sittenkin helpomaa selittämättömänä.
 |
| Kuva |
Stressaajat vs. Stressaamattomat
Aaah, stressi! Yksi suurimmista keskustelunaiheista, tästä olen useamman kerran jo kirjoitellut. Usein stressaamattomat ihmiset (tai ainakin niin luulevat) uskovat juuri sen stressamattomuuden olevan se avain pois lapsettomuudesta. Mutta entäs sitten ne jotka stressaavat aina ja ikuisesti, ja tulevat ensimmäisitä kierroista raskaaksi? Entä ne jotka lopettavat aktiivisen yrittämisen, eivätkä siltikään tule raskaaksi? Täysin stressitöntä elämää ei kuitenkaan pysty elämään. Niin se vain on. Ja mielestäni pieni stressi on täysin tervettä, se tarkoittaa sitä että välittää.
Lapsettomat vs. Pidemmän ajan lapsettomat
Mielestäni on vielä melko oikeutettua vertailla alle vuoden yrittäneitä ja lapsettomia keskenään. Mutta sitten lapsettomien vertailu keskenään, verraten heidän yritysaikaansa ei ole enää oikeutettua. Tai se on ainakin epäreilua. Varmasti joku 5 vuotta yrittänyt ja niistä 3 vuotta hoidoissa ollut on kokenut paaaljon enemmän kuin esimerkiksi me, mutta lapsettomuudesta tässä silti molemmat kärsitään. Olisi paljon mukavampaa jos voitaisiin vain tukea toisiamme ja jättää se "kärsimyksen" vertailu johonkin muuhun aiheeseen.
Hyviä ajatuksia. Muistan jossain kohtaa yrityksen vaiheessa ajatelleeni, etten kuulu mihinkään 'kategoriaan'. Lasta ei kuulunut, mutta hoitojakaan ei oltu vielä tehty. Jotenkin tuntui siltä, että olen vähemmän, kuin normaalin kuukautiskierron omaavat muutamia kuukausia yrittäneet ja vähemmän, kuin oikeasti lapsettomat. Tutkimukset oli kesken, selvästi jotain vikaa minussa oli, mutta sitä vikaa ei löydetty. Eikä ole edelleenkään löydetty.
VastaaPoistaAi niin, ja tiesin, etten tule raskautumaan ilman hoitoja (ja sitä nyt ei vielä tiedä jos niilläkään), mutta silti minua ei määritelty vielä lapsettomuudesta kärsiväksi. Ei saanut surra tai valittaa, piti vain odottaa ajan kulumista, että pääsee hoitoihin ja alkaa olla sitten oikeasti lapsettomuudesta kärsivä.
PoistaSekavia tekstejä, toivottavasti pointti tulee selville :)
Olen itsekin pohtinut näitä samoja juttuja. Saanko kutsua itseäni lapsettomaksi kun "yritystä" on takana vasta reilut 8 kuukautta? Ja tästäkin varsinaista yritystä ehti kertymään vain neljän kierron ajalta, ennen kuin endo pisti stopin koko jutulle. Meillä ei kuitenkaan ole lasta, joten emmekö silloin ole lapsettomia? Ja jos koen itseni lapsettomaksi, niin eihän se ole keneltäkään muulta pois? Vaikka joku toinen olisi ollut pitempään lapseton ja kokenut matkallaan enemmän, niin eihän se silti muuta vähäisemmäksi sitä mitä itse tunnen omassa tilanteessani. Joskus tuntuu siltä, että omaa tilannetta ei saisi voivotella, sillä aina jollain jossakin on asiat huonommin. Nyt meillä on jo ensimmäinen IVF-hoito meneillään ja välillä tunnen huonon omatunnon pistoksen siitä, että pääsimme hoitoihin niin nopeasti. Joku toinen pari jossakin muualla on ehkä ollut jonossa jo paljon kauemmin ja yrittänyt sitä ennen muitakin hoitoja. Mielestäni pitäisi pystyä ajattelemaan, että jokaisella on omanlaisensa tie kuljettavanaan ja kenenkään kokemaa lapsettomuutta ei tulisi väheksyä, ihan sama sitten oliko sitä takana vain kolme kuukautta tai kolme vuotta. Huh, tulipa syvällistä pohdintaa näin lauantaille :)
VastaaPoistaHyvää tekstiä! Olet ihana kirjoittaja. Tuo sai minut itsenikin pohtimaan näitä asioita. Omasta mielestäni olin ehdottomasti lapseton, vaikka yritystä kesti "vain" vuoden verran. Halusin lasta niin palavasti, etten osannut iloita muiden vauvauutisista tai raskausuutisista. Katkeroiduin. Vihasin itseäni ja kehoani ennen kaikkea. Miksei kaikki voinut toimia niin helposti kuin muillakin? Tuntui ettei kukaan ymmärtänyt sitä tuskaa ja syvää surua. Yritimme, yritimme ja yritimme, eikä mitään tapahtunut. Inhottavat vihjailut meidän vuorostamme ja utelut sun muut kyselyt kuvottivat. Miten ne edes kehtasivat? Sitten, kun viimein testi näytti positiivista, en ollut uskoa silmiäni. Enhän MINÄ voinut olla raskaana? Alkoi huimata ja sitten hymyilyttää. Itkin vessan lattialla ja tunsin miten sydän karkaa rinnasta ulos. Ja niin minusta tuli äiti. Mutta silti, edelleen. Minusta tuntuu, että olen jollain lailla lapseton. Onko se väärin tai outoa? En osaa sanoa, mutta tältä se vaan tuntuu. Muistan taannoin hiekkalaatikolla keskustelun toisen äidin kanssa lapsettomuudesta ja hän kysyi kuinka kauan yritimme. Vastattuani hän puuskahti heti, että "Meilläpä meni kuule 10 vuotta aikaa!". Niin... En sano, ettenkö voisi edes hitusen vertaa ymmärtää heidän taistelustaan lapsettomuutta vastaan. Mutta minua tuo kommentti loukkasi. Lapsettomuus kosketti minua "vain" vuoden verran. Satutti sitäkin enemmän.
VastaaPoistaHmmm.. Eli taidan sitten olla tuleva uusio lapseton. Vai keksiikö joku jotain parempaa? Ensimmäisen siipan kanssa mentiin yli vuoden, muttei hoitoihin asti ja nyt uusi yritys uuden siipan kanssa. Toivo ei tosin historiasta johtuen ole kauhean korkealla ja olen todellakin identiteetiltäni jo valmiiksi lapseton.
VastaaPoistaItse koin olevani lapseton kun ivf-hoidot alkoi, vaikka yritystä oli silloin jo useampi vuosi takana ja useampi clomi-kuurikin läpi käytynä.
VastaaPoistaItse jotenkin olen aina mieltänyt asian niin että lapseton pari on hoidoissa, ollaan jo clomien jälkeisissä hoidoissa (elkää kysykö miksen noita clomeja pidä minään). Periaatteessa ollaan siinä tilanteessa, että luomulapsi on pieni ihme. Mutta tämä on vaan mun mielipide asiasta
Itse en vuosien mukaan lähtisi vertailemaan, enkä sen mukaan miten hoidoissa edetään. Yleensähän endin mennään ovulaation induktion kautta inseminaatioon ja siitä sitten ivf-hoitoihin, meillä jätettiin inseminaatiot väliin (lääkärin mielestä turhia edes kokeilla meidän tapauksessa) ja oman aktiivisuuden takia nyt on kumpikin hoito toteutunut suunniteltua nopeammin.
Hyvää pohdittaa taas sinulta ja muilta kommentoineilta! Itse miellän lapsettomaksi ihmisen, jolla yritystä on takana vähintään vuosi ja on jo lapsettomuushoidoissa. Tämä taitaa olla myös se lääketieteellinen määritelmä. Varsinaisiksi hoidoiksi en laske vielä esim. kiertojen säännöllistämistä Terojen/Primolutien avulla. Valitettavasti alle vuoden yrittäneet, jotka eivät ole hoidoissa, eivät saa minulta sympatioita, on tuska ja vauvankaipuu sitten miten suuri tahansa. Sillä taas ei ole minulle väliä, onko lapsettomuuden syy selvillä vai ei.
VastaaPoistaItse koen todellakin olevani lapseton, koska tammikuussa tulee jo kaksi vuotta ensimmäisestä lääkärikäynnistä tämän asian tiimoilta ja koko tämä kaksi vuotta ollaan oltu jonkinlaisissa hoidoissa. Apua lähdin hakemaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa, kun yrittäminen tuntui toivottomalta, kun kuukautisia ei ollut kuulunut neljään kuukauteen pillereiden lopetuksen jälkeen. Aluksi koitettiin säännöllistää kiertoa Primolutien avulla ja varsinaiset hoidot alkoivat 8/2012. On jokaisen oma asia, missä vaiheessa apua lähtee hakemaan, mutta kehottaisin jokaista menemään rohkeasti lääkärin puheille, viimeistään kun yritystä on takana vuosi tai jos esim. kuukautiskiertoa ei ole ollenkaan. Itse koin avun hakemisen nopeasti tärkeäksi, koska oli niin selkeä ongelma ovulaation kanssa. Oman aktiivisuutemme takia meillä hoidot on toteutunut hyvin nopealla aikataululla, vaikka ne on toteutettu perinteisen kaavan mukaan edeten OI-hoidoista insseihin ja lopulta IVF-hoitoihin. Halusimme aloittaa hoidot yksityisellä, koska vältyimme näin jonottamiselta täysin, Kun vaihdoimme rankempia hoitoja varten julkiselle, niin odottaessa teimme hoitoje vielä yksityisellä. Jos meille jonain päivänä onni suodaan, niin uskon mieltäväni itseni kuitenkin jollain tavalla lapsettomaksi edelleen. Niin syvät arvet nämä hoidot askel askeleelta toteutettuna ja IVF-hoitoihin lopulta päätyneenä ovat jättäneet.
Pohtimisen arvoisia asioita.. En oikein usko että voin kuitenkaan luokitella itseni lapsettomaksi, vai voinko? Onhan mulla kuitenkin yksi raskautuminen takana, ja hoitoihin ei ole tarvetta. Kuitenkin tässä lasta ollaan periaatteessa yritetty noin puolitoista vuotta. Ensin meni 10kuukautta kunnes plussasin, nyt keskenmenosta alkaa oleen puoli vuotta aikaa, eikä plussaa kuulu. Monen vuoden (edes yli vuoden) yhtäjaksoista yritystä jossa plussaa ei ole saatu testiruutuun en kuitenkaan ole joutunut kärsimään, mutta kärsimystä on ollut, erilaisena vain. Keskenmeno tekee musta jonkun laisen väliinputoajan, mutta antaa toisaalta toivoa tulla uudelleen raskaaksi kun se kerran aiemminkin on tapahtunut. Kiitti kun jaat aina näitä hyviä ajatuksias :)
VastaaPoista