tiistai 11. marraskuuta 2014

Äidinrakkaus

Tämä tulee olemaan tämän blogin toiseksi viimeinen postaus. Pieni ennakkovaroitus vain teille rakkaat lukijat. Ja voi kauhistus, tätäkin olen yrittänyt rustata kokoon varmaan viikon ajan!

Haluan vielä kirjoittaa ajatuksiani ja kokemuksiani tästä kuuluisasta äidinrakkaudesta. Uskoisin että se herättää monenlaisia tunteita, ajatuksia, ennakkoluuloja, odotuksia...

Mitä sitten odotin? Odotin että pojan synnyttyä kokisin rakkauden tunneryöppynä. Odotin jotain todella vahvaa ja odottamatonta fiilistä. Sellainen tuulahdus kehon läpi tai jotain vastaavaa...

Mutta ei. Kun pojan ensikerran näin, tiesin että hän on juuri se meidän poika. Ei kenekään muun. En kokenut mitään suurta huumaa. En toki siinä hetkessä sitä odottanutkaan, enkä koko asiaa ajatellut. Koko käsite "äidinrakkaus" tuli mieleeni vasta pari päivää synnytyksen jälkeen.

Kuva

Ensin ajattelin että kuulunko nyt näihin äiteihin joille se tunne tulee vasta myöhemmin? Ajattelin niin, koska luulin että minulle kuuluisi tulla jokin selvä yllättävä tunne. Mutta sitten kun asiaa tarkemmin ajattelin, tiesin ja tunsin että se rakkaus kyllä on koko ajan olemassa. Kyllä minä lastani rakastan ja olen koko ajan rakastanut.

Minun kohdalla se rakkaus joko oli koko ajan olemassa tai se oli kasvanut ja kehittynyt raskauden aikana niille uomille, kuin mitä se pojan syntyessä oli.

Kun poika oli noin tunnin ikäinen, en enää voinut ajatella elämää ilman häntä.

Äidinrakkaus ei ollut minun kohdalla mitään sellaista, mitä odotin. Mutta olemassa se on ja vahvana. Sitä on vaikea selittää ja jokainen kokee sen varmasti omalla tavallaan! <3

Kuva