maanantai 31. maaliskuuta 2014

Kevätarvonta!

Pari postausta sitten lupailin arvontaa ja nyt sen sitten pyöräytän käyntiin! Arvontaa ihan jo monen uuden lukijan kunniaksi sekä myös ihanan kevään.
 
Palkintoa en ole vielä hankkinut. Olen tässä kuumeisesti miettinyt mitä se voisi olla, mutta en vain keksi. Joten kysyn sitä siis teiltä! En lupaa että voittaja saa sen mitä toivoikin, mutta toivottavasti saan teidän monista hyvistä vinkeistä jonkin hyvän palkintoidean.
 
 
Arvonnan säännöt:
 
Osallistut arvontaan kun kerrot tähän postaukseen, mikä olisi mielestäsi hyvä arvontapalkinto.
Lisäarvan saat kun kerrot arvonnasta omassa blogissasi.
 
Jätä nimimerkki sekä toimiva s-postiosoite tai vaihtoehtoisesti arvonnan päätyttyä nopea yhteydenotto minun s-postiin!
 
Muista kertoa monellako arvalla osallistut. :) Alla olevaa kuvaa saa käyttää.
 
 
Arvonta päättyy siis kahden viikon päästä eli 14.4.
 
Onnea arvontaan! <3

Herkillä

Parisen viikkoa olen jo huomannut olleeni henkisesti aika herkällä tuulella. Ei mitään niin dramaattista kuin mitä elokuvissa näkee, mutta jotain selkeää muutosta kuitenkin.
 
Televisio
 
Alan itkemään tai ainakin liikutun todella helposti telkkariohjelmista. En tietenkään ihan mistä vain, mutta esim. Hurjaa remonttia en voi enää katsoa, koska itken suurin piirtein koko jakson ajan...
 
Kuva
 
Häät
 
Auta armias kun menen pohtimaan vähänkään syvällisemmin meidän hääsuunnitelmia. Jos mietin sitä minkä musiikin tahdissa olisi kiva sitten juhlapaikalle saapua, herkistyn. Jos mietin miten pyydän kaasoja kaasoiksi, herkistyn. En sentään menu-pohdinnoista herkisty. ;)
 
Radio
 
Tietyt kappaleet nostavat tunteet pintaan. Eikä niiden tarvitse olla mitään rauhallisia biisejä, riittää että tuovat jotain muistoja mieleen.
 
Sisustaminen
 
Uskokaa tai älkää, herkistyn jopa joistan omista sisustussuunnitelmista. Eikä niiden tarvitse liittyä mitenkään vauvaan, vaan riittää että keksin jotain "kivaa".
 
Kuva
 
Kaunis ilma
 
Aaah... Kun tarpeeksi on ajatuksissaan ja omien pohdintojen keskellä (yleensä työmatkalla), niin jopa kaunis ilma saa mielen herkäksi.
 
 
Eli siis sopivasti osuessaan, ei se paljoa vaadi!

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Hulinaa

Heippa ja anteeksi kun tämän postauksen ulos saaminen meni tälle päivälle!
 
Eilinen ultra on ohi onnistuneesti eli hyviä uutisia tuon mukanani. Vauhdikas tyyppi löytyi, hän vastasi viikkoja 12+0 eli lääkärin kanssa yhteistuumin päätettiin siirtää laskettu aika vielä päivällä. Eli se on nyt sitten vihdoin ja viimein, virallisesti 9.10. :)
 
La siirrettiin oikeastaan vain sen takia, että jos eteen tuleekin synnytyksen käynnistys, niin tuon yhden ekstra-päivän aikana se voikin käynnistyä jo itsestään.
 
Kuva
 
Kuvaa ei meinattu millään saada, ei hän oikein malttanut pysyä kauaa paikoillaan (isäänsä tullut). Mutta saimme sitten aika pitkään seurata hänen touhujaan, koska liikkumisen vuoksi myös niskaturvotuksen mittaus kesti jonkin aikaa.
 
Nt-mitta oli 1,2 mm eli lääkärin mukaan vähemmän kuin mikä on vielä normaalia.
Tyyppi itse oli jo 53,9 mm pitkä. :)
 
Mieskin oli ihan myyty, selitti eilen kaikille kuinka Täplä heilutti hänelle. <3
 
Kaikin puolin uskomaton kokemus, en varmaan ikinä unohda sitä!

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Pari päivää

Niin se vain on, pari päivää ja näemme Täplän! <3 Tai oikeastaan vain 1½ päivää. Ultra kun on torstaina heti aamusella. Luottavaisin mielin olemme, ajattelen että niin kauan kun ei ole kovia kipuja tai veristä vuotoa, kaiken on oltava hyvin.
 
Kuvat
 
Selkä jaksaa vaivata edelleen, mutta kyllä sen kestää. Työpäivät istuen menevät vielä ihan hyvin, vapaapäivät ovatkin sitten pahempia.
 
Pahoinvointia on edelleen, mutta koko ajan vähemmän.
 
Ruoka maistuu vaihtelevasti, joskus ruokaa uppoaa todella hyvin, toisinaan ei niin kovin hyvin. Paahtoleipää menee edelleen paljon! Kylläkin sen rinnalla tykkään syödä nyt ennemmin kurkkua, tomaattia tai salaattia. Mutta edelleen: kun mikään muu ei maistu, paahtoleipä uppoaa!
 
Väsymystä on, mutta se ei ole ihan niin lamaannuttavaa kuin jossain vaiheessa.
 
 
Kevät näyttää tulevan kovaa vauhtia ja jostain syystä minulla olisi kovasti virtaa hääriä esim. puutarhassa, mutta siellä kun kykkii tunnin tai pari, niin kyllä selkä kiittää...
 
Huomenna sitten siirrytäänkin alkuraskaudesta keskiraskauteen! :)
 
 
ps. Ihanaa kun on tullut paljon lisää lukijoita! =) Tervetuloa kaikille! Ehkä jotain pientä arvontaa sen kunniaksi piakkoin...

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Vaunuista

Vaunut ovat pyörineet mielessäni jo noin viikon ajan. Äiti oikeastaan otti asian puheeksi ja siitä innostuneena aloin tutkia valikoimaa.

Löysin melkein heti yhdet ihan hirmu kivoilta vaikuttavat ABC Desingin Cobra yhdistelmät. Olen ihan myyty! Mikä on kylläkin vähän tyhmää, enhän ole niitä edes nähnyt kuin kuvissa ja videolla...


Mielestäni näissä olisi kaikki mitä haluamme ja tarvitsemme. Travel system, vaunut, rattaat, isot renkaat(?), pieni koko.
Olen tietenkin vaunuasiassa melko kokematon, mutta näitä olisi ainakin kiva käydä katsomassa. Harmi kun lähimmälle jälleemyyjällä on vähän matkaa...
Eilen silmäilin myös muutamia muita vaihtoehtoja.

Mutta katsotaan nyt. Melko todennäköistä on, että hankimme käytetyt. Siltikin haluaisin edes nähdä nuo Cobrat, tietää mitä menetän.
Tuo travel system vaikuttaa kyllä todella kätevältä systeemiltä, sen perään tässä melkein eniten kuolaan.
Ja ennen kuin joku alkaa kommentoimaan, ettei me vielä saada vaunuja ostaa tai katsella, niin kylläpäs muuten saadaan! Mehän ostetaan ne juuri silloin kun me halutaan (enkä ole edelleenkään saanut sitä blogimaailman aikataulua itselleni). :P
Mutta ihan mielenkiinnosta kysyn silti:
Missä vaiheessa te ostitte vaunut?
Ostitteko uudet vai käytetyt?

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Ensimmäinen uni

Voin ihan rehellisesti myöntää, etten ole ikinä nähnyt yhtään unta meidän lapsesta. En edes yritysaikana. Jos unissani on sattunut olemaan lapsia tai vauvoja, ne on aina olleet kavereiden tai tuttujen lapsia.
 
Viime yönä näin vihdoin ensimmäisen unen meidän vauvasta. En ensin edes tajunnut sitä, piti hetken olla hereillä että oikein tajusin mitä unessa tapahtuikaan. Näin unen vain hetkeä ennen kuin herätyskello alkoi soimaan.
 
Kuva
 
Tulimme mieheni ja vauvan kanssa kotiin sairaalasta. Ihan ensimmäisenä esittelimme vauvan kissoillemme. Jostain syystä meillä olikin jokin outo kolmas kissa, mutta kyllä se siinä unessa meidän kissa oli. Kissat kävivät haistelemassa vauvaa vähän ihmetellen, mutta ei sen ihmeempää. Paitsi tämä "uusi tulokas" eli se vieras omakissa, päätti kävellä vauvan yli vaikka vauva vielä oli kaukalossa. Itse olin kauempana, mutta mies oli ihan vauvan vieressä eikä tehnyt tuolle kissalle mitään... Antoi vain mennä lapsen yli!
 
Tämä onkin sitten vähän huvittavampi juttu: kysyin mieheltä vasta siinä kotona ollessamme, että kumpi meille muuten tuli! Tyttö meillä siinä unessa sitten oli. :)
 
Sitten heräsin.
 
Kuva
 
Tästä unesta heijastui ihan selkeästi minun viimeaikaiset ajatukseni. Olen ollut hieman huolissani miten kissamme sitten ottavat uuden tulokkaan vastaan, vaikka koko yritysajan olen ollut ihan itsevarma ja luottavainen kissojen suhteen. Lisäksi olen haaveillut kolmannesta kissasta, pennusta siis, vaikka tiedän ettei me voidan ottaa kolmatta. Varsinkaan nyt! Nämä minun pentukuumeet nyt aina tulee ja menee. ;)
 
Hassua.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Nimiasiaa (taas)

Aika tarkkaan tasan vuosi sitten olen tehnyt vastaavan postauksen. Viime vuoden suosituimmat lasten nimet ovat taas otsikoissa.
 
Mitäpä nimiä nyt löytyy kärjestä?
 
Tytöillä
 
1. Emma
2. Aino
3. Aada
4. Venla
5. Sofia
 
Kaikista tyttöjen saamista nimistä viisi suosituinta olivat Maria, Sofia, Emilia, Olivia ja Aino.
 
Pojilla
 
1. Onni
2. Elias
3. Leo
4. Oliver
5. Eetu
 
Kaikista poikien saamista nimistä viisi suosituinta olivat Juhani, Johannes, Olavi, Mikael ja Onni.
 
Kuva
 
Viime vuoden suosikkinimi sekä yksi minun suosikkinimistäni Ella, on syrjäytetty.
 
Onni sitten taas jatkaa suosiotaan. Se nimi ei ole minua koskaan erityisesti säväyttänyt, vaikka ihan kiva perusnimi onkin.
 
Tyttöjen nimistä löytyy muutenkin paljon enemmän minulle mieluisampia nimiä, kuin taas poikien nimistä. Mikähän siinäkin on? Onneksi ei ole vielä mikään kiire nimen kanssa! Hyvähän niitä on etukäteen vähän miettiä, mutta päätöksen teemme vasta syntymän jälkeen, kun näemme kenen näköinen ihmisen alku sieltä tulee. :) Kirjaan ylös aina kun johonkin kivaan nimeen törmään.

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Kaksi numeroa

Tänään taas poksutaan (outo termi sekin...). Uskomatonta kyllä, nyt saan kirjoittaa rv ja siihen perään jopa kaksinumeroisen luvun! Minulle jo tämä on jotenkin iso virstanpylväs. Kaksi viikkoa (ja päivä) ultaan! <3

Tuntuu edelleen oudolta kirjoittaa raskaudesta. Tuntuu ettei ketään voi kiinnostaa minun olot, mieliteot tai tunteet. Ja on jotenkin vaikeaakin kirjoittaa niistä. No jaa, niistä mieliteoista kuitenkin jotain tällä kertaa.

Kuva

Paahtoleipä juustolla ja lauantaimakkaralla - sitä voisin syödä vaikka miten paljon! Ja silloin jos mikää muu ei maistu, niin paahtoleipä uppoaa aina.

Ruuan kanssa tykkään syödä jotain kasvista. On se sitten kurkku tai uunipaahdettu porkkana, mutta jotain kevyttä tekee mieli. Ja tämähän ei ole missään mielessä huono juttu, vaan tämä olo voisi pysyä mukana pidempäänkin.

Ruokaa myös syön selkeästi enemmän. Jos ennen iltapalksi on riittänyt kaksi leipää, niin nykyään menee lähes poikkeuksetta neljä. Pienenä esimerkkinä.


Millaisia mielitekoja sinulla on tai on ollut?

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Kymmenes

Kymmenes viikko pyörähti käyntiin jo tuossa keskiviikkona. Torstaina kävin verikokeilla ja sainpa annettua myös virtsanäytteen samalla käynnillä.

Jotenkin tässä alkaa jo pikkuhiljaa hahmottamaan tilannetta. Ei vielä täysin, mutta vähän paremmin jo. Ehkä tuolla voimattomuudella ja helposti hengästymisellä on myös omat vaikutuksen mieleen. Tietää että jotain tässä kehossa tapahtuu. (Tai sitten mun kunto on vaan romahtanut? :D ) Salijäsenyyttä en saanut (tai ei kannata) vielä jäädytettyä, joten koitan siellä nyt vielä jaksaa käydä edes jonkin aikaa. Katsotaan nyt mihin suuntaan olo menee.

Kuva

Raskaus alkaa olla jo aika julkista tietoa, ei jakseta sitä enää salatakaan sen enempää. Kun aina voi tapahtua vaikka ja mitä, eikä salailu ainakaan auta mitään. Ja ollaanhan tässä jo melko pitkälle päästy.

Huomenna starttaa endometrioosiviikko mikä tuo mukanaa tapahtumia ja luentoja. Muistakaahan siis ehdottomasti tuo Wear Yellow Day ensi maanantaina! Pue siis päällesi jotain keltaista, osoittaaksesi tukesi endometrioosia sairastaville.

Kuva

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Voimattomuus

Lauantaina se iski, voimattomuus. Menin hakemaan polttopuita, mutta en meinannut jaksaa kantaa puukoria sisälle. Puuskutin koko matkan, jouduin pysähtelemään useasti vetämään henkeä ja kun vihdoin pääsin sisälle, sydän hakkasi ihan hulluna.
 
Osittain vähän pelästyinkin tätä, mutta onneksi tajusin kysyä parilta tutultani onko se normaalia. Heiltä löytyi kokemusta, onneksi. Hetken aikaa jo ihmettelin että mikäs minulle oikein tuli. En nyt sentään sydänkohtausta epäillyt. ;)
 
Mutta kaipa siellä sitten veri jo kiertää pikkutyypin kautta kovaa vauhtia, ihan hyvä merkki siis.
 
Samanlaista voimattomuutta esiintyy myös esim. työpaikalla portaita kävellessä. Lääh, puuh.
 
Kuva
 
En ole käynyt kuntosalilla plussaamisen jälkeen ja eilen mies sitten ottikin puheeksi, jos jäädyttäisin jäsenyyteni jo nyt. Olen kuitenkin väsynyt, voimaton ja huonovointinen eli tuskin pystyn siellä paljoa käymään. Raskaus on minun salilla yksi mahdollisuus (syy) jäädyttää jäsenyys. Pitäsi varmaan soitella sinne, että millaistahan todistusta he haluavat raskaudesta.
 
Tyydyn sitten vain lenkkeilemään omien voimien ja olotilan mukaan.
 
Ps. Huomasitteko että muutin profiilikuvani? :)

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Leima ja vastaus

Tälle päivälle olisi ollut paljon mukavampaakin kirjoitettavaa, mutta pakko kai sitä on itseään vähän puolustaa. Tiesinhän minä sen, että tuo postaukseni lapsen yökyläilystä nostattaa keskustelua ja toki tiesin etteivät kaikki ole minun kanssa samoilla linjoilla ja se on ihan oikein. Mutta en osannut varautua siihen, millaisen leiman tulen saamaan otsaani niinkin monelta! Tuntuu todella että tekstiä ei luettu kunnolla, yleiset esimerkit olikin otteita minun elämästä, sanojani vääristeltiin ja yleisesti teksi haluttiin lukea väärin. Olin yllättynyt miten monen kommentista tälläinen nousi esiin. Tiedä sitten missä vika? Kuvissa, aiheen arkuudessa vai huonossa kirjoitustaidossa?

MUTTA unohtamatta tietenkään kaikkia jotka kommentoivat asiallisesti, olivat sitten eri mieltä kanssani tai eivät. Iso kiitos teille! Ymmärrän kyllä että kaikki kommenttien asiat eivät välttämättä olleet minuun suoraan suunnattuja, enkä suurimmasta osasta mitenkään loukkaannu, mutta monesta olen kyllä järkyttynyt...

 Olen todella pahoillani, jos tekstini sai teidät ymmärtämään että tulen vetämään pääni täyteen joka kerta kunhan siitä muksusta PÄÄSEN EROON. Ensinnäkin, en todellakaan halua päästä lapsesta eroon vaan enemmän kuin sitä omaa vapaa-aikaa, odotan tulevaa vauva-arkea. Kunhan nyt pohdin sitäkin ja halusin kuulla muidenkin kokemuksia. Toiseksi, mielestäni kirjoitin hyvinkin selvästi yhteenvetooni: "Lapsen voi viedä yökyläilemään tarpeen mukaan n. 4-6 kertaa vuodessa, jotta vanhemmat pääsevät juhlimaan tai muuten viettämään kahdenkeskeistä iltaa (tämähän ei aina vaadi yökyläilyä)." Kyllä minä sen myönnän, että varmasti jotkut noista muutamasta kerrasta tulen myös juomaan, mutta en siitä aio huonoa omaatuntoa potea. Minun ja mieheni tapoihin nyt kuuluu, että olemme yleensä yhdessä istumassa iltaa kavereiden kanssa. Eikä se tarkoita että me joka hemmetin kerta haemme lapsen vasta seuraavan iltana, vaan että sekin mahdollisuus joskus on ok.

 Juomisesta puheenollen: monet moralisoivat siitä, että pitääkö se krapula hankkia. Noh, en tiedä miten velvollinen olen teille selittämään omasta krapulastani, mutta sen voin kertoa, että en tiedä koska ja millä käytöllä se minulle hankkiutuu. Se voi tulla ihan pienestä ja sitten taas suuresta määrästä ei välttämättä tule mitään. Mutta minun suurin haasteeni juhlien jälkeisenä päivänä on väsymys, ei se krapula. No, se siitä.

 Lisäksi minua ärsytti suuresti kommentit minun baarissa käymiseen, vaikka kirjoitin heti alkuperäisen tekstin alussa, etten ole enää pitkiin aikoihin jaksanut baareissa käydä. Tässäkin ihmisillä pientä lukihäiriötä liikkeellä. Plus että käytettiin termiä "bilettää", mitä vihaan. Sitä käyttämällä saakin asian kuulostamaan juuri siltä että vedetään huolettomasti pää täyteen ja menoksi.

Osaanko viettää aikaa kavereiden kanssa muuten kuin juomalla? No enpä tiedä. Alkuperäisessä tekstissähän kirjoitin "Toki kaikkiin juhliin ei ole pakko osallistua ja osassa voi vain käydä piipahtamassa lapsen kanssa tai ilman, mutta kuitenkin mennä lapsen kanssa yöksi kotiin." Eli en varmaan osaa. Ja tämä oli sarkasmia! Kyseisessä tekstissä nyt vain pohdin lapsen yökyläilyä, en sitä miten kaikin keinoin voin viettää aikaa kun lapsi on syntynyt. Sen tekstin aika on joskus myöhemmin, sikäli mikäli viitsin siitä kirjoittaa.

Mielestäni perustelin ihan hyvin miksi kirjoitin juuri nyt tuosta aiheesta. Heti postauksen alkuun. Tokihan minulla pyörii tällä hetkellä mielessäni todella paljon eri ajatuksia. Jos nyt alkaisin kirjoittamaan kaikista samalla kertaa, ei minulla enää riittäisi aika työntekoon eikä teillä aika postausten lukemiseen. No miksi sitten kirjoitin tuosta aiheesta, enkä jostain muusta? Varmaan siksi että ehdin pohtimaan tuota aihetta työmatkan aikana melko syvällisesti, ajatukseni aiheen suhteen olivat siis jo melko selkeät. Toisin kuin monen, monen muun jutun kohdalla. Tuntuu turhalta kirjoitella aiheesta, josta olen itsekin vielä pihalla kuin lumiukko. Ilmeisesti kuitenkin blogimaailmassa on jokin salainen aikataulu, missä on määritelty mistä saa kirjoittaa ja missäkin vaiheessa. Olisi kiva nähdä se! En tosiaankaan aikoisi sitä noudattaa, mutta ihan mielenkiinnosta.

Haluan myös huomauttaa, että kuten myös eräällä kommentoijalla, myös minullaa saattaa olla melko nopea paluu (toivottavasti osa-aikainen) työelämään ja mies jää lapsen kanssa kotiin. Joten silloin en ainakaan kykene noita ihan oikeasti järkeen käyviä suosituksia noudattamaan (siis 4kk ikäinen poissa 4h jne).

Voin siis selkeästi odottaa blogini lukijamäärän tippuvan rajusti tämän postauksen jäljiltä, mutta se nyt ei minun  maailmaani kaada, eihän tätä blogia ole pakko lukea, varsinkaan jos minua ei nyt enää kykene ymmärtämään. Jotkut ilmeisestikin näkevät minut jatkossa epäkypsänä ja negatiivisena ihmisenä, siihen voin vain sanoa että onneksi kirjoitan nimimerkin takaa. Vaikka paskaltahan tämäkin tuntuu. Pitäisi ilmeisesti vain pitäytyä kirjoittelemassa erilaisista vaunu-, sänky- ja tapettihaaveista. Turhaan tässä mistään syvemmistä ajatuksista kirjoittaa, kun nekin halutaan näin helposti ymmärtää väärin...

Postauksen myötä heräsin odotusblogi-todellisuuteen (tai niin uskon). Olen useasti ennenkin kirjoittanut mielipiteitäni aroista aiheista, mutta en ole näin ilkeää kommentointia saanut osakseni. Olen myös huomannut ja ihmetellyt, miten niin monet seuraamani blogit ovat saaneet karuja kommentteja osakseen. Tänään hoksasin että nekin ovat (silloin) olleet odotusblogeja... Harmillista. Joudun kuitenkin nyt tarkkaan miettimään mitä viitsin kirjoittaa ja miten tästä jatkan.

Mutta ainakin nyt, jatkan kirjoittelua hieman järkyttyneenä ja osan (ehkä jo vanhan lukijan?) silmissä lapsestaan eroon haluavan bilettäjän leima otsallani.


Ps. Voisin kirjoittaa tästä aiheesta vaikka miten pitkään ja yrittää puolustella itseäni, mutta totesin että tämän enempi (ja varmaan tämäkin) on ihan turhaa...

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Muutoksia I


 
Eilen aamulla kun ajelin töihin, soi radiossa tämä biisi. Biisi, josta minulle tulee aina mieleen yhdet todella hauskat juhlat, missä tanssittiin tämän kappaleen tahdissa useaan otteeseen. Niin hauska ilta, siitäkin on jo aikaa.
 
Tulin sitten ajatelleeksi, että ovatko ne sellaiset illat nyt mennyttä aikaa?
 
En ole enää hetkeen jaksanut juosta baareissa. Parhaimmat juhlat ovat aina jonkun kaverin kotona, hyvällä porukalla ja kunhan äänentoisto toimii, kaikilla on kivaa ja juomaa riittää, niin se on varmasti onnistunut ilta.
 
Kuva
 
Voi olla että tällä tekstillä avaan sellaisen oven, mitä ei enää kiinni saa, mutta päätin ottaa sen riskin. Kuten aina. ;)
 
Tiedän että lapsellamme tulee olemaan monta yökyläilypaikkaa. Ainakin mummulat. Minkä ikäisenä lapsen voi (tai pystyy) jättämään ensimmäisen kerran yökylään? No se on varmasti lapsesta ja vanhemmista kiinni. Eli sellaista on turha suunnitella etukäteen. Mutta voiko esim. jo 2kk ikäisen lapsen jättää yökylään jos vain pystyy? En tiedä olenko itse vielä noin aikaisin valmis siihen, mutta olen ajatellut että ehkä siinä 4kk iässä voisi olla sopiva aika. Nyt ainakin tuntuu siltä.
 
Kuinka usein lapsi on soveliasta jättää yökylää, ettei saa paskamutsi-leimaa? Kaksi kertaa vuodessa, neljä? Kerran kuussa? Itse olen ajatellut jotain neljää-kuutta kertaa vuodessa, mutta tietenkin aina tarpeen tullen. Eli silloin kun on kutsuttu juhliin tai on itse järjestämässä juhlia tms. Toki kaikkiin juhliin ei ole pakko osallistua ja osassa voi vain käydä piipahtamassa lapsen kanssa tai ilman, mutta kuitenkin mennä lapsen kanssa yöksi kotiin.
 
Kun lapsi menee yökylään, koska hänet on haettava kotiin? Jos käykin niin, että vanhempien edellinen ilta venähti myöhäiseksi tai päänsärky vaivaa ja tekisi mieli nukkua vähän pidempään tai omien juhlien jäljitä kämppä kaipaisi siivousta, onko silti vain otettava itseään niskasta kiinni ja mentävä hakeamaan se kullanmuru pois hoidosta jo klo 12? Sitten on vain kärsittävä väsymyksestä tai krapulasta sen lapsen seurassa tai aloitettava siivousurakka lapsen kanssa.
 
Kuva
 
Mitä nyt omia kavereitani olen seurannut, niin tälläinen lapsen seurassa kärsiminen on tosi yleistä ja itse en näe siinä oikein mitään järkeä. Toki jos on sovittu etukäteen että lapsi haetaan puolen päivän aikaan, niin tietenkin silloin se myös haetaan. Mutta jos on etukäteen sovittuna, että lapsi haetaan illalla, niin onko se silloin ok vai voittaako silläkin tuon kuuluisan paskamutsi-palkinnon?
 
Mutta vielä summa summa rum, oma ajatukseni tällä hetkellä:
 
Lapsen voisi viedä yökyläilemään ensimmäisen kerran n. 4 kk iässä, jos se vain onnistuu ja on tarvetta. Lapsen voi viedä yökyläilemään tarpeen mukaan n. 4-6 kertaa vuodessa, jotta vanhemmat pääsevät juhlimaan tai muuten viettämään kahdenkeskeistä iltaa (tämähän ei aina vaadi yökyläilyä). Ja jos on sovittuna, niin lapsen voi oikein hyvin hakea hoidosta vasta illemmalla kun on itse pirteä, kämppä siistinä yms.
 
 
Mutta olisi todella kiva kuulla teidän ASIALLISIA mielipiteitä asiasta! Ja vaikka ihan kokemuksiakin. Onko suunnitelmat toteutuneet yms?