Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paino. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paino. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Neuvolan täyteinen päivä

Eilen tulikin neuvolan seinien sisällä vietettyä aikaa. Ensin terveydenhoitajan luona, sitten perhevalmennuksen synnytys II -osio. Oma terveydenhoitajani oli vihdoin palannut lomilta ja tulipa siellä taas vietettyä se perinteinen lähes tunnin juttutuokio. Kaiken yleisen höpinän lisäksi, kävimme läpi miten kuuluu toimia jos ei ole varma onko vauva liikkunut päivän aikana lainkaan tai vain kovin vähän. Muuten kaikki oli kuten ennenkin. Täplä viihtyy edelleen pää alaspäin ja on kasvanut hyvin, "oppikirjamaisesti" kuten terveydenhoitaja sanoi. ;) Minun painonnousu on tasaantunut ja olen tässä viime viikkoina huomannut, että paino ja oma kokoni eivät ole enää niin iso "ongelma" kuin esim. kuukausi sitten.

Kuva

Synnytysvalmennuksen toinen osio oli siis myös eilen, mies tuli sinne mukaan ilman sen suurempia mukinoita. Ja olihan tuo eilinen käynti parempi kuin ensimmäinen! Mutta jälleen kerran, enemmän asiaa äidille kuin isälle. Mikä on varmaan ihan loogistakin nyt kun järjellä ajattelee. No ainakin molemmat ovat ne jutut kuunnelleet eli kun toinen unohtaa jotain, niin toinen saattaa muistaa. Ja tuli siellä taas jotain uutta esiin.

Valmennuksen lopulla katsoimme videon nimeltään "Riittävän hyvä vanhemmuus". Tämäkin oli vuodelta 2003, mutta se sisälsi silti paljon hyviä ajatuksia: miten kehittää vauvan ja vanhempien vuorovaikutusta, mikä vaikuttaa vauvan itsetuntoon ja mitä on hyvä vanhemmuus. Ja ennen kaikkea: lapsi tarvitsee vain riittävän hyvät vanhemmat, ei ole olemassa täydellistä vanhemmuutta! Videolla oman näkemyksensä näihin asioihin esitti lastenpsykiatri Jari Sinkkonen.

Kuva

Jotenkin toivoin että nämä valmennukset herättäisivät minut siihen todellisuuteen, että synnyttää pitäisi, mutta eipä tuota herätystä ainakaan vielä ole tapahtunut. Terveydenhoitajallekin tästä puhuin, mutta hän sanoi että koska minua synnytys ei jännitä, en välttämättä tarvitse sellaista henkistä valmistautumista kuin jotkut muut tarvitsevat. Eli ilmeisesti ihan normaalia voi olla tämäkin. Kai tämä outo luottamuksen tunne (mikä on vallinnut minussa koko raskauden ajan) sitten vain jatkuu jatkumistaan. Luotan siihen, että tiedän koska pitää lähteä synnyttämään. Luotan siihen, että sairaalassa on osaava henkilökunta. Luotan siihen, että minulle kerrotaan mitä pitää tehdä. Luotan siihen, että mies on tukenani. Luotan siihen, että lapsi joka tapauksessa syntyy.

Ja tiedän sen, että liikaa ei kannata suunnitella!

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Aaaand it's back! (Mietteitä turvotuksesta sekä painosta...)

Juuri kun olen päässy kehumasta niin täällä, palsta-maailmassa kuin myös ihan oikeassakin elämässä, miten hyvin olen taas jaksanut töissä, iski seinä vastaan. Kahden vapaan jälkeen olin taas eilen töissä ja jo ennen töihin pääsyä huomasin että taas vähän supistelee. No ei siinä vielä mitään, totta kai menin töihin. Tilanne kuitenkin paheni niin, että loppujen lopuksi minun oli pakko lähteä töistä päivystykseen n. 1½ etuajassa. En enää vaan pystynyt olemaan. Huilia tiistaihin saakka.

Kipu on viime aikoina ollut enemmän sellaista, millaiseksi olen supistuksen kuvitellut. Eli kuukautiskipumaista polttelua. Niin sitä voisin kuvailla. Joka kerta se kuitenkin alkaa napakipuna.
 
Kuva

Sitten siihen aiheeseen, mitä olen nyt muutaman päivän ajan pyöritellyt mielessäni. Jo vähän ennen näitä helteitä huomasin miten sukkani jättivät nilkkoihin painaumat, siitä päättelin että jalat alkavat vähän turvota. Heti kun lämpötila nousi, minun jaloista tuli jotkut ihme limput. Ei auta vaikka yritän pitää jalkoja kohti taivasta, vielä pitäisi testata miten kylmä tai kuuma vesi auttaisi. Toki juon paljon, mutta tuntuu että nesteet tulee läpi ennen kuin ehtivät jalkoihin saakka. ;) Tuvotusta on muuallakin. Kihlasormus ei lähde kovin helposti irti ja tuntuu että minun naamakin olisi jotenkin paksu.

Kuva

Lisätään tähän turvotukseen kasvava maha sekä hupeneva itsevarmuus. Tunteeni ovat todella ristiriitaiset. Olen ylpeääkin ylpeämpi tuosta mahakummustani ja sitä myös mielelläni pidän "esillä" (ehkä myös siksi että ihmiset tajuavat minun olevan raskaana, eikä muuten vain paksu). Mutta kun olet ensimmäisen puolen elämästäsi ollut lähinnä alipainoisen puolella ja vasta viime vuosina päässyt normaalipainoisten "ryhmään", tuntuu tämä paisuminen oudolta. Lisänä vielä pelko siitä, jäänkö tälläiseksi vai saanko synnytyksen jälkeen itseäni niskasta kiinni ja karistettua jääneet kilot. Se jää nähtäväksi.

Olenhan minä edelleen ihan pieni verraten moneen, moneen muuhun. Silti vain välillä sitä tunteen olonsa ihan valaaksi. En pysty enää uskomaan että mies näkisi minua mitenkään viehättävänä. Intiimielämä siinä kärsii kun MINÄ tiedostan liiaksi oman kokoni ja olen epävarma. Ärsyttävää...