Näytetään tekstit, joissa on tunniste Synnytys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Synnytys. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. lokakuuta 2014

Synnytys ja sen jälkeen

No niin. Kolme päivää tässä meni ja varmaan puolet olen kirjoittanut yhtä kättä käyttäen, mutta tässä tämä nyt on! :)

Perjantaina 26.9. klo. 8.30 menin sovitusti synnytyksen käynnistykseen Satakunnan keskussairaalan synnytysvuodeosastolle. Vähän kello yhdeksän jälkeen lääkäri asetti ballongin kohdunsuulle. Lääkäri sanoi että jos ja kun se tippuu pois, olen auki 3 cm. Supistelu alkoi melkein hetimmiten, mutta säännöllisiä supistukset olivat yhdestätoista eteenpäin. Säännöllisiä eli niiden väli oli sellaiset 8-10 min. Tätä jatkui iltaan saakka, ballonki ei liikkunut mihinkään ja yhdeksän aikaan mies lähetettiin kotiin ja minua kehoitettiin nukkumaan. Mikäli yön aikana ei tapahtuisi mitään, lääkäri päättäisi aamulla jatkotoimenpiteistä. Hoitaja sanoi että tarvittaessa saan yön aikana kipulääkettä, olisin toki saanut sitä jo päivän aikana jos olisin halunnut.

Torkuin pieniä pätkiä supistusten välillä ja puolenyön jälkeen pyysin kipulääkettä. Ennen lääkkeen antamista hoitaja teki sisätutkimuksen, mutta mitään etenemistä ei ollut tapahtunut. Kahden aikaan yöllä sain sitten kipulääkkettä suoraan lihakseen ja miedon rauhoittavan. Näiden voimin nukuin hieman pidempiä pätkiä ja supistuksia tuli (tai ne tuntuivat?) harvemmin. Neljän aikaan yöllä supistukset voimistuivat hieman ja olivat taas säännöllisiä, mutta edelleen sen 7-10 min. Loppuyön nukuinkin (torkuin) taas tosi huonosti.


Seitsemän aikoihin kävin vessassa ja mielestäni ballonki oli hieman liikkunut ulos päin. Sanoin tästä hoitajalle hänen aamukierroksella ja hän sitten yritti hieman kiskaista sitä, jos se vaikka lähtisi pois. Mutta se ei kuulemma antanut yhtään periksi. Kivut sen kun pahenivat ja aloin jo tosissani turhautua kun en avaudu, mutta kipuja riittää! En päässyt enää kunnolla kävelemään, joten hoitaja toi minulle hieman aamupuuroa ja mehua. Yritin sängyllä istuen niitä syödä, kunnes en enää kivuiltani pystynyt edes istumaan. Olo kävi todella tukalaksi. Vähän ennen yhdeksää hoitaja tuli huoneeseeni ja sanoi että hän kuuli minun tuskan viereiseen huoneeseen. Hän päätti tarkistaa ballongin tilanteen uudestaan ja aloitti kokeilemalla sisätutkimuksella miltä ballonki tuntuu. Hän sitten totesikin että onhan se sieltä tulossa ulos ja vetäisi sen sitten pois. Sitten hän tarkisti kohdunsuun: "Olet muuten 8 senttiä auki, lähdetääs saliin".

Olin ihan puulla päähän lyöty! Ballongin lähdettyähän piti olla vasta 3 senttiä auki, mutta näköjään minulla se ei vaan halunnut lähteä ilman avustusta pois. Ei sitten muuta kuin puhelin pöydältä mukaan, tajusin pyytää myös kameralaukun ikkunalaudalta sängyn kyytiin. Siinä minua kärrättiin synnytyssaliin ja soitin paniikissa miehelle. Hän meni onneksi isänsä luokse Nakkilaan yöksi ja oli soittaessani juuri pihalla lähdössä. Eipä hänellä kovin kauaa mennytkään kun jo oli sairaalassa. Ehti hyvin siis!

En ole ihan varma miten tarkkaan muistan tuolta synnytysalista kaiken, siis järjestykset ja aikataulut saattaa hieman heittää todellisesta.

En kovin kauaa ehtinyt salissa olemaan kun sain kohdunkaulan puudutteen, se auttoi kipuihin juuri sopivasti. Tunsin supistukset selvästi, mutta kivut ei olleet ihan mahdottomia. Koska lapsivedet eivät olleet edelleenkään menneet, kalvot puhkaistiin. Sitten menikin vielä aikaa odotellen, noin tunti ja sitten ponnistettiin.

Ponnistusvaihe kesti 51 minuuttia. Olin (yllätys, yllätys) aika väsynyt kärsittyäni jo vuorokauden säännöllisiä supistuksia. Kätilön mukaan jaksoin kuitenkin hienosti. Välilihan hän päätyi jossain välissä leikkaamaan. Se oli aika jännä tilanne. Ääni oli kuin olisi kangasta leikannut, näin että minua leikattiin mutta miltään se ei tuntunut. :D Loppua kohti löysin jostain vielä ekstravoimia ja sain pojan maailmaan ihan itse. Mies helpotti oloani pyyhkimällä kasvoja kylmällä ja märällä liinalla aina supistusten välillä. Ei sitä tajuakaan miten paljon niin pieni juttu voikaan oloa helpottaa!


Poika syntyi lauantaiaamuna (tai no aamupäivähän tuo jo on) klo. 11.41. Uskomaton tunne kun kuulet lapsesi ensimmäisen parkaisun ja näet hänet! Tästä tunneryöpystä en muista paljoakaan. Itkin ja kerroin tietokoneella istuneelle hoitajalle kumpi tuli. Poika tarkistettiin ja sitten hän jo tulikin minun rinnalle makoilemaan. Aika pian tämän jälkeen saimme onnittelukahvit ja -leivät synnytyssaliin, isimies joi ja söi ensin ja minä syötin poitsun ensimmäisen kerran. Sitten poika mentiin mittaamaan ja punnitsemaan ja minä sain vuorostani syödä. Poika köllötteli sen ajan isin rinnalla. Nopean suihkun jälkeen suuntasimme takaisin osastolle. Kuuden tunnin ajan poika oli joko minun tai isin rinnalla, sitten hän sai tarkistuksen yhteydessä vaatteet päälle.

Seuraavana päivänä isi kylvetti pojan lastenhoitajan avustuksella.

Kahden vuorokauden lääkärintarkastuksessa kaikki oli muuten oikein hyvin, mutta he epäilivät pojan olevan vähän liian keltainen joten häneltä otettiin verikokeet. Ja niin siinä sitten kävi, että bilirubiiniarvot olivat koholla. Hetimmiten iltapäivällä poika pistettiin valohoitoon, enkä tiennyt että edessäni olisi elämäni raskain yö. Poika oli siis koko ajan sänkyni vierellä, mutta hänet sai ottaa pois valosta vain syömään puoleksi tunniksi. Hän oli vaippasillaan ja silmät peitettynä. Ilta meni vielä ihan ok, poika pysyi pääasiassa rauhallisena ja hänet sai rauhoitettua tutilla. Yhdentoista aikaan illalla meno meni vaikeammaksi. Poika vaan itki, eikä rauhoittunut millään. Yhden kerran otin hänet syliini rauhoittumaan, mutta se ei tuonut pitkää lohtua. Seuraavalla kerralla hälytin jo yöhoitajan paikalle, hän ehdotti että peitellään poika hetkeksi liinalla. Samalla kerralla hän sanoi että voivat kyllä ottaa pojan yöksi heidän kanssa hoitajien huoneeseen, jotta minä saan nukuttua. En kuitenkaan halunnut antaa poikaa pois, uskoin että kyllä hän siitä vielä rauhoittuu. Toisella kerralla peittelykään ei enää auttanut. Poika itki ja minä itkin kun en saanut häntä lohdutettua. Puolenyön aikaan hälytin hoitajan hakemaan pojan. Tässä ajattelin enemmän edellisenä yönä synnyttänyttä huonekaveriani kuin itseäni. Jos olisin ollut huoneessa yksin, olisin varmana sinnitellyt hereillä vaikka koko yön. Eihän se olisi järkevää ollut, mutta... Hoitaja haki pojan pois ja sanoi että tuovat hänet takaisin seitsemän jälkeen, kun labra on käynyt ottamassa uudet verikokeet. Seuraavan tunnin itkin sitä miten huono äiti olen ja katsoin pojan kuvia puhelimesta. Jossain välissä sain unen päästä vihdoin kiinni. Aamulla heräsin siinä seitsemän aikaan ja päätin lähteä katsomaan poikaa. Siellä hän nukkui rauhassa ja koska labratäti ei ollut vielä käynyt, menin aamupalalle. Sopivasti kun kävelin takaisin huoneeseeni, poikakin oli valmis syömään. Joten otin hänet mukaan ja hoitaja toi valolaitteet perässä.


Labratulokset tulivat kymmenen aikoihin ja hoitaja tuli ystävällisesti minulle heti kertomaan, että ne olivat nyt alle valohoidon rajan, joten todennäköisesti poika pääsisi pois valoista. Mutta jouduin vielä odottamaan lääkärin päätöstä. Onneksi sitä ei kovin kauaa joutunut odottamaan ja sain pojan viereeni nukkumaan vielä aamupäivän aikana. Bilirubiiniarvoa piti kuitenkin vielä seurata illalla ja seuraavana aamuna, ne määrittäisivät sitten pääsisimmekö seuraavana päivänä kotiin. Illan arvo oli laskussa (vaikka sanottiin että se saattaisi jopa nousta vähän) joten oli kotiinpääsyn suhteen aika toiveikas. Aamun arvo oli kuitenkin vähän nousussa, joten tilannetta haluttiin seurata vielä vuorokauden ajan. Arvo tasaantui onneksemme siihen 250 kieppeille (270 on valohoidon raja), joten torstaina 2.10. pääsimme kotiin!

torstai 9. lokakuuta 2014

Nopea

Heippa kaikki! Olen nyt pari kuulumiset kirjoitellut tuonne toisen blogin puolelle (tämä ja tämä) ja koska aikaa ei vielä ole liiaksi istua tässä koneella, toivon että käytte lukaisemassa ne.

Poikamme syntyi 27.9. Klo. 11:41. Painoa 3480g ja pituutta 50cm. <3

Synnytyskertomusta näpyttelen kunhan ehdin! Isot kiitokset tsempeistä kaikille!

torstai 25. syyskuuta 2014

Huomenna...

Huomenna tulee kuluneeksi kolme vuotta siitä, kun aloimme yrittämään omaa lasta.

Huomenna myöskin suuntaan miehen kanssa aamulla takaisin Poriin ja synnytystä aletaan käynnistelemään.

Vauvalla ei ole mitään hätää, mutta lapsivesi käy vähiin ja siihen sitten päälle tuo hepatoosiriski, niin lääkäri katsoi järkevimmäksi että otetaan poika ulos.

Kuva

Sain päättää jäänkö heti osastolle vai menenkö huomenna aamulla takaisin. Yllättäen valitsin vaihtoehto B:n!

Pientä puuhaa tuli sitten tälle illalle. Pinnasänky sisälle, jotain (uuni)ruokaa teen pakastimeen, vauvanvaatteille väliaikainen hyllypaikka, hoitalustalle väliaikainen paikka, vierashuoneen ryjät eteisestä varastoon, kaupassakin varmaan pitäisi vielä poiketa... Kaikkea pientä. No mies tulee pian töistä kotiin ja varmaan ainakin minun sisko tulee jelppimään. Eiköhän kaikki saada hoidettua.

Palaillaan! :)

torstai 18. syyskuuta 2014

Kokoarvio

Minullahan piti olla tuo viimeinen lääkärikäynti jo tiistaina, mutta lääkärin sairastumisen vuoksi se siirrettiin keskiviikkoon. En ollut ihan varma ultrataanko meidän neuvolassa tuolla viimeisellä kerralla, olin kuullut niin montaa eri kokemusta, mutta kyllähän se lääkäri minut heti käski pitkäkseen tutkimuspöydälle ja geelit vedettiin mahan päälle.

Lääkäri oli aika vähäsanainen, taisi olla kiireinen aikataulu tai jotain. Enkä minäkään sitten osannut kysyä oikeastaan mitään. Mutta eiköhän kaikki oleellinen tullut esiin.


Painoarvioksi annettiin reilu 3200g eli mennään pikkuisen keskiarvojen yläpuolella, kuitenkin siis ihan normaalimitoissa. Turhaan siis ihmiset tätä minun pientä kokoa kauhistelevat. Kuten olen heille kyllä sanonut jo aikaisemminkin, niin ihan normaalin kokoinen tyyppi tuolta mahasta löytyy. Normaalin kokoinen ja muutenkin kaikki näytti oikein hyvältä!

Kohdunkaula oli vielä ihan alkukuopissaan eli sen puolesta ei ainakaan vielä hetkeen lähdetä synnyttämään.


Lisää "virallisia mahakuvia" löytyy täältä. ;)

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Neuvolan täyteinen päivä

Eilen tulikin neuvolan seinien sisällä vietettyä aikaa. Ensin terveydenhoitajan luona, sitten perhevalmennuksen synnytys II -osio. Oma terveydenhoitajani oli vihdoin palannut lomilta ja tulipa siellä taas vietettyä se perinteinen lähes tunnin juttutuokio. Kaiken yleisen höpinän lisäksi, kävimme läpi miten kuuluu toimia jos ei ole varma onko vauva liikkunut päivän aikana lainkaan tai vain kovin vähän. Muuten kaikki oli kuten ennenkin. Täplä viihtyy edelleen pää alaspäin ja on kasvanut hyvin, "oppikirjamaisesti" kuten terveydenhoitaja sanoi. ;) Minun painonnousu on tasaantunut ja olen tässä viime viikkoina huomannut, että paino ja oma kokoni eivät ole enää niin iso "ongelma" kuin esim. kuukausi sitten.

Kuva

Synnytysvalmennuksen toinen osio oli siis myös eilen, mies tuli sinne mukaan ilman sen suurempia mukinoita. Ja olihan tuo eilinen käynti parempi kuin ensimmäinen! Mutta jälleen kerran, enemmän asiaa äidille kuin isälle. Mikä on varmaan ihan loogistakin nyt kun järjellä ajattelee. No ainakin molemmat ovat ne jutut kuunnelleet eli kun toinen unohtaa jotain, niin toinen saattaa muistaa. Ja tuli siellä taas jotain uutta esiin.

Valmennuksen lopulla katsoimme videon nimeltään "Riittävän hyvä vanhemmuus". Tämäkin oli vuodelta 2003, mutta se sisälsi silti paljon hyviä ajatuksia: miten kehittää vauvan ja vanhempien vuorovaikutusta, mikä vaikuttaa vauvan itsetuntoon ja mitä on hyvä vanhemmuus. Ja ennen kaikkea: lapsi tarvitsee vain riittävän hyvät vanhemmat, ei ole olemassa täydellistä vanhemmuutta! Videolla oman näkemyksensä näihin asioihin esitti lastenpsykiatri Jari Sinkkonen.

Kuva

Jotenkin toivoin että nämä valmennukset herättäisivät minut siihen todellisuuteen, että synnyttää pitäisi, mutta eipä tuota herätystä ainakaan vielä ole tapahtunut. Terveydenhoitajallekin tästä puhuin, mutta hän sanoi että koska minua synnytys ei jännitä, en välttämättä tarvitse sellaista henkistä valmistautumista kuin jotkut muut tarvitsevat. Eli ilmeisesti ihan normaalia voi olla tämäkin. Kai tämä outo luottamuksen tunne (mikä on vallinnut minussa koko raskauden ajan) sitten vain jatkuu jatkumistaan. Luotan siihen, että tiedän koska pitää lähteä synnyttämään. Luotan siihen, että sairaalassa on osaava henkilökunta. Luotan siihen, että minulle kerrotaan mitä pitää tehdä. Luotan siihen, että mies on tukenani. Luotan siihen, että lapsi joka tapauksessa syntyy.

Ja tiedän sen, että liikaa ei kannata suunnitella!

perjantai 15. elokuuta 2014

Perhevalmennus, synnytys I

Tiistaina olimme ensimmäisessä synnytysvalmennuksessa. Miehen sain raahata sinne melkein väkisin, mutta eipä siellä mitään kovin erikoista kuitenkaan kerrottu. Asiat olivat ehkä enemmän äidille suunnattuja, kuten esim. puudutteet, synnytysasennot ja luonnolliset kivunlievitykset. Jotain uutta toki opin, mutta mielestämme esimerkiksi anatomia-asia oli aika turha. Mutta tulihan siellä kerrottua että missä kohtaa pitää lähteä sairaalaan ja milloin voi vielä odotella.

Ajattelin että kun tuonne valmennukseen menee, niin näkeepä ainakin oikein kunnollisen synnytysvideon! Pyh, pah. Miehen sanoin: "elokuvissa on nähty pahempaa". Video oli sentään vuodelta 2003 kätilöopistolta, mutta valmennuksen pitänyt terveydenhoitaja sanoi, että siinä oli sellaisia asioita mitä ei Satakunnan keskusairaalassa tehdä. Niitä käydään tarkemmin läpi ensi kerralla.

Kuva

Ensi kerralla käydään läpi sellaisia asioita mihin pystyy itse vaikuttamaan ja mitä käytännössä tapahtuu esimerkiksi synnytyksen jälkeen. Katsotaan nyt tuleeko mies mukaan, ajattelisin kuitenkin että ensi kerta on isälle tähdellisempi kuin tuo ensimmäinen kerta. Tai ainakin toivon niin!

torstai 12. kesäkuuta 2014

Elinkelpoinen

23+0

Eli Täplä alkaa olla vihdoin siinä mallissa, että mahdollisuudet elämään on myös kohdun ulkopuolella. Toki toivotaan, että hän siellä kohdussa saisi viettää aikaa vielä mahdollisimman pitkään! Mutta onhan tämäkin omanlaisensa virstanpylväs. :) Uusimmassa Vauva-lehdessä oli juttua Taysin vastasynteneiden teho-osastolta ja vähän kauhulla luin niitä kokemuksia, kun lapsi oli päättänyt syntynä esim. raskausviikolla 24+. Siinä sitten samalla miettii ja vertaa omaan tilanteeseensa. Jos itselle kävisikin niin, tuo hetki olisi viikon päästä!

Liikkeitä tuntuu jo paljon ja useasti päivän aikana. Mieskin on alkanut kiinnostua mahasta. Tai siis aika usein iltaisin pitää kättään vatsan päällä ennen kuin alkaa nukkua. Harmi vaan kun pikkumies ei ole kertaakaan juuri silloin liikkunut.

Kuva

Flunssa on saapunu taas kiusaamaan minua. Eilen oli ihan hirveä päivä, vähän lämpökin nousi, mutta levolla ja parasetamolilla olen saanut oloa jo paljon paremmaksi! Olen nukkunut monta yötä tosi huonosti, mutta onneksi minulla on vielä muutama vapaa ennen kuin yritän palata töihin. Kaipa tämä tästä, nyt jopa haistan jotain. ;)

torstai 29. toukokuuta 2014

Huumoria iltaan

Miten lapset tulee maailmaan? Tässä valokuvaaja Patrice Larochen näkemys asiaan. :)


Siskoni linkitti tämän minulle pari päivää sitten.

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Sviitti

Hinta:
7250 € ensimmäinen yö
seuraavat yöt 2300 € / yö

Varustelu ja palvelut:
Satelliittitelevisio
Langaton verkko
Radio
Nojatuolit
Samppanjaa
Tuoreita leikkokukkia
Yksityiskokki

Lisäksi:
Kätilö
Gynegologi
Imetyskonsultti

Kuva (Ei liity juttuun)

St. Maryn sairaalan Lindo Wing -siipi Lontoossa.

Näissä oloissa synnyttää Cambridgen herttuatar Catherine. Käykö kateeksi? No ei ainakaan hinnan puolesta... ;)
 
Faktat täältä.

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Kiire synnyttämään?

Olen tätä aihetta miettinyt jo muutaman päivän ajan. Keskiviikosta asti oikeastaan. Iltalehti.fi -sivulla oli silloin juttu miehestä joka oli ajanut kiireellä vaimoaan synnyttämään ja kappas kun olikin ajanut poliisiauton ohi (Vaimoaan synnytykseen kiirehtinyt kaahasi poliisin ohi Helsingissä). Miehellä oli ollut vauhtia "parhaimillaan" 160km/h ja hän ei ollut pysähtynyt pysähtymisemerkeistä huolimatta. Hetken päästä poliisit kuitenkin olivat saaneet miehen pysäytettyä ja mies tietenkin kertoi että on viemässä vaimoaan synnyttämään, jolloin he olivat saaneet jatkaa matkaa. Tästä huolimatta miestä epäillään törkeästä liikenteenvaarantamisesta.


Kuitenkin monet (lähes kaikki?) miehet selviävät varoituksella jos ovat olleet sitä puolisoaan kuljettamassa synnyttämään ja tuleekin sitten ajaneeksi ylinopeutta. Mutta missä kohtaa se vielä on oikein? Ei synnyttäminen kutenkaan tee siitää kaahamisesta yhtään sen turvallisempaa. Missä kohtaa pitäisi soittaa ambulanssi jos kerran on kiire? Ja se tässä Iltalehden jutussa suuresti ihmetyttää, miksi tuo mies ei ollut heti pysähtynt? Ihan kuin ne poliisit eivät olisi häntä heti päästäneet jatkamaan matkaa!


Onhan tämä hyvä vielä täältä "huudella" kun ei kokemusta ole, mutta kyllä itseäkin hieman huolettaa tuo edessä oleva(?) 60 kilometrin matka synnytyssairaalaan. Mikä ei edes ole sieltä pisimmästä päästä! On tästä aiheesta joskus tuon miehenkin kanssa tullut puhuttua, että missä se raja menee. Missä kohtaa pitäisi soittaa ambulanssi, mtta vaikea sitä on näin etukäteen tietää. Ja vaikka mies kuinka vakuuttelee, että pystyy tuon matkan ajamaan tarvittaessa todella nopeasti, en sitten tiedä kuinka fiksua on riskeerata kaikkien kolmen henki kun voisi soittaa lanssinkin hakemaan.

Iltalehden lukijoilta on julkaistu myös tosi värikkäitä tarinoita: Hurjat synnytystarinat: "Poika syntyi sairaalan oven eteen" Jos olet parhaillaan raskaana, niin ehkä voit jättää tämän linkin välistä. ;)

Kuva