Taas blogikisassa ja vähän kuulumisia

Täällä siirryttiin äippälomalle virallisesti maanantaina! Viimeiset kolme viikkoa tein töitä melko kevyesti, viiden tunnin työvuorot olivat ihan maksimi mitä jaksoin ja nekin tekivät välillä tiukkaa. Lyhyiden päivien lisäksi tein myös lyhyttä viikkoa eli noin kolme työpäivää per viikko. Kaiken kaikkiaan, mielestäni selvisin töistä melko kunnialla. Ne helteet olivat tosiaan se pahin hetki, mutta silloin onneksi sain sitä sairauslomaa.

Kuva

Olotila on muuten aika hyvä. Tuntuu että miten pidemmälle raskaus etenee, sitä paremmin voin! Toki omat hidasteensa kasvava masuasukki tuo, mutta se on vain normaalia. Tänään iltapäivällä olisikin taas neuvolakäynti edessä.

Tulipa sitten lähdettyä myös tuon Hiekkalaatikon reunalta -blogini kanssa Kideblogien PAKSUNA-blogikisaan mukaan. Tämän blogin kanssahan olin aikoinaan mukana Kaksplussan kisassa ja vaikka sieltä ei voittoa tullut, oli se silti ihan kiva kokemus.

Toivottavasti myös täältä saan lukijoilta ääniä ja toivottavasti halukkaat (kiinnostuneet) myös pikkuhiljaa siirtyvät Hiekkalaatikon reunalta -blogin lukijoiksi. Tämä kun hiljenee koko ajan enemmän ja enemmän. Toki synnytykseen saakka (ja vähän sen ylikin) kirjoittelen tännekin!

Eli eli, äänestys tapahtuu Facebookissa täällä ja kiitän jo nyt kaikkia jotka jaksavat käydä minun blogia peukuttamassa! <3

Klik

Eilinen lääkäri

Eilen olin ylimääräisessä lääkärissä, nuo supistukset kun eivät ole yhtään helpottaneet ja viimeksi lääkäri sanoi, että jos kotona ei supista, niin voin mennä töihin. Noo, meillä on kolme eri neuvolalääkäriä jotka siis vaihtelevat vuoroviikoin. Kun pääsin odotushuoneeseen, näin heti että tällä kertaa onkin juuri se lääkäri, joka ei annan saikkua sitten millään ilveellä ja lähettää ennemmin vuodelepoon keskussairaalaan. Olen kuullut tämän todella monelta! Joten melkein jo arvasin oman käynnin lopputuloksen.

Kuva

Siis tämä lääkärihän on ihan ok mukava muuten, mutta kun hän kysyin vointia ja kerroin että edelleen vaan supistelee, niin kommentiksi sain "no niinhän se jo kuuluukin supistella". Totta juu, mutta entäs sitten kun ei pysty tekemään mitään sen kivun yllättäessä?

Kohdunsuulla ja -kaulalla kaikki edelleen lähtökuopissa, joten töihin lääkäri käski mennä kokeilemaan. Eikä sekään sinänsä haittaa, tykkäisin mennä töihin, mutta kun tiedän ettei siitä tule mitään. Miten voisi, kun en saa kotonakaan mitään tehtyä? Lähdin sitten hakemaan työvuorolistoja (en ollut niitäkään jaksanut pariin viikkoon hakea) ja kappas, pomo olikin ollut kaukaa viisas. Kahteen viikkoon minulle oli pistetty yksi viiden tunnin työvuoro. Eiköhän se vielä onnistu! Nyt vaan tulee todellakin se ongelma, ettei sitä rahaa tule mistään. Ei ole vuoroja, eikä sairaslomaa. Ja vaikka olisi sairaslomaa, niin vuorojen mukaan sitä palkkaa minulle töistä maksettaisiin. Onpas pirun ärsyttävä tilanne! Toki oman olotilan mukaan voin ottaa vastaan sairasloma-tuurauksia, mutta entäs jos en jaksakaan?

Ärrrr... Pitääkö tässä sitten vielä liittoon ilmoittautua osa-aikatyöttömäksi?

Neuvolakuulumisia ja vauvanvaatteista

Maanantaina oli taas kerran neuvolakäynti. Tämä käynti oli sellainen, missä oli mukana myös psykiatrinen sairaanhoitaja. Raumalla tämä käytäntö on vakiintunut vuoden hyväksi havaitun kokeilujakson jälkeen ja se on tarkoitettu ensimmäistä lastaan odottaville. Tarkoituksena on pienentää kynnystä hakea apua, jos sitä kokee tarvitsevansa, kumpi vain. On suositeltavaa että tällä käynnillä olisi myös isä mukana.

Kuva

Käynti nyt ei ollut mitenkään kovin erikoinen. Sairaanhoitajan oli paikalla noin 10 minuuttia, siinä ajassa kävimme läpi parisuhteen voimavara -lomakkeen minkä olimme täyttäneet jo etukäteen sekä hän kyseli jotain (mielestäni) perusjuttuja. Kuten esim. onko kavereillamme lapsia ja saako tulevilta isovanhemmilta tarvittaessa apua ja tukea. Sitten hän vain totesi että näiden perusteella meillä ei näytä olevan mitään hätää, mutta toki saamme varata keskusteluajan jos haluamme. Sitä emme tarvinneet, mutta koska nyt oli se mahdollisuus, pyysin tätä psykiatrista sairaanhoitajaa soittamaan minulle synnytyksen jälkeen ja kyselemään kuulumiset.

Oma terveydenhoitajani on vielä lomalla, mutta onneksi tämä kenellä olen nyt pari kertaa käynyt on myös mukava. Mutta eihän se ole sama kuin oma. Kaikki perusjutut tarkistettiin, hemoglobiini on lähtenyt rautalisän ansiosta hienosti nousuun ja Täplällä kaikki hyvin. Hän oli pää alas päin ja syke menee edelleen siellä reilussa 150:ssä.

Kuva

Puhuimme myös töihin paluustani, töitähän minulla olisi sairasloman jälkeen vielä se kolme viikkoa jäljellä. Terveydenhoitaja kyseli miten nyt on kotona mennyt ja miltä töihin paluu minusta tuntuu. Kerroin että ehdottomasti haluaisin mennä vielä töihin, mutta suoraan sanottuna ainakin tällä hetkellä se tuntuu aika mahdottomalta kun en saa edes kotona tehtyä mitään... Joten varasimme ensi viikolle lääkäriajan ja katsotaan mitä hän sanoo. Terveydenhoitaja oli sitä mieltä etten enää palaa töihin.

---

Olen lajitellut vauvanvaatteita laatikoihin koon mukaan eli viiskymppiset omassaan jne. En ole kuitenkaan sen tarkempaan pistänyt mitään ylös eli onko siellä kenties vain yhdet housut ja 20 bodya. Eilen sitten otin asiakseni käydä näitä laatikoita läpi ja juurikin viiskymppisten laatikon kohdalla kävi niin, että esim. housuja oli vain kahdet. On vaan niin pirun vaikea tietää, paljonko noita vaatteita tarvitsee! Varsinkin noita ihan pieniä... Kun et voi tietää minkä kokoinen kaveri sieltä syntyy. Tiedä että otan tästäkin ihan turhan suuren päänvaivan. Jotain on ainakin vielä hankittava, sen tiedän. Äitini oli mielissään tästä, hän kun ei ole "saanut" vielä ostaa yhtään vaatetta ja luulin jo että meillä olisi niitä ihan yli tarpeiden.

Kuva

Aaaand it's back! (Mietteitä turvotuksesta sekä painosta...)

Juuri kun olen päässy kehumasta niin täällä, palsta-maailmassa kuin myös ihan oikeassakin elämässä, miten hyvin olen taas jaksanut töissä, iski seinä vastaan. Kahden vapaan jälkeen olin taas eilen töissä ja jo ennen töihin pääsyä huomasin että taas vähän supistelee. No ei siinä vielä mitään, totta kai menin töihin. Tilanne kuitenkin paheni niin, että loppujen lopuksi minun oli pakko lähteä töistä päivystykseen n. 1½ etuajassa. En enää vaan pystynyt olemaan. Huilia tiistaihin saakka.

Kipu on viime aikoina ollut enemmän sellaista, millaiseksi olen supistuksen kuvitellut. Eli kuukautiskipumaista polttelua. Niin sitä voisin kuvailla. Joka kerta se kuitenkin alkaa napakipuna.

 

Kuva

Sitten siihen aiheeseen, mitä olen nyt muutaman päivän ajan pyöritellyt mielessäni. Jo vähän ennen näitä helteitä huomasin miten sukkani jättivät nilkkoihin painaumat, siitä päättelin että jalat alkavat vähän turvota. Heti kun lämpötila nousi, minun jaloista tuli jotkut ihme limput. Ei auta vaikka yritän pitää jalkoja kohti taivasta, vielä pitäisi testata miten kylmä tai kuuma vesi auttaisi. Toki juon paljon, mutta tuntuu että nesteet tulee läpi ennen kuin ehtivät jalkoihin saakka. ;) Tuvotusta on muuallakin. Kihlasormus ei lähde kovin helposti irti ja tuntuu että minun naamakin olisi jotenkin paksu.

Kuva

Lisätään tähän turvotukseen kasvava maha sekä hupeneva itsevarmuus. Tunteeni ovat todella ristiriitaiset. Olen ylpeääkin ylpeämpi tuosta mahakummustani ja sitä myös mielelläni pidän "esillä" (ehkä myös siksi että ihmiset tajuavat minun olevan raskaana, eikä muuten vain paksu). Mutta kun olet ensimmäisen puolen elämästäsi ollut lähinnä alipainoisen puolella ja vasta viime vuosina päässyt normaalipainoisten "ryhmään", tuntuu tämä paisuminen oudolta. Lisänä vielä pelko siitä, jäänkö tälläiseksi vai saanko synnytyksen jälkeen itseäni niskasta kiinni ja karistettua jääneet kilot. Se jää nähtäväksi.

Olenhan minä edelleen ihan pieni verraten moneen, moneen muuhun. Silti vain välillä sitä tunteen olonsa ihan valaaksi. En pysty enää uskomaan että mies näkisi minua mitenkään viehättävänä. Intiimielämä siinä kärsii kun MINÄ tiedostan liiaksi oman kokoni ja olen epävarma. Ärsyttävää...

Kun tekniikka pettää

Syvimmät ja nöyrimmät pahoitteluni tooooodella pitkästä postaustauosta! Mutta tällä kertaa syy ei ole minussa! Meidän netti on ollut poissa toiminnasta melkein kaksi viikkoa... Asiaa on tässä saanut selvitellä ja vihdoin äsken huomasin nettiyhteyden löytäneen tiensä takaisin meidän talouteen! Eli heti koneelle. ;) Ei sinänsä, on kai tämä pieni tietokoneesta irtautuminen tehnyt ihan hyvääkin. Vaikkakin muutamia kertoja olisi tosiaan halunnut tulla tänne kirjoittelemaan, mutta sitten piti vain ajatella että kyllä tämä täällä odottaa.

Nyt pitäisi pohtia mitä on tapahtunut sitten viime postauksen...

Kuva

Töissä olen jaksanut kohtalaisesti. Useamman päivän (4 ->) työputket ottavat voimille, viime viikolla supistelu kävi todella voimakkaaksi, oli pakko mennä ensimmäistä kertaa istumaan ja rauhoittumaan kesken työpäivän. Tyhmältähän se tuntui, mutta pakko mikä pakko. Onneksi työkaverit olivat ymmärtäväisiä. Nyt tämä lämpö ottaa voimille, normaalisti saan vain uutta energiaa kun helteet saapuvat, mutta tällä kertaa taitaa tuo ekstra-kuorma hidastaa menoa omalta osaltaan. Aika tuskaista oli esim. eilen töissä.

Kuva

Poika liikkuu kovasti ja vihdoin sunnuntai-iltana myös mies tunsi liikkeet ensimmäistä kertaa! Hän oli ihan yllätynyt miten paljon vilskettä mahasta jo löytyykin. :D Mutta oli se hieno hetki.

Vaunut käyn tilaamassa huomenna, niistä lisää sitten kun ne saapuvat meille.

Siinäpä nyt jotain kuulumisia! :)

Kadonneen postauksen mysteeri...

Kirjoittelin torstaina mökiltä käsin puhelimella pienen postauksen, mutta eipä se sitten ikinä itseään julkaissut. Mikä mahtoi mennä pieleen...? Siitäkin johtuen tosi pitkä tauko tullut.

Toivottavasti kaikilla oli mukava juhannus, minulla pääasiassa oli! Mökillä oli toki erilaista, mutta silti mukavaa. Ja ensi vuonna on todella erilaista! Odotan innolla. :)

Kuva

Lähdimme mökille jo keskiviikkona ja itse tulin lauantaina kotiin, sillä olin viikonlopun töissä. Lauantai oli kyllä ihan hirveä työpäivä, kiire ja ylityöt eivät riittäneet, vaan lisäksi supisteli. Onneksi melko kivuttomasti, niin pystyin olemaan koko päivän töissä. Yritin sitten vaihtaa eilistä vuoroa lyhyemmäksi, pelkäsin että en jaksaisi, mutta onneksi jaksoin sillä vuoronvaihtokaan ei onnistunut. Taas kävi niin että kun ei supistele, niin sitten selkä tulee kipeäksi. Kivutonta työpäivää ei tietenkään voi olla!

Viikko sitten minulla oli ihan normaali neuvolakäynti (terveydenhoitaja), kaikki oli oikein hyvin ja kohdustakin otettiin ensimmäinen mitta. Ainoastaan hemoglobiini oli "vihdoin" tippunut viitearvojen alle, joten rautalisää määrättii. Sehän ei yllätyksenä tullut, olen vain odottanut että koska tiputaan alle 110:n.

Meidän neuvolassa perhevalmennus on jaettu viiteen kertaan:

1. Suun bakteerit ja hammassairaudet, hammassairauksien ehkäisy ja hoito, raskausajan vaikutukset suun ja hampaiden terveydentilaan, lapsen suun ja hampaiston kehitys ja hoito.

2. Parisuhde, elämän muutos, vauvan ensimmäinen vuosi.

3. Synnytystä ennakoivat merkit, synnytyksen alkaminen, milloin ja miten lähdetään synnytyssairaalaan, normaali synnytys.

4. Synnytyksen kulusta lisää, lapsivuodeaika sairaalassa ja kotona, imetyksestä.

5. Tarvikkeista, lapsen käsittelystä, puhtaudesta, vauvan pikkuvaivoista, perhetilanteen muuttumisesta.

Kuva

Näistä aiomme osallistua ainakin kolmanteen ja neljänteen kertaan, ehkä myös viidenteen. Lokakuisille tarkoitetut kerrat ovat elokuussa, sain päivät tietooni viime maanantaina.

Osa varmasti miettii miksi emme osallistu noihin muihin kertoihin? Noh, itse voisin ehkä silkasta mielenkiinnosta osallistua, mutta koska emme oikeasti koe niitä meille tarpeellisiksi (ja olemme jo kavereilta sekä tutuilta kuulleet mielipiteet noista valmennuksista), emme koe tarpeelliseksi "tuhlata aikaa" niihin. Meille tärkeimpiä ovat juurikin nuo synnytyskerrat. Emme ole kuitenkaan ihan keltanokkia pienten vauvojen suhteen.

Lisäksi meidän pitäisi tehdä päätös äitiysavustuksesta. Raha vai pakkaus? Blogia pidemmän aikaa seuranneet tietävät että olen aina vannonut äitiyspakkauksen nimeen. Nyt on kuitenkin otettava järki käteen. Meillä on vaatteita jo vaikka miten paljon! Juuri sellaisia mitä pakkauksesta tulisi ja osa (esim. kaksi toppapukua) on vielä vanhoista pakkauksista. Eli ne mitä meillä ei vielä ole ja pakkauksesta saisimme on:

Kylpypyyhe, hiusharja, hammasharja, kylpylämpömittari, hoitovoide, kynsisakset, kestovaippahousu ja kaksi imuosaa (ei aiota käyttää), 2 sideharsovaippaa, kestoliivinsuojat, terveyssiteet, Loruttele sylitellen -kirja, lelu ja tietenkin itse pakkaus. Näistäkin vielä suurin osa sellaista edullista hankittavaa, mitä on helppo pyytää lahjaksikin (esim. vauvakutsuilta?).

Eli haluammeko pakkauksen mistä hyödymme noiden tavaroiden verran vai otammeko 140€, jonka sijoittaisimme vaunuihin?

Mutta nyt on varmaan painuttava niiden vaatteiden kimppuun ja valmistelemaan tulevaa vierashuoneen (lastenhuoneen) remonttia.

Kotona

Kotona ollaan edelleen. Keskiviikon lääkärikäynnillä ei löydetty kohdunsuulta mitään muutoksia, hyvä niin. Minulle määrättiin vielä lisää veri-, virtsa- ja valkovuotokokeita joilla varmistetaan ettei tulehduksia ole (tai toivotaan ettei olisi). Tuloksia soittelen maanantaina. Olo on parantunut kun olen saanut levätä! Tarkoitus olisi mennä kokeilemaan töihin ensi viikon lopulla.

Kuva

Käväisin eilen töissä hakemassa työvuorolistan ja näin samalla esimieheni, hän ottaa tämän minun tilanteeni niin loistavasti, etten voisi parempaa toivoa! Hän sanoi, että ymmärtää hyvin että tälläinen tilanne pelästyttää, varsinkin kun kyseessä on ensimmäinen lapsi ja että aloitin vielä uuden työn, niin sekin on varmasti stressannut. Ja sanoi vielä, että sitten kun palaan töihin, niin otan vaan ihan rauhassa. Olin ihan liikuttunut tästä vastaanotosta!

Mutta nyt nappaan jääkaapista yhden alkoholittoman oluen, käsken miehen startata auton ja lähden loppupäiväksi makoilemaan appiukon mökille. Vaihtelua tähän sängyssä makoiluun! ;)

Supistuksia...

...niitä nämä nyt sitten ilmeisesti ovat. Niin lääkäri ja terveydenhoitaja ainakin uskovat. Perjantaisen päivystyskäynnin jälkeen kipua on tullut useammin ja selkeästi jonkin pienenkin rasituksen jälkeen. Leivon sitten rauhassa piirakan tai epähuomiossa kannan hetken kaverini lasta. Todella vaikea vain olla! Mutta pikkuhiljaa tajuan, että pakko mikä pakko. En kuitenkaan haluaisi päätyä täysin vuoteen omaksi. Onneksi myös mies tajuaa rauhoitella minua eikä annakaan minun tehdä oikein mitään.

Kuva

Huono omatunto sen kun vain kasvaa. Töistä nimittäin. Tiedän kyllä että tälle nyt ei voi mitään ja ihan normaalioloissakin saattaisin joutua vaikka johonkin onnettomuuteen ja päätyisin sairauslomalle. Harmittaa silti. Tuntuu että petän työnantajani ja tuohan oman maineeni tuossa firmassa... Olin jo oppimassa talon tavoille. No ei nyt maalata vielä piruja seinille, voin ihan hyvin vielä pystyä työntekoon!

Mutta nyt pitää seurata tilannetta, tänään on viimeinen sairauslomapäivä ja huomenna vapaapäivä. Katsotaan mihin suuntaan tämä olo menee.

Edit. klo. 13.03. Soitinpa sitten neuvolaan (taas vaihteeksi) ja sain huomiselle ajan lääkärille.

Sairauslomalla (taas)

Maanantain iltavuorossa vatsa alkoi taas sattua. Ei niin pahasti kuin viime viikolla, mutta selkeästi kuitenkin. Pelkäsin että tiistaina se sattuisi jo enemmän joten otin yhteyttä lääkäriin, kuten hän käski. Minut määrättiin neljän päivän sairauslomalle huilaamaan ja sille (huilaamiselle) omistinkin melko kokonaisvaltaisesti ensimmäiset kaksi päivää. Eilen käväisin parin eri kaverin luona "kahvilla", mutta eipä sitäkään raskaaksi tekemiseksi voi sanoa. Tänään pitäisi käydä hakemassa sairaslomatodistus neuvolasta ja taidanpa samalla pistäytyä jääkaapin täyttöreissulla. Huomenna sitten taas töihin.

Kuva

Yksi tuttavani "pelotteli" minua jo viime viikolla, kun hän totesi että "niin juu, noihin aikoihin minä jäin itse sairaslomalle". Ärsyttää kun en halua jäädä pois töistä yhtään liian aikaisin vaan haluan tehdä töitä! Varsinkin nyt kun sain mukavan kesätyön. Jos jään pois, tuntuu että petän työnantajani. Tiedän ettei se oli minun päätettävissäni ja itse henkilökohtaisesti varmaan tekisinkin töitä vaikka pää kainalossa, mutta maanantaina minuun ihan oikeasti iski se, että nyt on ajatelva myös jotain muuta kuin itseä. En tietenkään halua tehdä mitään mikä voisi riskeerata tulevan lapseni terveyden. Sitten siirryttiin seuraavaan huoleen: nyt pelkään että valitanko, tai esim. jäänkö sairauslomalle, liiankin helposti?

Kuva

Omaa kehoaan pitäisi osata kuunnella ja sen mukaan mennä. Sitä kaikki ovat minulle nyt parin päivän ajan toitottaneet. Mutta en tiedä osaanko enää kuunnella sitä. Kaiken kokemani jälkeen, en oikein tiedä missä menee oudon ja normaalin raja. Viime vuosina kroppa on käynyt läpi sen verran normaaleja outoja asioita. Nekö tässä sitten sumentavat tätä omaa ajatusmaailmaani? Vai olenko vain yleisesti sellainen jääräpää etten myönnä olevani kipeä tai sairas? Sitäkään en tahtoisi uskoa, sillä minä kyllä jään kiltisti kotiin jos olen esim. vatsataudissa tai kuumeessa.

Työnhaku raskaana

Olen ollut nykyisessä työssäni nyt n. kaksi kuukautta ja päivä päivältä olen vain varmempi ettei tämä ole lainkaan minun juttuni. Liian pitkän työmatkan sekä surkean palkan lisäksi, kaipaan ihmiskontakteja ja vaihtelevuutta. Olen suoraan sanottuna aivan kypsä, olen ollut oikeastaan jo melkein kuukauden.

 

Kuva

 

Mutta pelko estää minua hakemasta muita töitä. Tai esti, en ole ihan varma. Hetki sitten pistin yhden työhakemuksen menemään kesätyöhön. Olen ehkä tyhmä ja uhkarohkeakin, mutta en tiedä mitä kaikkea minun pitäisi kestää? Olisin paljon onnellisempi jos saisin työn edes omasta kaupungista ja kesätyö menisi äitiysloman kannalta ajoituksineen ihan nappiin. Kouluni mahdollistaisi myös harjoittelupaikan hakemisen, jota myös harkitsen vakavasti.

 

Niin. Voi olla turhaa haaveilla uudesta työstä, kuka nyt raskaana olevan haluaisi palkata? Mutta minun on pakko yrittää. En vain jaksa olla tässä nykyisessäkään.

Kuva

 

Ja ei, en ole mitenkään erityisen nirso. Tein minä koko viime vuodenkin määräaikaisena työtä, mikä ei nyt ihan ollut minun juttu, mutta pidin siitä silti ja siinäkin työmatka oli melko pitkä. Palaisin sinne takaisin koska vain!

 

Tänään tuli jokin maaginen seinä vastaan...