Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lapsettomuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lapsettomuus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Viimeinen

Anteeksi kun tässä viimeisen postauksen tekemisessä on kestänyt! Tämä on todellakin ollut jo vuoden minulla työn alla, mutta tämän julkaisu on tuntunut liian suurelta ja vaikealta asialta. Mitä pidemmälle sitä olen vetkuttanut, on tuntunut että sitä merkityksellisempi ja järkevämpi tekstin pitäisi olla. Tämän postauksen myötä tulee päätös. Tämän blogin päätös ja sekös on haikeaa jos mikä! Nyt pitäisi osata kasata sanoiksi neljän vuoden aatteet ja vielä jotenkin järkevästi. Olen monta, monta kertaa miettinyt mielessäni mitä kaikkea pitäisi muistaa kirjoittaa!

1. Kiitos!

Ehkä se tärkein: kiitos teille rakkaat lukijat! Olette myötäeläneet kanssani niin ilot kuin surutkin, pääasiassa ne surut. Te, joita en ole koskaan tavannut enkä (ainakaan suurinta osaa) tule koskaan tapaamaan.


2. Haikeus

Haikeana kirjoitan tätä postausta. Tähän tämä nyt sitten loppuu, juurikin sen vuoksi olen venyttänyt tämän kirjoittamista ja lopulta julkaisua. Miten jättää hyvästit omalle työlleen? Omille ajatuksilleen? Blogia en ole pitänyt ihan yritysajan alusta, mutta joka tapauksessa tänne kiteytyy koko kolmen vuoden yritys- ja odotustaipaleen ajatukset. Ei tämä helppoa ole... Ja onhan tämä aika naurettavaa! Tämä kuitenkin VAIN blogi.

3. Tulevaisuus

Kuten olen saanut huomata, tulevaisuutta on vaikea suunnitella. Tällä hetkellä tulevaisuuteen ei ole asetettu mitään suurempia toiveita. Olemme molemmat nyt työelämässä, minun tavoitteena olisi saada myös koulu päätökseen ensi vuoden loppuun mennessä. Kuten tähänkin asti, keskitytään tukemaan pikkumiehen kasvua ja nauttimaan siitä!

4. Endometrioosi

Olen ollut synnytyksestä asti kivuton ja se on outoa! Koen siitä myös toisaalta vähän huonoa omaatuntoa. Eihän sen nyt niin pitäisi mennä! Mutta ei se endo minua rauhaan taida jättää. Minulta leikattiin umppari tuossa noin kuukausi sitten (siitä lisää täällä) ja ennen kuin umpilisäkeleikkaukseen edes päädyttiin, tutkittiin endon mahdollisuutta kipujen aiheuttajaksi ja kävin päivystävällä gynekologilla. Ultrassa: oikea puoli puhdas (kuten on aina ollutkin) ja vasemmalla näkyi oletettavasti n. 2cm kokoinen endometriooma. Plussaa: Sain kontrolliajan tammikuulle naistenpolille. Tuntuu todella hienolta, että lääkäriä oikeasti kiinnostaa seurata tätä minun tilannetta! Silloin siis katsotaan onko tuo kysta kasvanut ja mikäli on, se on sitä todennäköisemmin endometriooma. Samalla käydään läpi ehkäisymenetelmät ja varmistetaan, että minulla on käytössä paras mahdollinen ehkäisy tähän omaan tilanteeseeni nähden. Viimeksi vuodon kera tuli myös jonkin verran jomottelua...

5. Lapsellinen lapseton

Lapsettomuus. Tuo pirulainen... Ei se jätä rauhaan. Sitä on meidän lähipiirissä ja sitä on edelleen minun oman pääkopan sisällä. Myötäeläminen ja tietoisuuden lisääminen, ne ovat oikeastaan ne kaksi asiaa, miten lapsettomuus juuri tällä hetkellä ilmenee minun arjessa. Kun kuulen toisten ajatuksia, kokemuksia ja haasteita, tulee omat silloiset ajatukset mieleen. En usko että tulen niitä ikinä unohtamaan, enkä tiedä haluaisinko edes unohtaa.

Lapsettomuutta vastaan kamppaileville toivon koko sydämestäni voimia ja uskoa tulevaan!


6. Elämäni rakkaus

Vauvavuosi oli rankempi kuin osasin odottaa. Vaikka varauduin (mielestäni) pahimpaan, ei tähän äitiyteen vaan pysty valmistautumaan! Mutta ehkä se että "varauduin pahimpaan", on edes pehmentänyt tätä laskua lapsiperhe-elämään. Ihan pienen kanssa oli ehkä rankempaa, kun toinen on niin täysin riippuvainen sinusta. Se pitää ainakin minun kohdalla paikkansa, että aika kultaa muistot. Tiedän että ensimmäiset kuukaudet olivat todella raskaita, mutta ihan oikeasti en enää muista millaista silloin tarkalleen ottaen olikaan. Siinä puolenvuoden iässä alkoi jo helpottaa, mutta aina kun opitaan uutta, tulee uudet temput ja touhut.

Elämä on raskasta ja ihanaa, enkä vaihtaisi päivääkään pois! Kun nykyään mieleeni tulee rakkaus, esimerkiksi jonkin hempeän kappaleen myötä, mieleeni tulee ensimmäisenä Timi. Ennen ensimmäisenä mieleeni tuli isimies, nyt hän on jäänyt auttamatta sijalle kaksi. :) <3

7. Kakkonen

Koska tiedän, että tämä kuitenkin kiinnostaa (lähes) kaikkia. Mitään ei ole lyöty lukkoon ja ikinähän ei saa sanoa "ei ikinä". Myönnän että hetkittäin mietin kuinka ihanaa olisi suoda Timille sisarus ja kuinka ihanaa olisi kokea raskaus ja vauvavuosi (kaikkine kommelluksineen) vielä kerran. Minulla on pikkusisko ja -veli, isimies on ainoa lapsi (nuorempia sisarpuolia lukuunottamatta). Eli minä tiedän millainen rikkaus sisarukset ovat, isimiehellä tästä taas ei ole kokemusta. Endon takia koen hetkittäin suurta ahdistusta mahdollisesta kakkosesta. Ei vielä, mutta onko minulla aikaa?

Juuri nyt elämämme on hyvä näin, emmekä näe mahdottomana sitäkään, että eläisimme yhden lapsen perheenä. Aika näyttää. :)

Kuvat

Tässä tämä nyt on. Eväät loppu ja viisaudet jaettu.

Vielä kerran kiitos kaikille näistä vuosista! Ihan uskomatonta, että blogilla on lukijoita vielä vuodenkin hiljaisuuden jälkeen näin paljon.

Meitä voi siis edelleen seurata, klikkaa itsesi vain Hiekkalaatikon reunalta -blogiin! Tällä hetkellä siellä vähän hiljaista, kun välillä minulla on päiviä jolloin käyn kotona vain nukkumassa. Mutta kyllä se tästä vielä rauhoittuu ja aika jää muuhunkin. Viimeistään jouluna. :D

torstai 11. syyskuuta 2014

Raskauden tuomat ajatukset

Tämä aihe on ollut minulla valmiina luonnoksissa varmaan keväästä saakka. Miten onkin ollut niin vaikeaa istahtaa ja kirjoittaa ylös näitä ajatuksia. Tätä on jo useaan otteeseen toivottukin ja koska raskaus alkaa todellakin lähentyä loppuaan, on viimeistään nyt hyvä hetki tälle postaukselle!

Pitkään toivottu raskaus alkoi vihdoin alkuvuonna ja minä en sisäistänyt sitä. En sisäistänyt sitä moneen, moneen kuukauteen. Rakenneultran jälkeen aloin jo pikkuisen tajuamaan tilannetta, mutta vasta kun aloin tuntea liikkeitä tajusin että mahassa oikeasti kasvaa ihmisen alku. Siltikin ajatus siitä omasta lapsesta, joka tulisi asumaan meidän luokse, tuntui kaukaiselta. Toki koko ajan valmistauduttiin, mutta valmistauduttiin johonkin kaukaiseen.

Pelkoja minulla ei ole juurikaan ollut. Se on tuntunut oudolta. Olen vain ollut luottavaisin mielin, vaikka olenkin kaikki riskit tiedostanut. Aina jonkun etapin ylitettyämme olen ollut tietyllä tapaa helpottunut.

Kuva

Nyt ei enää puhutakaan mistään kovin kaukaisesta asiasta. Laskettuun aikaan on aikaa alle kuukausi ja tänään pyörähti käyntiin kolmaskymmenesseitsemäs raskausviikko! Käsittämätöntä...

Paniikkia minulle aiheuttaa lähinnä keskeneräinen lastenhuone, mutta tiedän että pärjäämme myös hetken ilman sitä. Jos niin nyt sattuisi käymään. Kesän alussa ajattelimme että vielä on runsaasti aikaa tehdä remonttia, mutta kappas kun se kesä menikin ohi ihan silmän räpäyksessä! Tai siltä se ainakin tuntuu.

Viime viikkojen aikana tuleva lapsi on alkanut oikeasti realisoitumaan, joten myös se on aiheuttanut pientä paniikinpoikasta.
"Mistä minä tiedän mitä pitäisi tehdä?"
"Olisiko pitänyt lukea jokin kirja?"
"Osaanko hoitaa omaa lastani?"

Kaikki lohduttavat että se tulee jokaiselle luonnostaan, mutta näin ensikertalaisena se tuntuu todella oudolta ajatukselta. Pitää vaan pystyä luottamaan itseensä ja tuohon mieheen. Toisinaan on varmempi olo, toisinaan taas ei...

Pikkuhiljaa alan jo odottaa vauvaa saapuvaksi. Haluaisin nähdä hänet! Kumpaa hän muistuttaa vai onko hän kenties tasainen sekoitus meitä molempia. Miltä MEIDÄN lapsi voikaan näyttää? Olen katsonut omia ja miehen vauvakuvia ja miettinyt sitä. Mutta lapsi on totta kai itsensä näköinen. Odotan hänen kasvuaan ja sitä kun huomaa kummalta hän perii luonnetta, kumpaa hän tottelee paremmin ja mitkä leikit häntä kiinnostaa. Odotan kaikkea!

Synnytystäkin odotan mielenkiinnolla, vaikka en tiedä oikeastaan mitä odottaa. Se on varmasti raju kokemus monessakin mielessä, mutta naisen keho on luotu siihen. Siihen tuntemattomaan on jotenkin helpompi hypätä.

Kuva

Vaikka raskausaikani on ollut melko vuoristorataa oireineen, voin silti rehellisesti sanoa että olen nauttinut tästä ajasta. Varsinkin nyt kun olo tuntuu todellakin vain paranevan kohti loppua! Toki tietyllä tavalla on tukalatkin oltavat, mutta tiedän että sellaista se on jokaisella ja sellaista sen kuuluukin olla. Joidenkin mielestä olen joutunut kestämään vaikka ja mitä, mutta itse taas ajattelen että olen päässyt aika helpolla.

En tiedä miten lapsettomuus on vaikuttanut raskausaikaan. Eihän minulla ole mitään vertailukohtaa. Voisin ajatella että pelottomuuteni on ainakin yksi lapsettomuuden tuotoksia. Ei enää vain jaksa tai osaa pelätä. On kokenut jo niin paljon, se turruttaa. Ja kuten olen monta kertaa kirjoittanutkin, lapsettomuus ei jätä minua ikinä. Koen edelleen ne samat tuskat kun luen blogeja, kirjoja tai katson jotain ohjelmaa. Tietää mitä se toinen käy läpi. En enää ajattele asiaa niin usein kuin ennen, mutta melko usein kuitenkin.


ps. Meidän vaunut saapuivat vihdoin viime viikolla monen mutkan kautta.

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Iholla

Olen katsonut Iholla-sarjan kaksi ensimmäistä kautta kokonaan ja olen pitänyt niistä. Se on jotenkin niin aidon ja rehellisen tuntuinen ohjelma. Mielenkiinnolla jäin odottamaan, kun viime vuonna kerrottiin että kolmoskaudelle tuleekin miehiä! Myönnän, ensimmäinen ajatukseni oli että mitähän siitäkin tulee ja millaiset miehet mahtaa hakea mukaan. Miehet esiteltiin viime viikolla ja nyt päätin tarkemmin vilkaista että millaisia miehiä mukaan lähti.

Kuva

Olin yllättynyt ja todella iloinen että mukaan on lähtenyt 39-vuotias Yrjänä, joka taistelee vaimonsa kanssa lapsettomuushoitojen maailmassa!

"Miksi halusit lähteä mukaan kertomaan tarinasi?

Vakavampana syynä oli, että koin tärkeänä tuoda esille mitä lapsettomuus merkitsee miehen ja aviopuolison näkökulmasta. Se on sellainen aihe, johon en itse ole kauhean paljon törmännyt."

Varmasti todella mielenkiintoista seurata lapsettomuutta miehen näkökulmasta!

Ja onhan mukana myös Kolmistaan-blogista tuttu Esko. ;) 

Kolmas kausi alkaa syksyllä, aiotko sinä katsoa?

perjantai 30. toukokuuta 2014

Sairauslomalla (taas)

Maanantain iltavuorossa vatsa alkoi taas sattua. Ei niin pahasti kuin viime viikolla, mutta selkeästi kuitenkin. Pelkäsin että tiistaina se sattuisi jo enemmän joten otin yhteyttä lääkäriin, kuten hän käski. Minut määrättiin neljän päivän sairauslomalle huilaamaan ja sille (huilaamiselle) omistinkin melko kokonaisvaltaisesti ensimmäiset kaksi päivää. Eilen käväisin parin eri kaverin luona "kahvilla", mutta eipä sitäkään raskaaksi tekemiseksi voi sanoa. Tänään pitäisi käydä hakemassa sairaslomatodistus neuvolasta ja taidanpa samalla pistäytyä jääkaapin täyttöreissulla. Huomenna sitten taas töihin.

Kuva

Yksi tuttavani "pelotteli" minua jo viime viikolla, kun hän totesi että "niin juu, noihin aikoihin minä jäin itse sairaslomalle". Ärsyttää kun en halua jäädä pois töistä yhtään liian aikaisin vaan haluan tehdä töitä! Varsinkin nyt kun sain mukavan kesätyön. Jos jään pois, tuntuu että petän työnantajani. Tiedän ettei se oli minun päätettävissäni ja itse henkilökohtaisesti varmaan tekisinkin töitä vaikka pää kainalossa, mutta maanantaina minuun ihan oikeasti iski se, että nyt on ajatelva myös jotain muuta kuin itseä. En tietenkään halua tehdä mitään mikä voisi riskeerata tulevan lapseni terveyden. Sitten siirryttiin seuraavaan huoleen: nyt pelkään että valitanko, tai esim. jäänkö sairauslomalle, liiankin helposti?

Kuva

Omaa kehoaan pitäisi osata kuunnella ja sen mukaan mennä. Sitä kaikki ovat minulle nyt parin päivän ajan toitottaneet. Mutta en tiedä osaanko enää kuunnella sitä. Kaiken kokemani jälkeen, en oikein tiedä missä menee oudon ja normaalin raja. Viime vuosina kroppa on käynyt läpi sen verran normaaleja outoja asioita. Nekö tässä sitten sumentavat tätä omaa ajatusmaailmaani? Vai olenko vain yleisesti sellainen jääräpää etten myönnä olevani kipeä tai sairas? Sitäkään en tahtoisi uskoa, sillä minä kyllä jään kiltisti kotiin jos olen esim. vatsataudissa tai kuumeessa.

lauantai 10. toukokuuta 2014

Lapseton raskaana

Kaikesta huolimatta oikein mukavaa Lapsettomien lauantaina kaikille! Muistakaahan ettei se vanhemmuus ole jokaiselle itsestäänselvyys.

Minä jos joku sen tiedän. Nyt on varmaan hyvä päivä ja hetki kirjoitella omista ajatuksistani tämän raskauden suhteen. Näin lapsettoman näkökulmasta.

Kuva

Meillehän se plussa pärähti testiin tasan kahden vuoden ja neljän kuukauden yrityksen jälkeen. Meinasin ensin kirjoittaa että "päätteeksi", mutta kaikesta huolimatta en näe sitä suoranaiseksi päätteeksi millekään. No raskauden yritys päättyi ainakin siltiä erää, mutta muuten... Enpä tiedä.

Minun on vaikea mennä arvioimaan miten tämä raskaus tuntuisi erilaiselta, kuin miltä se olisi tuntunut jos olisin tullut helposti raskaaksi. Mutta se, että en oikein edelleenkään usko tai tunne kantavani lasta sisälläni, saattaa olla yksi sellainen asia mikä olisi eri tavalla toisenlaisessa tilanteessa. Näin ainakin uskon. Minua harmittaa suuresti, että pitkän odotuksen jälkeen minulla on näin epätodellinen olo! Tiedostan että syksyllä meitä onkin kolme ja kolmatta osapuolta varten on valmistauduttava. Tiedän että masussa kaikki on hyvin ja kaikki menee kuten pitääkin, mutta koska vatsani ole juurikaan vielä kasvanut, eikä mitään selkeitä liikkeitä ole havaittavissa, en vain ns. usko että olen raskaana. Tätä tunnetta on vaikea selittää. Ehkä sen ymmärtää vain jos on itse kokenut.

Nyt kun olen raskaana, olen törmännyt sellaisiin kommentteihin mitä pelkäsin, mutta jotenkin halusin uskoa ettei kukaan oikeasti voi ajatella niin. "Tuntuu hassulta, että ensin haaveilit lapsesta pitkään ja hartaasti, ja sitten yhtäkkiä kun olet raskaana niin alatkin ensimmäisenä miettimään omia tarpeitasi." Eli se että käännetään lapsettomuus minua vastaan ja koska olen lapseton, en saisi ajatella kuten muut raskaana olevat. Minun kuuluisi olla koko ajan onneni kukkuloilla, en saisi valittaa mistään ja loppu elämäni tulisi pyhittää vain ja ainoastaan tulevalle lapselleni. Koska olen sitä niiiiiiin hartaasti toivonut! Näin kärjistetysti. Yllätyin siitä, miten moni oikeasti ajattelee näin! Onneksi olen itse pitkään seurannut lapsettomuusblogeja ja niistä saanut todistaa monia mahtavia onnistumisia. Niiden avulla olen jo kauan ennen raskautta käsittänyt sen, ettei se lapsettomuus tee raskaudesta mitenkään erilaisempaa. Siis totta kai sitä varmasti osaa arvostaa eri tavalla, mutta muuten. Kaikki samat oireet, ajatukset ja kehon muutokset minäkin koen.

Sellaisen, joka ei ole lapsettomuutta kokenut, on turha tulla arvostelemaan ja samalla viitata lapsettomuuteen.

Kuva
 
Koen huonoa omatuntoa kun en ole edelleenkään itkenyt. Siis sen plussatestin jälkeen, silloinhan itkin ihan hullusti. En missään ultrassa, en kummallakaan kertaa kun olen kuullut sydänäänet. Herkistynyt toki olen nt-utrassa ja ekalla kerralla kun nuo sydänäänet kuulin, mutta päällimäisenä tunteena minulla on ollut suunnaton ilo. Olen vain hymyillyt, hymyillyt ja hymyillyt. Sitten luen muiden kokemuksia ja he itkevät onnesta. Tulee vain sellainen olo, ettenkö sitten ole yhtä onnellinen kuin he? Itkenhän minä pelkästä telkkariohjelmasta tai kauniista kappalleestakin.

Lapsettomuus ei ole helppoa kenellekään. Itselleni se, että syy oli oikeasti minussa, oli ja on edelleen vaikea asia käsitellä. Mutta työstän sitä ja olenkin päässyt asian käsittelyssä paljon eteenpäin. Toki tämä raskaus on auttanut siinäkin. En ole täysin epäonnistunut, vaan oikeasti kykenen tulemaan raskaaksi.

Kuva

Lapsettomuus tulee pysymään minun elämässä mukana aina. Enkä tiedä haluaisinko siitä enää edes eroon. Välillä se leima toki ärsyttää, mutta näitä leimoja saa eri asioista pitkin elämää. Lapsettomuus saattaa nousta taas elämässämme suuremmaksi asiaksi, jos päätämme joskus yrittää toista lasta. Mutta se on sitten taas oma tarinansa, minkä lopputulosta ei voi tietää. Pyrin omalta osaltani jakamaan tietoa lapsettomuudesta ja varsinkin endometrioosista, ne ovat minulle tärkeitä asioita. Tärkeitä ja tuntemattomia asioita.

Koen itseni kuitenkin onnekkaaksi. Vaikka kaksi vuotta on pitkä ja tuskainen aika, me selvisimme siitä ja ilmeisesti ihan onnellisella lopputuloksella. Kaikilla ei käy niin hyvä tuuri.

lauantai 22. helmikuuta 2014

Väsymystä, epäuskoisuutta ja odotusblogeja

Väsymys saapui "vihdoin" tännekin suunnalle. Siinä siis suurin syy miksi en ole kirjoitellut hetkeen. Vaikka minulla on fyysisesti kevyt työ, olen töiden jälkeen ja muutenkin iltaisin aivan loppu! Haluaisin vain olla ja katsoa telkkaria, mutta on tätä kämppääkin välillä siivottava, pyykkiä pestävä ja kaikkea muutakin. Kuten eräs teevee-hahmoki sanoisi: "kun ei se yhteiskunta pyöri niin, että kaikki vaan istuisivat ja katsoivat telkkaria". Hehe.

Kuva

Väsymyksen lisäksi olen pohtinut tätä raskautta yleensä. Kun en tahdo edelleenkään käsittää että nyt on jo hyvin todennäköistä, että meille oikeasti tulisi syksyllä lapsi. Meitä olisikin kolme. Tulisi se pieni ihme, joka vaatii 100%:n huomion. En vain käsitä sitä... Tätä odotettiin niin kauan ja nyt en edes tahdo uskoa tätä todeksi!

Juu, onhan minulla oireita jotka selkeästi vain voimistuvat viikko viikolta. On pahoinvointia, rintojen arkuutta, turvotusta niin mahassa kuin rinnoissakin, vähän jo mielialojen vaihteluakin. Mutta jostain syystä tajuan olevan raskaana, mutta en tajua mitä siitä seuraa tai edes sitä että sisälläni oikeasti kasvaa joku. Tuntuu tyhmältä että ainoa hetki kun olen itkenyt, on se kun tein raskaustestin. En herkistynyt edes silloin kun näimme alkion sykkeen, silloin olin vain helpottunut ja iloinen että se löytyi.

Kuva

Olen selannut jo muutamia odotusblogeja, mutta jostain syystä en pysty tai osaa niitä vielä lukea. Olen muutenkin aika nirso seuraamieni blogien suhteen ja edelleen seuraan vain niitä tuttuja ja turvallisia "vanhoja" blogeja (joista valitettavan moni on vielä yritysvaiheessa). Unohtamatta tietenkään miten raskasta ja turhauttavaa uusien blogien etsiminen on! Olisi varmasti järkevää ja hyödyllistäkin alkaa pikkuhiljaa seuraamaan joitakin odotusblogeja. Minulla on kuitenkin yksi tärkeä kriteeri, se että pystyn jollain tavalla samaistumaan kirjoittajaan. Muuten blogin lukeminen on vain "lukemista". On hienoa kun pystyy elämään samassa hengessä kirjoittajan kanssa.

Joten nyt annan teille rakkaat lukijat mahdollisuuden: Mainosta! Linkitä hyvän odotusblogin osoite. On se sitten omasi, kaverisi tai mikä vain, kunhan se on hyvä. Käyn kaikki läpi ja ne mistä pidän, siirrän lukulistalleni.

maanantai 17. helmikuuta 2014

Sitkeä sydän

Kun lähdimme 7. päivä ensimmäiseen varhaisultraan, radiosta soi heti ensimmäisenä tämä:



Sitkeä sydän, tiedän että sellainen löytyy! <3

Sinussa on valo,
sinussa on yö.
Sinulla on sitkeä sydän joka lyö.
Väsymättä kipinöitä tuuleen,
valaisemaan tietä pimeää.

Kuva

Mukavaa viikkoa kaikille!

perjantai 31. tammikuuta 2014

Ne jotka vielä taistelevat

Oman plussaamisen jälkeen olen huomannut parissakin blogissa postauksen kommenteineen, blogimaailmassa nyt liikkuvasta plussa-aallosta. Taida itse olla jo niin huono seuraamaan uusia blogeja, että tälläinen aalto ei ole minun silmiin osunut. Uskon silti että sellainen saattaa olla liikkeellä.

Aalto tai ei, moni jää edelleen siitä kyydistä pois. Tiedän että minulle ollaan kateellisia, enkä soimaa ketään. Kyllä minä tiedän sen tunteen! Tiedän että kateuden rinnalla voi olla silti ihan vilpitön onni. Ja vaikka ei olisi, ei se mitään. Ei ole helppoa seurata vierestä kun joku toinen pidempään yrittänyt vihdoin plussaa ja itsellä voi pahimmassa tapauksessa olla juuri uusi kierto alussa.

Kuva

Haluan siis tällä tekstillä muistaa niitä, jotka ovat vielä ilman omaa plussaa! Haluan omalta osaltani muistuttaa, että jotkut vielä taistelevat eikä minunkaan matka ole vielä varmalla pohjalla.

Toivon kuitenkin ettei kukaan olisi kateellinen siitä, että meidän lapsi sai alkunsa sattumalta ilman hoitoja. Uskokaa vain, meidän ajatukset olivat täysin seuraavassa inssissä, IVF-jonossa sekä rahan säästämisessä IVF-lääkkeisiin. Eli voisin jopa sanoa, että henkisesti lapsi sai alkunsa hoidoista. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

Tsemppiä teille kaikille! <3 Oikeasti.

torstai 30. tammikuuta 2014

Blogin tulevaisuus

Tämän blogin jatko ja tulevaisuus on saattanut on olla monilla mielessä. Myös minulla. Jo blogia perustaessani pidin itsestään selvyytenä että kirjoitan samaan blogiin myös raskausajan. Senhän kertoo jo bannerin alaotsikko: "Plussan odotusta. Vauvan odotusta?". Nyt ollaan ensimmäinen odotus saatu päätökseen (toivottavasti!) ja jatketaan tuolla vauvan odotuksella.

Jatkan kirjoittamista nimimerkin takaa, tämä blogi jääkööt hamaan tulevaisuuteen nimimerkin taa. Mitään varmaan päätöstä sitten mahdollisesta vauva-arjesta en ole tehnyt, mutta ainakaan tässä blogissa en enää siitä kirjoita. Sen päätöksen aika on joskus myöhemmin.

Kuva

En aio piilottaa tekstejä, en häpeä tai kadu mitään kirjoittamaani. Kaikki jää. Blogin historia on suuri osa blogin tulevaisuutta, vanhat ajatukset peilaavat varmasti paljon tulevaisuuteen. Enkä usko lapsettomuuden leimasta pääseväni koskaan eroon, eikä siitä tarvitsekaan. En edes tiedä haluanko siitä eroon. Se on osa minua, osa meitä. Ja myös osa tulevaa lasta.

Eli lapsettomuusblogi muuttuu lapsettoman odotusblogiksi. Uutta banneria olen jo luonnostellut, mutta sen käyttöönotto olkoot vasta varhaisultran jälkeen.

maanantai 13. tammikuuta 2014

Kielletty laatikko

Minulla on varastossa laatikko tai oikeastaan viime aikoina ollut kaksi laatikkoa, joissa säilytän hankittuja vauvanvaatteita sekä äitiysvaatteita ym. Niitä ei ole paljoa, mutta jokunen kuitenkin. Olen kieltänyt itseäni katsomasta niitä, aina tulee niin haikea olo kun niitä pieniä vaatteita hypistelee. Tänään tein varastoon tilaa uudelle joulukoristelaatikolle ja päätin yhdistää nuo kaksi "vauvalaatikkoa" yhdeksi.

Väkisinkin niitä sitten tuli hypisteltyä...


Osan tavaroista olenkin jo esitellyt täällä blogissa, mutta tässä nyt kaikki mitä on vauvaa varten hankittu tai saatu.


Frugin autopaita on saatu MiniMintiltä kiitokseksi, omenabodyn ostin itse alesta vuosi sitten ja H&M:n kengät olivat ensimmäisiä hankitojani, nekin alesta ostettu.


Sininen paita on anopin ostama, vähän isommalle lapselle sopiva. Nirppanokan pupubodyn ostin heidän alemyynnistä ja Me&I:n pöllöbody oli vaan niin ihana, että se oli pakko aikanaan (vajaa vuosi sitten?) ostaa.


Viimeisin lisäys "kokoelmiin" tuli pari kuukautta sitten kiitokseksi MiniMintiltä. SkipHop:n Dash wavedot -hoitolaukku.

Ja näiden lisäksi laatikosta löytyy ne muutamat äitiysvaatteet jotka olen täällä ja täällä (ja täällä) esitellyt aikaisemminkin. Olen jättänyt kaikkiin tuotteisiin laput paikoilleen sekä säilytän niitä mahdollisissa alkuperäispakkauksissa, jos ne onkin joskus pakko myydä tai antaa lahjaksi.

Tähän kohtaan päästän syvän huokauksen, nostan laatikon takaisin varastoon ja toivon että näille tulisi pian käyttöä. <3

torstai 9. tammikuuta 2014

"Onnellisuus on sitä, että ei v*tuta ihan koko ajan."

Tiedän että olen kirjoittanut onnellisuudesta ennenkin, mutta tuo otsikon kommentti pysäytti minut pari päivää sitten lukemaan ja ajattelemaan asiaa jälleen kerran.

Anne Lindfors kirjoitti muutamia päiviä sitten blogissaan otsikolla Voiko onnellisuuden valita? ja tämä kirjoitus nosti melko vilkkaan keskustelun ympäri sosiaalista mediaa. Sivusilmällä sitä jo silloin seurasin, mutta vasta osa 2 - Kootut kommentit -postauksen jäljiltä perehdyin tuohon ensimmäiseen kirjoitukseen, sekä sen saamiin kommentteihin, oikein ajatuksen kanssa.

Olen nyt antanut tämän ajatuksen muhia pari päivää mielessäni, jotta saisin kirjoitettua jotain järkevää. Tai järkevästi oman mielipiteeni.

Mutta siis, voiko onnellisuuden valita?

Jos pitäisi vasta kyllä tai ei, vastaisin että ei. Mutta asia ei kuitenkaan ole niin mustavalkoinen. Minua (tällä hetkellä) lähinnä sydäntä oleva "onnellisuuden tuhoaja" on yllättäen tahaton lapsettomuus, joten sitä kautta minun on helppo lähestyä tätä aihetta. Lapsettomuus ei ole minun valinta ja se aiheuttaa surua. Enemmän ja vähemmän.

Onko se lapsettomuuden vika etten ole onnellinen?

Suurimmaksi osaksi asia on varmasti näin. Se on sydäntä riistävä asia, mikä on huonoina hetkinä mielessä koko ajan. Mutta on kyse myös asenteesta. Pitäisi osata asennoitua lapsettomuuteen edes jollain tavalla positiivisesti. Pitäisi osata ajatella "kaikella on tarkoituksensa" ja "on otettava vastaan mitä annetaan". Aina se ei ole vain niin helppoa... Ei ainakaan silloin kun näitä kommentteja saa muilta kannustavassa mielessä, silloin ne vain sattuu. Nämä ajatukset on löydettävä itse.

Kuva

Onnellisuus on terminä outo ja monitahoinen. Mistä kukakin sitten tulee onnelliseksi? Minä olisin paljon onnellisempi jos pääsisin tästä jatkuvasta stressistä ja epätietoisuudesta eroon. Enkä tarkoita vain lapsettomuutta, vaan ihan koko elämäämme. Työttömyyttä, rahahuolia, terveysongelmia... Olisi edes jokin selkeä suunta! Toiset taas ovat jo siinä tilanteessa, mihin me vasta pyrimme ja ovat onnellisia vasta sitten, kun ovat saavuttaneet jotain vielä suurempaa.

Mutta se positiivinen asenne millä voi saavuttaa onnellisuuden: se tulee ajan kanssa. Ei kylläkään kaikille! Löytyy niitäkin ihmisiä, jotka vain eivät pysty olemaan onnellisia siinä hetkessä ja löytävät valittamisen aiheita kaikesta. Ovatko he sitten ikinä oikeasti onnellisia? Tuskin, mutta se on sitten varmaan heidän valinta.

Jos ei koe olevansa onnellinen, niin apua löytyy jos sitä haluaa hakea! Minä löysin sen avun ja vaikka en ole vielä täysin onnellinen (onko kukaan?), voin sanoa silti ihan rehellisesti että olen onnellinen. Joten pääsemme taas takaisin otsikkoon, mihin yhdyn täysin!


Lukekaa oikeasti nuo Anne Lindforsin kirjoitukset sekä tänään julkaistu osa 3 - mitä sanoo asiantuntija?. Viisaita ajatuksia.

En tiedä kuka tuon kommentin on kirjoittanut, mutta kiitos hänelle sekä Annelle inspiraatiosta!

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

O+++

Eilen puolenpäivän aikaan Clearbluen (ovulaatio) digitesti päätti hymyillä minulle, jes! Eilen illalla otettiin siitä sitten hyöty irti ja varmaan vielä uusinta tänään illalla.
 
Kuva
 
Eipä tästä luomukierrosta ole mitenkään eriyisen suuria toiveita, mutta yritän ajatella että kaikki on mahdollista. Juttelin viikonloppuna kaverimme kaverin kanssa, koska tiesin että heidän lapsi ei ole saanut alkuaan helposti. Heillä olikin käynyt niin onnekkaasti, että lapsi oli saanut alkunsa juuri ennen hoitoihin pääsyä. Tutkimukset oli toki tehty ja ymmärtääkseni jotain lääkkeitä oli jo käytetty, mutta se kierto mistä lapsi oli alkunsa saanut, oli täysin luomu ja ylläriplussa. :)
 
Kuva
 
Mikäli kierto menee samaa rataa kuin normaalisti ilman lääkkeitä, toinen inssi saadaan varmaankin tehtyä vielä tammikuun puolella. Sitä odotellessa.

torstai 2. tammikuuta 2014

Mitä mahtui vuoteen 2013?

Pohditaanpa vähän mitä kaikkea mahtui vuoteen 2013.

Kuva

Muistelisin että alkuvuonna olin monestakin asiasta todella turhautunut. Yksi syy oli siinä, että paikallisen naistentautien polin lääkäri halusi että yritämme vielä puoli vuotta luomuna. Kun sitä oli kulunut pari kolme kuukautta, olin jo ihan valmis jatkamaan lääkkeisiin. Mutta ei, en saanut edes puhua tämän lääkärin kanssa.

Alkukesästä sain vihdoin aloittaa clomifen-lääkkeen. Se loi hiukan uutta toivoa. Elokuussa pääsimme vihdoin ensikäynnille lapsettomuus poliklinikalle ja minulla alettiin tosissaan epäillä endometrioosia. Kesällä tuli ikääkin vuosi lisää.

Syksyllä endoepäily vahvistui ja lokakuussa tehtiin laparoskopia, jossa se vihdoin varmistui. Toisaalta helpotus. Pian sen jälkeen, heti marraskuussa, tehtiin ensimmäinen inseminaatio. Valitettavasti tuloksetta. Toista inssiä ei enää vuonna 2013 saatu tehtyä, harmillisesti itsenäisyyspäivä hieman sotki aikatauluja.

Kuva

Vuoteen 2013 mahtuu myös yksi diagnoosi masennuksesta ja lääkitys siihen.

Vuoden puoliväli oli varmaankin henkisesti kaikkista raskain, ainakin loppua kohti helpotti.

Olen huomannut että monet (blogi- ja palstamaailmassa) ovat luokitelleet vuoden 2013 joko todella paskaksi tai sitten parhaimmaksi vuodeksi. Itse en kuulu kumpaankaan näistä kategorioista. Juu, vuosi ei tuonut tullessaan sitä mitä eniten haluamme ja kaipaamme, mutta en pysty siltikään ajattelemaan että vuosi olisi ollut aivan paska. Raskas kyllä, mutta ei paska. Ei hyvä vuosi, mutta ei täysin paskakaan.

Katsotaan mitä tämä vuosi tuo tullessaan...


tiistai 10. joulukuuta 2013

Sanasto

Jokin aikaa sitten kaverini tuli sanoneeksi, että hän ei ole löytänyt hyvää sanastoa liittyen lapsen yrittämiseen. Minä olen useamman kerran saanut (huom, saanut!) hänelle suomentaa jotain termejä ja lyhenteitä.

Nooh, nytpä tempaisin ja tein oman sanaston! Se löytyy tuolta yläpalkista tai tästä linkistä.

Kuulisin mielelläni mielipiteitä!

Olen saattanut unohtaa jotain oleellista tai siellä voi olla virheitäkin. Tuo minun sanasto siis käsittelee niin yritystä kuin lapsettomuuttakin.

perjantai 29. marraskuuta 2013

Tahattoman lapsettomuuden vertailuja

Hoidoissa olevat lapsettomat vs. Muut lapsettomat

Joillain pareilla se vuoden yrittämisen raja ylittyy ja he eivät siltikään hakeudu hoitoon tai edes tutkimuksiin. Meille on aina ollut itsestään selvää että teemme (ainakin lähestulkoon) kaikkemme, että lapsen saisimme. Mutta näin ei ole kaikilla. Ymmärrän kyllä että jotkut eivät halua hedelmöityshoitoihin, ovathan ne rankkoja niin keholle kuin mielellekin. Mutta mielestäni jokaisen parin olisi hyvä selvittää edes mikä on vialla. Jos siis vikaa löytyy. Silloin se mieli hoitioihin menostakin voi muuttua.


Selittämättömät vs. Muut

Itse pystyn samaistumaan niin selittämättömiin lapsettomiin, kuin myös niihin joista on löytynyt jotain vikaa. Toki jokainen sairaus ja haitta on aina erilainen. Selittämättömät toisaalta toivovat että jotain vikka löytyisi. Jotain mikä sitten voitaisiin korjata. No näin kävi minulle, paitsi että minun vikaa ei voida pysyvästi korjata. Toisaalta tieto endometrioosista helpotti, mutta toisaalta tulen varmaan aina pohtimaan olisiko raskaus alkanut nopeammin (vaikka heti ensimmäisestä inssistä), jos meissä ei olisikaan mitään vikaa. Eli selittömättömänä haluat että jokin selitys löytyisi ja sitten kun se löytyy, miettii olisiko sittenkin helpomaa selittämättömänä.

Kuva

Stressaajat vs. Stressaamattomat

Aaah, stressi! Yksi suurimmista keskustelunaiheista, tästä olen useamman kerran jo kirjoitellut. Usein stressaamattomat ihmiset (tai ainakin niin luulevat) uskovat juuri sen stressamattomuuden olevan se avain pois lapsettomuudesta. Mutta entäs sitten ne jotka stressaavat aina ja ikuisesti, ja tulevat ensimmäisitä kierroista raskaaksi? Entä ne jotka lopettavat aktiivisen yrittämisen, eivätkä siltikään tule raskaaksi? Täysin stressitöntä elämää ei kuitenkaan pysty elämään. Niin se vain on. Ja mielestäni pieni stressi on täysin tervettä, se tarkoittaa sitä että välittää.


Lapsettomat vs. Pidemmän ajan lapsettomat

Mielestäni on vielä melko oikeutettua vertailla alle vuoden yrittäneitä ja lapsettomia keskenään. Mutta sitten lapsettomien vertailu keskenään, verraten heidän yritysaikaansa ei ole enää oikeutettua. Tai se on ainakin epäreilua. Varmasti joku 5 vuotta yrittänyt ja niistä 3 vuotta hoidoissa ollut on kokenut paaaljon enemmän kuin esimerkiksi me, mutta lapsettomuudesta tässä silti molemmat kärsitään. Olisi paljon mukavampaa jos voitaisiin vain tukea toisiamme ja jättää se "kärsimyksen" vertailu johonkin muuhun aiheeseen.

perjantai 15. marraskuuta 2013

Liian onnellinen?

Tässä on nyt jo hyvän aikaa rämmitty sen verran syvässä suossa, että tämä sieltä pikkuhiljaa nouseminen tuntuu todella oudolta ja hiukan pelottavaltakin.

Mielialani on selkeästi kohonnut ja sehän on aivan mahtavaa! Alan olla enemmän oma itseni ja sekin taas omalta osaltaan nostattaa mieltä.

Vaikka lapsettomuus on vielä vahvasti päällä, eikä siitä enää lopullisesti pääse eroon, niin toiveet inseminaation onnistumiseen ovat silti korkealla. Ainakin vielä...

Kuva

Rahatilanteemme alkaa taas tasaantua. Se on ollut eritysisesti minulle todella suuri huoli ja stressinaihe jo pitkään. Raha on hassu juttu, sitä vaan tarvitsee että tässä maailmassa selviää.

Meidän molempien terveystilanteetkin alkavat näyttää valoisammilta, edes vähäsen.

Kuva

Mutta on meillä ennenkin ollut pieniä noususuhdanteita samoista aiheista kuin nytkin ja kummasti silti pienen nousun jälkeen on suunta taas kääntynyt toiseen suuntaa. Lopulta ollaan rämmitty siinä samassa tutussa suossa. Jos nyt vielä raskaus menisi ja onnistuisi tästä kierrosta, niin olen aivan varma että jotain pahaa taas tapahtuu.

Tätä alamäkeä on kestänyt jo niin kauan, että tähän on jotenkin oudosti tottunut. Aina kun onnistuu, niin tietää odottaa valmiiksi jotain epäonnistumista. Niin se on mennyt jo kauan, varmaankin n. kolme vuotta.

Ei raskaus vaan voi alkaa nyt, se olisi liian täydellistä... Vaikkakin kaukana täydellisestä.

torstai 7. marraskuuta 2013

Isyyslain uudistus

Kylläpä tuli hyvä mieli, kun aamulla lähes ensitöikseni avasin Ilta-Sanomien mobiilisovelluksen ja näin siellä uutisen mahdollisesta isyyslain muutoksesta!

Muutoksen tarkoituksena olisi helpottaa isyyden tunnustamista avoliitossa. Ensi viikolla julkaistavassa ehdotuksessa esitetään, että isyyden voisi tunnustaa (ainakin selkeissä tapauksissa) jo ennen lapsen syntymää neuvolakäynnin yhteydessä. Nykyäänhän avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen isyyden voi tunnustaa vasta kun lapsi on syntynyt ja äiti saa kutsun lastenvalvojan luo.

Tämä nykyinen käytäntö on minun (ja ilmeisesti aika monen muunkin) mielestä melko vanhanaikainen ja turhauttava. Tietyissä tapauksissa toki ymmärrettävä, mutta esimerkiksi meidän kohdalla se tuntuu todella tyhmältä. Joutuisimme siis vielä lapsettomuuden jälkeenkin todistelemaan että "juu-u, kyllä tämä mies se isä on". Tämä mies, jonka kanssa olen elänyt avoliitossa 4½ vuotta ja jonka kanssa yritin lasta yli 2 vuotta! Mutta mitähän tarkoittaa tuo "selkeä tapaus"?

Kuva


"Isyyslain muutoksella halutaan turvata lapsen asema esimerkiksi niissä tilanteissa, joissa äiti kuolee synnytyksessä tai pian syntymän jälkeen, tai joissa isä kuolee tai sairastuu vakavasti pian vauvan syntymän jälkeen."

Joten siis minun puolesta tämä muutos olisi enemmän kuin tervetullut! Nyt vain toivotaan että ehdotus menee läpi ja muutos astuisi voimaan mahdollisimman pian.

Kuva

Jutun voit lukea kokonaisuudessan Helsingin Sanomien -sivuilta täältä.

Mitä mieltä olette, hyvä vai huono juttu?

Nössö

Heh, heh... Minäpä pistin eilen illalla itseeni sen Pregnyllin.

Noh, minäpä meinasin myös pyörtyä!!!

Sain sen kuitenkin ihan hyvin sekoitettua ja pistettyä, vaikka se pistäminen vähän jännittikin koska se neula oli vähän pidempi kuin Gonal-kynän neula. Mutta heti kun sain neulan ulos mahasta, tuli huono olo. Ensin vähän ja sitten vähän enemmän, joten lähdin vessaan. Siellä alkoi heikottaa ihan sikana ja sitten nousi tuskanhiki. Löysin onneksi helpotuksen sikiöasennosta ja otsa kylmää vessan lattiaa vasten.

Oli ihan viittä vaille etten oksentanut ja/tai pyörtynyt! Ja sitten kun siitä nousin, niin (ylläri, ylläri) olin ihan valkoinen! Tuli jotenkin nössö olo... Siis toki tiedän että tuollainen on mahdollista, mutta minulle ei ole ikinä käynyt mitään sellaista ja nytkin tämä tuli vähän puskista...

Kuva

Mies sanoi kyllä, että on mulla kova kantti kun pystyn itseäni noin helposti pistämään. <3 Vaikka sitten loppujen lopuksi alkoikin heikottaa...

Taas huomaa miten tämä lapsettomuuden ajatusmaailma vaikuttaa. Tuntuu että koska lasta näin kovasti haluaa, niin pitäisi myös pystyä kestämään kaikki seuraukset.

Tiedän kyllä, tyhmää...

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Reklamaatio haikaralle

Löysinpä sattumalta tälläisen humoristisen kirjoituksen Ylen nettisivuilta. Anni Alatalo reklamoi, ainakin minun näkövinkkelistä katsottuna, ihan tavallisesta lapsiperheen arjesta. Luin tekstin ja mielestäni se oli hauska. Ymmärrän häntä jostain kumman syystä ihan hyvin, vaikka omakohtaista kokemusta ei olekaan. Mutta tästä kirjoituksesta sain ajatuksen ja päätin kirjoittaa oman reklamaation haikaralle.

Kuva

Hyvä Herra tai Rouva Haikara,

Koska osoitteemme on teiltä jostain syystä tainnut hukkua, reklamoin seuraavista asioista:

Haluan takaisin entisen itseni. Sen iloisen, pirteän ja innostuneen ihmisen. Voisitteko palauttaa myös avoimuuteni ja sosiaaliset taitoni? Mennessänne voitte viedä tämän masentuneen ja surullisen olion sekä ylimääräisen synkyyden.

Lisäksi palauttaisin muutamat leikkausarvet vatsastani ja jos välttämättä haluatte, niiden tilalle voin ottaa muutamat raskausarvet.

Mikäli löydätte vielä joku päivä perille, saisitte viedä mennessänne punaisella autolla ajavan tätini. Mutta vain yhdeksäksi kuukaudeksi.

Voisitteko myös palauttaa kaikki rahat, jotka näihin tutkimuksiin sekä hoitoihin on mennyt teidän eksymisenne vuoksi? Meiltä kyllä löytyy kuitit.

Valittaisin myös eksymisenne vaikutuksesta seksielämäämme, mikä muuttuu aina hetkittäin kovin kaavamiseksi ja suorittamiseksi. Näiden lisäksi huomauttaisin siitä paineesta, mitä sen harrastaminen tiettynä aikana kuukaudesta tuottaa.

Lisäksi vaadin korvausta kaikista niistä asiattomista sekä myös vähemmän asiattomista uteluista, tiedusteluista sekä neuvoista ja "kannustuksista", joihin olemme teitä odottaessa kohdanneet.

Pyytäisin takaisin myös muistiani, johon ei enää mahdu muuta kuin ulta-ajat, piikitykset, suunnittelukäynnit ja kiertopäivät.

Pientä korvausta pyydän myös mielenterveyteni tilasta. Pientä siksi että masennukseni ei ole täysin teidän syytänne, mutta osakorvaus olisi silti toivottu.

Pyytäisin teitä ottamaan huomioon myös jatkuvat tuottamanne pettymykset sekä toimintanne epävarmuuden ja sen aiheuttaman epätoivon.

Toivottavasti löydätte pian perille,
[G - odotan.

tiistai 15. lokakuuta 2013

Yhteenveto raskausuutisista

Nuo raskausuutis-postaukseni (tämä ja tämä) herättivät kovin paljon keskustelua ja sainkin paljon kommentteja laidasta laitaan. Osa oli ymmärtänyt asian ytimen paremmin kuin toiset. Siltikin jokainen (asiallinen) kommenti on oikein tervetullut, juurikin keskustelun syntymisen vuoksi! Joillekin ehkä asia kolahti hieman arkaan paikkaan ja toiset taas pystyivät samaistuimaan minun ajatuksiini.

Ajattelin kuitenkin vielä summata yhteen muutaman ajatuksen, ettei kellekään jäisi ns. paskan maku suuhun.

Kuva

Olen ollut, ja tulen olemaan, aina sitä mieltä että jokainen toivottu lapsi on mahtava asia. Tulee se sitten kenelle tahansa ja mihin elämäntilanteeseen tahansa. Ja vielä selventääkseni: vaikka lapsi ei olisi suuniteltu, ei se tarkoita etteikö se olisi loppujen lopuksi toivottu.

Kun kirjoitin ensimmäiseen postaukseen, että tämä tuleva isä on "vasta" 20-vuotias, tarkoitin sillä sitä, että eihän se 20-vuotias nyt enää NIIN nuori ole. Muistutellaanpa vielä kaikkia, että itsekin olin 21-vuotias kun olemme yrityksen aloittaneet.

En kirjoittanut missään kohtaa, ettäkö nuori äiti olisi huono äiti. Enkä näin myöskään ajattele. Toki joissain tapauksissa nuori äiti (ajatellaan että alaikäinen) on vielä itsekin melko lapsellinen, joten lapsen hoito voi olla melkoinen sokki.


Kaiken kaikkiaan: olen nyt käsitellyt näitä uutisia itsekseni ja pikkuhiljaa alan sopeutua. Kaikki aikanaan.