1 + 23 + 1 + 10 + 1 = Ei niin hienoa

Olen juuri lähdössä mökille, mutta päätinpä nopeasti tulla kertomaan ihan viimeisimmät kuulumiset. Nimittäin kävin hetki sitten vielä vessassa ja siinä kun istuin, niin alkoi selkä pikkuisen jomotella liiankin tuttuun tapaan. Pyyhin melkein kädet täristen ja ihan pikkuisen rusehtavaa jäi paperiin. Eli tunnin sisällä "hanat" aukeaa täysin. Tiesin.

Lisäksi eilen tuli yritystä täyteen vuosi ja kymmenen kuukautta. Jep... Enpä olisi uskonut. En edes vuosi sitten. Mutta ei sille nyt mitään voi. Lääkärin suhteen on toiveet ja usko todella korkealla! Ja pakkokin olla.

Pääsenpä nyt testaamaan kuukuppia ensimmäistä kertaa mökkioloissa. Voisin vaikka tämän viikonlopun jälkeen jakaa muutenkin kokemuksiani siitä, onhan se ollut minulla käytössä jo puolisen vuotta.

Lämmintä ja aurinkoista viikonloppua kaikille!

[G - kp 1 yk 23 + 1v 10kk 1pv

Vastaus?

Noniin, ei sitä tätiä sitten kuulukaan.... Eilen oli ihan selkeästi sellainen olo ja fiilis, olin aivan varma että tänään aamusella heti aukeaa hanat. Ei, niin ei. Pidetään minua vielä vähän aikaa piinassa. Ei mitään tuntemuksia suuntaan tai toiseen.

Epämääräisesti vaan palloilen täällä blogissa, Facebookissa ja Kaksplussalla, ihan kuin niistä jostain löytäisin vastauksen. Vastauksen siihen, alkaako menkat vai ei.

Epätoivoista.

Niin turhaa ajattelua

Tiedän että ne alkaa, sen vaan tietää. Ilmeisesti ihan ajallaankin eli huomenna. Viime kierto oli vain poikkeus, sokki clomeista.

En haluaisi ajatella koko asiaa, mutta vaikeaa se on kun alamahassa vihlaisee hetkittäin. Ihan kuin minua pitäisi vielä muistuttaakin "hei täältä tullaan".

Minäkin haluaisin jo ostaa äitiysvaatteita.

Minäkin haluaisin jo etsiä sopivia vaunuja.

Minäkin haluaisin jo ottaa vastaan onnitteluja.

Mutta ei. Muut vain.

En tiedä miten tässä jaksaisi, jos minulla ei olisi virtuaalista vertaistukea...

Ambrosia kirjoitti hetki sitten hyviä pohdintoja. Yksi niistä kolahti, vaikka ei ehkä pitäisi.

"Entä miksi niitä lapsia sataa tämmöisille tapauksille ketkä ovat
a)seurustelleet vasta muutamia kuukausia
b)tappelevat omilla tahoillaan vuosikkaidensa huoltajuuksista
c) pettävät toisiaan eivätkä tiedä ollaanko edes yhdessä?
d) ainoa tulonlähde on fattan luukku?"

Noh, ei meillä ole koskaan ollut tarvetta hakea rahaa mistään muualta kuin Kelasta tai liitolta, ihan normaaleja tukia siis. Mutta tuo vaan nosti taas pintaan ajatuksia, jotka minun mielessä hetkittäin pyörii.

Aina kun mietin syvällisemmin miksi meille ei sitä lasta suoda, raha on se ainoa syy mikä mieleeni tulee. Paskan tuurin lisäksi. Ei meillä ole vakituisia töitä, molemmilla edessä uudelleenkouluttautumiset (tietenkin mielellään oppisopimuksella) ja ties koska meidän tilanne tasaantuu, kun työttömyysluvut Suomessa vaan kasvaa ja kasvaa. Me emme koe sitä ongelmaksi, mutta ehkä joku/jokin muu kokee...

Ärrr.... Nyt jatkan töitä ja yritän unohtaa kaiken!

Tässäpä tämä

Kaikki on mennyt taas kerran niin kuin ennenkin. Välivuoto alkoi joskus kiertopäivä 22 (jatkuu edelleen) ja tänään alkoi rinnat aristaa. Jo välivuodon alkaessa heitin oikeastaan hanskat tiskiin, ei se ainakaan hyvä merkki ole.

Tuskin siis tästäkään kierrosta mitään tärppiä tulee, joten pitää keskittyä täysillä ensi kuun lääkärikäyntiin! Se osuu sopivasti ovulaation paikkeillekin. Enää 16 päivää. ;)

Ja vaikka Suvi minua kehoitti soittamaan polille ja pyytämään aikaa, mikä sopisi kiertoni kannalta aukiolotutkimukselle sopivaan aikaan, en taida kuitenkaan soittaa. Uusi aika menisi sitten ainakin syyskuulle ja olen kuitenkin aikoja sitten alkanut valmistautumaan noihin tuleviin ajomatkoihin sekä keskussairaalassa jatkuvasti käymiseen. Tämän lisäksi haluan tehdä hoitosuunnitelmat ihan kasvotusten, jos ilmeneekin kysyttävää niin sitten on aikaa kysellä ja mies on näissä asioissa pihalla kuin lumiukko, joten hänellä on varmasti paljon kysyttävää.

Tällä mennään, ei lähdetä sooloilemaan ja katsotaan miten käy. ;)

Muistakaa osallistua arvontaan, vielä ehtii!! :)

[G - kp27, dpo12

Se tuli, se tuli, se tuli, se tuli, se tuli!

Huomasin vasta eilen, että loppuviikon postikasasta oli jäänyt yksi kirje täysin huomiotta (pistetään mökkifiilistelyn piikkiin). Tärkeä, tärkeä kirje se olikin. Nimittäin aika keskussairaalaan naistentautienpolille! Ja jo 8.8. vaikka jonon piti olla melkein 6 kuukautta. :) Jippppiiiii!

Alkuinnostuksen jälkeen iski paniikki: me ei olla vielä käyty HIV-testeissä ja lääkäri sanoi, että tuloksissa kestää 3 viikkoa. Tuohon lääkäriaikaan on enää reilu 2 viikkoa.

Noh, varasin sitten itselleni ajan heti tähän aamuun ja miehelle keskiviikkoon. Kysyin laborantilta, että meneekö siinä todellaankin se kolme viikkoa. Ei kuulemma mene, varsinkin kun ollaan negatiivisia mitkä vaan varmistetaan. Kolme viikkoa on ilmeisesti todella yläkanttiin arvioitu ja mitä nyt olen jo palstalta muutamalta kuullut, niin korkeintaan viikko on mennyt tuloksissa.

Joten ei pitäisi olla mitään huolta, voin taas jatkaa innostuneena! :)

Aloin sitten jo pohtia, että mitenhän tästä lähdetään etenemään. Kaikki tietenkin selviää sitten parin viikon päästä, mutta pistänpä nyt ylös oman villin veikkaukseni:

- Saan tietää paremmin millainen on endon tilanne

- Aukiolotutkimus?

- Inseminaatio

Tiedä noistakin sitten. Kunhan pähkäilin aikani kuluksi. ;)

Pessimismi nostaa päätään. Taas.

Meillä on ollut kaveriporukassa tapana tehdä joka kesä yksi yhteinen mökkireissu. Näin on ollut jo monta vuotta. Olisikohan nyt viides vuosi, muistaakseni. Viime vuosina olemme tehneet vain viikonloppureissuja, oikeastaan sen takia että monilla meistä on kesätöitä eikä pidempi reissu siis onnistu. Näin on tänäkin vuonna. Tarkoitus on vain rentoutua, syödä ja juoda hyvin, olla vain.

Reissussa taas ja muistin, mitä viime vuonna ajattelin samaisella mökillä. Olin melko varma, että tänä vuonna reissu jää meidän kahden osalta väliin. Lapsen takia. Tai edes loppuraskauden. Hah, niinpä niin.

Tässä huomaan selvän eron ajatusmaailmassani. Viime vuonna ihan aidosti uskoin siihen, että vuoden sisällä meidän elämä on jo muuttunut. Ja nyt, vaikka kuinka yritän, en pysty aidosti ajattelemaan, että ensi vuonna reissu jäisi väliin.

Näillä reissuilla on aina tosi kivaa. Saa ajatuksiaan pois kaikesta ja vietettyä aikaa kavereiden kanssa, siltikin lapsettomuus nousee mieleen silloin tällöin. Kuitenkin päivittäin. Ei kai sitä enää pysty täysin unohtamaan.

Noh. Kaikesta huolimatta, viettäkää kiva viikonloppu! Minä ainakin vietän, sen minkä pystyn. :)

Kone

Järkytyin.

Tulimme eilen illalla melko myöhään kotiin, olimme kavereiden luona saunassa. Itse olin yrittäny lämmitellä miestä jo ennen kuin lähdimme kyläilemään, mutta miehellä oli ilmeisesti kiire saunaan joten se jäi sitten yritystasolle. Minulle oli siis selvä juttu, että kunhan päästään kotiin niin homma hoidetaan loppuun.

Ja hoidettiinhan se, mutta kamalalla tavalla. Olimme kuin mitkäkin koneet. Kumpikaan ei ollut ihan mukana, miehellä kesti normaalia kauemmin ja itse olin kuin mikäkin vierestä seuraaja. Oltiin molemmat myös aika väsyneitä.

Onhan meillä ennenkin ollut ovulaation aikoihin tälläistä ns. "pakkopanemista" mutta aina niihinkin on löytynyt se kipinä. Nyt ei...

Tuli kurja olo. Jos tärppi käy, niin lapsi on kyllä sitten ihan tekemällä tehty. En sitten tiedä kuinka hyvä asia se on. Jotenkin olen aina ajatellut että lapsen pitäisi saada alkunsa jotenkin vähän "kauniimmin".

Dpo 0

Ihan ensin muistuttelen teille, että vielä tänään (klo 20.00 saakka) otan kysymksiä vastaan tuohon kysymyksistä koottuun postaukseen! -->

Eilen oli tarkoitus kirjoitella, mutta en tiedä miksi tämä blogger ei ole nyt ihan yhteistyökykyinen minun kanssa (ei ole kyllä edelleenkään, mutta teen parhaani).

Ehdin jo painikoida, että teinkö virheen kun testailin ovista vasta töiden jälkeen n. klo 16-18. Eilen aamulla oli sellainen olo, että ihan varmasti ovis on jo mennyt minun testailuilta ohi. Vaikka oli vasta kp 14. Viime kierron melko aikainen ovis pisti minut odottamaan aikaista ovista myös nyt.

Mutta ei. Eilen illalla (kun fiksuna unohdin testata heti töiden jälkeen) sain ensin pregcheckin liuskaan plussan, sitten vielä varmistelin clearbluen digillä ja sain hymynaaman. Jes!

Eli ehkä voin olettaa, että viime kierrossa clomit hieman sotkivat kroppaa ja nyt olisi tiedossa suht' normaali kierto. Toivon ainakin niin!

Viikonlopun etäisyys

Kesä on tässäkin mielessä mukavaa aikaa. Tulee ihan huomaamattaan otettua viikonloppuna etäisyyttä tietokoneeseen. En käynyt tietokoneella kertaakaan. Puhelimella käväisin kyllä Facebookit ja Twitterit läpi pari kertaa päivässä, mutta ei muuta. On niin paljon muutakin tekemistä kuin istua tietokoneella.

Sinänsä meidän viikonloppu ei ollut mitenkään erikoinen. Pihatöitä ja mökkeilyä.

Ovulaatiota aloin testaamaan eilen, ajatuksissani unohdin ottaa kuvan testistä, mutta ei se vielä plussa ollut. Jatkan testaamista tänään, kunhan kotiudun töistä. Mikäli mennään samoilla päivillä kuin viime kierrossa, niin plussan pitäisi tulla ihan näinä päivinä.

Vielä perjantaina mielialat heitteli jonkun verran, mutta nyt ne alkaa tasaantua *koputtaa puuta*. Jos tässä taas parisen viikkoa saisi olla ilman rajuja muutoksia.

Elämä näyttää muutenkin vähän valoisammalta, ainakin hetken taas. Yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja saada tehtyä muutamia rästiin jääneitä kotitöitä. Niiden avulla luulisi saavan ajatuksiaan pois tästä aiheesta, ehkä jopa vähän kasattuakin niitä.

Kivaa alkuviikkoa!

Muistakaa että minulta saa nyt kysyä mitä vain mieleen tulee.

Yksi tie

Aina sanotaan että pohjalta on yksi tie tai suunta, ja se on ylöspäin. No se on totta. Entäs sitten kun pohjalla ollaan ja saadaan vain pieniä nykäyksiä ylös. Jotain positiivista tapahtuu ja vähän ajan päästä sekin menee mönkään. Ollaan taas pohjamudissa. Tuntuu että pohjalla ollaan koko ajan! Sontaa on kaulaan asti, mutta aina ainakin nilkkoihin. Jotain hyvää edes, pää pysyy vielä juuri ja juuri sen yläpuolella.

Kaiken lisäksi stressaan jo etukäteen kaikkea. Tai en stressaa, vaan tuomitsen. Olen vain jotenkin niin varma, ettei tulossa olevat jututkaan voi onnistua niin kuin itse haluaisin ja toivoisin. Niin, että jokin asia edes vähän helpottuisi. Ei, ei, ei. Mahdotonta!

Olisi kiva tietää miksi ja kuinka kauan meitä vielä koetellaan. En tietenkään halua mitään helppoa elämää, mutta tälläinen jatkuva taistelu ja epävarmuus elämän yksikertaisissa perusasioissa voisi jo helpottaa.

Elämä on nyt niin epävarmaa, eikä mikään onnistu kuten on suunniteltu! Voin rehellisesti sanoa, että elämäni ainoat hyvät asiat ovat tällä hetkellä parisuhde, ystävät ja (kesä)työ. Kaikken muun yllä on jokin varjo.

Kysynpä vaan: koska täältä pohjalta noustaan edes vähän pidemmäksi aikaa kuin kuukaudeksi?

Maanantaita

Heips, heips! Viikonlopun hiljaisuuden jälkeen on taas hyvä palata blogimaailmaan. En voi sanoa että olisin uutta energiaa täynnä, sen verran vähin unin meni viikonloppu, mutta oli kuitenkin melko mukava ja onnistunut viikonloppu.

Tänään on kolmas clomipäivä, jännitän tässä mielialanvaihteluja. Tuleeko niitä taas näinä päivinä? Todennäköisesti, mutta toivottavasti ne pysyvät edelleen kurissa. Jos kuitenkin yrittäisin olla potkimatta mitään... :) Se raivo taisikin olla vasta loppukierron juttu.

Liityin muuten torstaina Endometrioosiyhdistykseen. Tai täytin kaavakkeen heidän nettisivuillaan, vielä en ole saanut laskua jäsenmaksusta. Jäseniksi voi liittyä endometrioosia sairastavat, heidän läheisensä, hoitohenkilökunta sekä muut asiasta kiinnostuneet. Yhditys on perustettu vuonna 1999 ja se toimii lähinnä vapaaehtoisvoimin.

Varsinainen jäsen saa:

- Infopaketin (jäseneksi liittymisen jälkeen)
- Endorfiini -jäsenlehden neljä kertaa vuodessa
- Osallistua paikallisten vertaistukiryhmien toimintaan
- Osallistua jäsenille tarkoitettuihin maksullisiin tapahtumiin, kuten virkistyspäivään
- Oikeuden lainata yhdistyksen kirjastosta materiaalia
- Oikeuden suljettuihin nettikeskusteluihin ym

Itse lähden yhdityksestä hakemaan tietoa ja tukea. Lähinnä nettikeskusteluista, mutta olen harkinnut myös henkilökohtaista tukihenkilöä. Nämä omat ajatukset kun ovat nyt niin sekavat ja hetkittäin aika pelottavatkin. Enkä usko että minusta on (ainakaan vielä) menemään vertaistukiryhmään. Sitten kun saan oman pääkopan kasattua, haluan ehdottomasti toimia itse tukihenkilönä!

Näin kävi:

Eilen illalla alkoi tiputella, en ollut ensin ihan satavarma mitä vuotoa se on, koska mitään ennakoivia jomoja ei edelleenkään ollut. Mutta kyllä se sitten uskoa piti.

Aamulla sitten alkoi oikea vuoto ja kivutkin saapui. Yrityskierto 22 ja toinen clomikierto alkoi!

Tuhaan nostin toiveita. En tuohon vuodon alkamiseen reagoinut oikeastaan mitenkään. Kai sen vaan tiesi tai edes epäili, vaikka vähän toivoa elättelikin. Tässä on nyt muutamia hieman "ajankohtaisempiakin" ongelmia, joten ajatukset pyörii myös niissä. Kai sitä osaa syvällä sisimmässään pistää asioita ja ongelmia tärkeysjärjestykseen. Kunhan saadaan nämä selvitettyä, niin lapsettomuus nousee varmasti taas ykköseksi. Ajattelen kuitenkin niin että ikävien hetkien koittaessa, parisuhteessa toisen osapuolen on oltava se vahvempi. Tällä hetkellä on minun vuoroni.

Jaksetaan uskoa tulevaan! :)