Monet uskovat siihen, että lasta ei voi saada alulle (tai ainakin että prosessi hidastuu) jos stressaa. Minä en usko siihen. Siksi minua on jo pidemmän aikaa ärsyttänyt suuresti jos joku alkaa neuvoa minua, tai jotain muuta, että "ota rennosti vaan" tai "älä stressaa". Tästä olen varmasti jo ennenkin kirjoittanut, siksi en siihen nyt syvällisemmin uppoudu.
Mutta tuosta stressistä. Toki minä stressaan, mutta minun stressinaiheet eivät ole enää noin vuoteen liittyneet lapsen saamiseen. Hetkittäin ehkä tulee ajatuksia "mitä jos emme saakaan lasta", mutta ne ovat minun stressinaiheista melko pieniä. Se miten selviän tästä hetkestä, on minun päänvaivana. Raha, työ- ja opiskelutilanteet ovat minulle lähes jatkuva stressinaihe. Aina niistä jotenkin on selvitty eteenpäin, mutta ainakin viikoittain tulee jokin uusi tai vanha asia kaivelemaan minun mieltä.
Jos uskoisin siihen, että stressitilassa ei voi raskaututa, niin minun olisi luovuttava lapsihaaveista. Vuodessa ei ole montaa päivää, ettenkö stressaisi edes ihan pikkuisen jotain. On se sitten laskujen maksamista tai vain pohtimista päivän ruuasta. Stressi seuraa minua tavalla tai toisella, päivästä toiseen.
Lauantain petipuuhien päätteeksi tuli taas veristä vuotoa, joka jatkuu ihan pienenä edelleen. Ei siinä ole mitään erikoista, mutta ehkä siksi olenkin hieman hämilläni. Pitäisikö suosiolla jo nyt luopua toivosta? Ehkä en tippuisi ihan niin korkealta...