tiistai 11. marraskuuta 2014

Äidinrakkaus

Tämä tulee olemaan tämän blogin toiseksi viimeinen postaus. Pieni ennakkovaroitus vain teille rakkaat lukijat. Ja voi kauhistus, tätäkin olen yrittänyt rustata kokoon varmaan viikon ajan!

Haluan vielä kirjoittaa ajatuksiani ja kokemuksiani tästä kuuluisasta äidinrakkaudesta. Uskoisin että se herättää monenlaisia tunteita, ajatuksia, ennakkoluuloja, odotuksia...

Mitä sitten odotin? Odotin että pojan synnyttyä kokisin rakkauden tunneryöppynä. Odotin jotain todella vahvaa ja odottamatonta fiilistä. Sellainen tuulahdus kehon läpi tai jotain vastaavaa...

Mutta ei. Kun pojan ensikerran näin, tiesin että hän on juuri se meidän poika. Ei kenekään muun. En kokenut mitään suurta huumaa. En toki siinä hetkessä sitä odottanutkaan, enkä koko asiaa ajatellut. Koko käsite "äidinrakkaus" tuli mieleeni vasta pari päivää synnytyksen jälkeen.

Kuva

Ensin ajattelin että kuulunko nyt näihin äiteihin joille se tunne tulee vasta myöhemmin? Ajattelin niin, koska luulin että minulle kuuluisi tulla jokin selvä yllättävä tunne. Mutta sitten kun asiaa tarkemmin ajattelin, tiesin ja tunsin että se rakkaus kyllä on koko ajan olemassa. Kyllä minä lastani rakastan ja olen koko ajan rakastanut.

Minun kohdalla se rakkaus joko oli koko ajan olemassa tai se oli kasvanut ja kehittynyt raskauden aikana niille uomille, kuin mitä se pojan syntyessä oli.

Kun poika oli noin tunnin ikäinen, en enää voinut ajatella elämää ilman häntä.

Äidinrakkaus ei ollut minun kohdalla mitään sellaista, mitä odotin. Mutta olemassa se on ja vahvana. Sitä on vaikea selittää ja jokainen kokee sen varmasti omalla tavallaan! <3

Kuva

perjantai 17. lokakuuta 2014

Synnytys ja sen jälkeen

No niin. Kolme päivää tässä meni ja varmaan puolet olen kirjoittanut yhtä kättä käyttäen, mutta tässä tämä nyt on! :)

Perjantaina 26.9. klo. 8.30 menin sovitusti synnytyksen käynnistykseen Satakunnan keskussairaalan synnytysvuodeosastolle. Vähän kello yhdeksän jälkeen lääkäri asetti ballongin kohdunsuulle. Lääkäri sanoi että jos ja kun se tippuu pois, olen auki 3 cm. Supistelu alkoi melkein hetimmiten, mutta säännöllisiä supistukset olivat yhdestätoista eteenpäin. Säännöllisiä eli niiden väli oli sellaiset 8-10 min. Tätä jatkui iltaan saakka, ballonki ei liikkunut mihinkään ja yhdeksän aikaan mies lähetettiin kotiin ja minua kehoitettiin nukkumaan. Mikäli yön aikana ei tapahtuisi mitään, lääkäri päättäisi aamulla jatkotoimenpiteistä. Hoitaja sanoi että tarvittaessa saan yön aikana kipulääkettä, olisin toki saanut sitä jo päivän aikana jos olisin halunnut.

Torkuin pieniä pätkiä supistusten välillä ja puolenyön jälkeen pyysin kipulääkettä. Ennen lääkkeen antamista hoitaja teki sisätutkimuksen, mutta mitään etenemistä ei ollut tapahtunut. Kahden aikaan yöllä sain sitten kipulääkkettä suoraan lihakseen ja miedon rauhoittavan. Näiden voimin nukuin hieman pidempiä pätkiä ja supistuksia tuli (tai ne tuntuivat?) harvemmin. Neljän aikaan yöllä supistukset voimistuivat hieman ja olivat taas säännöllisiä, mutta edelleen sen 7-10 min. Loppuyön nukuinkin (torkuin) taas tosi huonosti.


Seitsemän aikoihin kävin vessassa ja mielestäni ballonki oli hieman liikkunut ulos päin. Sanoin tästä hoitajalle hänen aamukierroksella ja hän sitten yritti hieman kiskaista sitä, jos se vaikka lähtisi pois. Mutta se ei kuulemma antanut yhtään periksi. Kivut sen kun pahenivat ja aloin jo tosissani turhautua kun en avaudu, mutta kipuja riittää! En päässyt enää kunnolla kävelemään, joten hoitaja toi minulle hieman aamupuuroa ja mehua. Yritin sängyllä istuen niitä syödä, kunnes en enää kivuiltani pystynyt edes istumaan. Olo kävi todella tukalaksi. Vähän ennen yhdeksää hoitaja tuli huoneeseeni ja sanoi että hän kuuli minun tuskan viereiseen huoneeseen. Hän päätti tarkistaa ballongin tilanteen uudestaan ja aloitti kokeilemalla sisätutkimuksella miltä ballonki tuntuu. Hän sitten totesikin että onhan se sieltä tulossa ulos ja vetäisi sen sitten pois. Sitten hän tarkisti kohdunsuun: "Olet muuten 8 senttiä auki, lähdetääs saliin".

Olin ihan puulla päähän lyöty! Ballongin lähdettyähän piti olla vasta 3 senttiä auki, mutta näköjään minulla se ei vaan halunnut lähteä ilman avustusta pois. Ei sitten muuta kuin puhelin pöydältä mukaan, tajusin pyytää myös kameralaukun ikkunalaudalta sängyn kyytiin. Siinä minua kärrättiin synnytyssaliin ja soitin paniikissa miehelle. Hän meni onneksi isänsä luokse Nakkilaan yöksi ja oli soittaessani juuri pihalla lähdössä. Eipä hänellä kovin kauaa mennytkään kun jo oli sairaalassa. Ehti hyvin siis!

En ole ihan varma miten tarkkaan muistan tuolta synnytysalista kaiken, siis järjestykset ja aikataulut saattaa hieman heittää todellisesta.

En kovin kauaa ehtinyt salissa olemaan kun sain kohdunkaulan puudutteen, se auttoi kipuihin juuri sopivasti. Tunsin supistukset selvästi, mutta kivut ei olleet ihan mahdottomia. Koska lapsivedet eivät olleet edelleenkään menneet, kalvot puhkaistiin. Sitten menikin vielä aikaa odotellen, noin tunti ja sitten ponnistettiin.

Ponnistusvaihe kesti 51 minuuttia. Olin (yllätys, yllätys) aika väsynyt kärsittyäni jo vuorokauden säännöllisiä supistuksia. Kätilön mukaan jaksoin kuitenkin hienosti. Välilihan hän päätyi jossain välissä leikkaamaan. Se oli aika jännä tilanne. Ääni oli kuin olisi kangasta leikannut, näin että minua leikattiin mutta miltään se ei tuntunut. :D Loppua kohti löysin jostain vielä ekstravoimia ja sain pojan maailmaan ihan itse. Mies helpotti oloani pyyhkimällä kasvoja kylmällä ja märällä liinalla aina supistusten välillä. Ei sitä tajuakaan miten paljon niin pieni juttu voikaan oloa helpottaa!


Poika syntyi lauantaiaamuna (tai no aamupäivähän tuo jo on) klo. 11.41. Uskomaton tunne kun kuulet lapsesi ensimmäisen parkaisun ja näet hänet! Tästä tunneryöpystä en muista paljoakaan. Itkin ja kerroin tietokoneella istuneelle hoitajalle kumpi tuli. Poika tarkistettiin ja sitten hän jo tulikin minun rinnalle makoilemaan. Aika pian tämän jälkeen saimme onnittelukahvit ja -leivät synnytyssaliin, isimies joi ja söi ensin ja minä syötin poitsun ensimmäisen kerran. Sitten poika mentiin mittaamaan ja punnitsemaan ja minä sain vuorostani syödä. Poika köllötteli sen ajan isin rinnalla. Nopean suihkun jälkeen suuntasimme takaisin osastolle. Kuuden tunnin ajan poika oli joko minun tai isin rinnalla, sitten hän sai tarkistuksen yhteydessä vaatteet päälle.

Seuraavana päivänä isi kylvetti pojan lastenhoitajan avustuksella.

Kahden vuorokauden lääkärintarkastuksessa kaikki oli muuten oikein hyvin, mutta he epäilivät pojan olevan vähän liian keltainen joten häneltä otettiin verikokeet. Ja niin siinä sitten kävi, että bilirubiiniarvot olivat koholla. Hetimmiten iltapäivällä poika pistettiin valohoitoon, enkä tiennyt että edessäni olisi elämäni raskain yö. Poika oli siis koko ajan sänkyni vierellä, mutta hänet sai ottaa pois valosta vain syömään puoleksi tunniksi. Hän oli vaippasillaan ja silmät peitettynä. Ilta meni vielä ihan ok, poika pysyi pääasiassa rauhallisena ja hänet sai rauhoitettua tutilla. Yhdentoista aikaan illalla meno meni vaikeammaksi. Poika vaan itki, eikä rauhoittunut millään. Yhden kerran otin hänet syliini rauhoittumaan, mutta se ei tuonut pitkää lohtua. Seuraavalla kerralla hälytin jo yöhoitajan paikalle, hän ehdotti että peitellään poika hetkeksi liinalla. Samalla kerralla hän sanoi että voivat kyllä ottaa pojan yöksi heidän kanssa hoitajien huoneeseen, jotta minä saan nukuttua. En kuitenkaan halunnut antaa poikaa pois, uskoin että kyllä hän siitä vielä rauhoittuu. Toisella kerralla peittelykään ei enää auttanut. Poika itki ja minä itkin kun en saanut häntä lohdutettua. Puolenyön aikaan hälytin hoitajan hakemaan pojan. Tässä ajattelin enemmän edellisenä yönä synnyttänyttä huonekaveriani kuin itseäni. Jos olisin ollut huoneessa yksin, olisin varmana sinnitellyt hereillä vaikka koko yön. Eihän se olisi järkevää ollut, mutta... Hoitaja haki pojan pois ja sanoi että tuovat hänet takaisin seitsemän jälkeen, kun labra on käynyt ottamassa uudet verikokeet. Seuraavan tunnin itkin sitä miten huono äiti olen ja katsoin pojan kuvia puhelimesta. Jossain välissä sain unen päästä vihdoin kiinni. Aamulla heräsin siinä seitsemän aikaan ja päätin lähteä katsomaan poikaa. Siellä hän nukkui rauhassa ja koska labratäti ei ollut vielä käynyt, menin aamupalalle. Sopivasti kun kävelin takaisin huoneeseeni, poikakin oli valmis syömään. Joten otin hänet mukaan ja hoitaja toi valolaitteet perässä.


Labratulokset tulivat kymmenen aikoihin ja hoitaja tuli ystävällisesti minulle heti kertomaan, että ne olivat nyt alle valohoidon rajan, joten todennäköisesti poika pääsisi pois valoista. Mutta jouduin vielä odottamaan lääkärin päätöstä. Onneksi sitä ei kovin kauaa joutunut odottamaan ja sain pojan viereeni nukkumaan vielä aamupäivän aikana. Bilirubiiniarvoa piti kuitenkin vielä seurata illalla ja seuraavana aamuna, ne määrittäisivät sitten pääsisimmekö seuraavana päivänä kotiin. Illan arvo oli laskussa (vaikka sanottiin että se saattaisi jopa nousta vähän) joten oli kotiinpääsyn suhteen aika toiveikas. Aamun arvo oli kuitenkin vähän nousussa, joten tilannetta haluttiin seurata vielä vuorokauden ajan. Arvo tasaantui onneksemme siihen 250 kieppeille (270 on valohoidon raja), joten torstaina 2.10. pääsimme kotiin!

torstai 9. lokakuuta 2014

Nopea

Heippa kaikki! Olen nyt pari kuulumiset kirjoitellut tuonne toisen blogin puolelle (tämä ja tämä) ja koska aikaa ei vielä ole liiaksi istua tässä koneella, toivon että käytte lukaisemassa ne.

Poikamme syntyi 27.9. Klo. 11:41. Painoa 3480g ja pituutta 50cm. <3

Synnytyskertomusta näpyttelen kunhan ehdin! Isot kiitokset tsempeistä kaikille!

torstai 25. syyskuuta 2014

Huomenna...

Huomenna tulee kuluneeksi kolme vuotta siitä, kun aloimme yrittämään omaa lasta.

Huomenna myöskin suuntaan miehen kanssa aamulla takaisin Poriin ja synnytystä aletaan käynnistelemään.

Vauvalla ei ole mitään hätää, mutta lapsivesi käy vähiin ja siihen sitten päälle tuo hepatoosiriski, niin lääkäri katsoi järkevimmäksi että otetaan poika ulos.

Kuva

Sain päättää jäänkö heti osastolle vai menenkö huomenna aamulla takaisin. Yllättäen valitsin vaihtoehto B:n!

Pientä puuhaa tuli sitten tälle illalle. Pinnasänky sisälle, jotain (uuni)ruokaa teen pakastimeen, vauvanvaatteille väliaikainen hyllypaikka, hoitalustalle väliaikainen paikka, vierashuoneen ryjät eteisestä varastoon, kaupassakin varmaan pitäisi vielä poiketa... Kaikkea pientä. No mies tulee pian töistä kotiin ja varmaan ainakin minun sisko tulee jelppimään. Eiköhän kaikki saada hoidettua.

Palaillaan! :)

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Raskaushepatoosi

Perjantai-iltana saunan jälkeen minua kutisi reisistä, selästä, mahasta, rintakehästä ja niskasta aika paljon. En ajatellut asiaan sen enempää, ajattelin että minulla on vaan kuiva iho kun tuo ilmakin on muuttunut viileämpään suuntaan.

Lauantai-iltana sama juttu, ilman saunaa tai mitään. Olin menossa nukkumaan ja vaan raavin itseäni! Sitten mieleeni tuli nettituttuni, jolla on raskaushepatoosi nyt jo toisessa raskaudessaan ja aloin hieman epäillä sitä syyksi tuohon omaan kutinaan.

Sunnuntaina sitten konsultoin tätä tuttuani. Kysyin että kannattaako soittaa heti maanantaina neuvolaan vai riittääkö että keskiviikon neuvolakäynnillä mainitsen tästä kutinasta. Se ei kuitenkaan ole missään nimessä jatkuvaa, en herää siihen yöllä, eikä jalanpohjat tai kämmenet kutise. Hän kuitenkin suositteli soittamaan neuvolaan, hepatoosi kun saadan sitten suljettua pois ihan vaan yhdellä verikokeella.

Kuva

Maanantaina soitin, oma terveydenhoitajani oli kokouksessa, mutta sain toki asiani esitettyä toiselle th:lle. Hän kysyi että kutiseeko kämmenet tai jalanpohjat, sanoin että ei, mutta hän oli myös sitä mieltä että parempi on kokeissa käydä.

Labra-aikaa en saanut enää tiistaiaamuun, mutta keskiviikossa oli tilaa. Eli tänään aamutuimaan suuntasin labraan.

Minulla oli sovittu terveydenhoitajan aika klo. 12.30 ja maksa-arvot olivatkin sitten jo tulleet. Sappiarvoissa voi mennä perjantai-iltapäiväänkin. Noh, ei sitä sitten voitukaan sulkea pois vaan arvo oli 73, normaali haarukka 10-40. Kutina on jonkin verran helpottanut tässä parin viime päivän aikana, joten olin jo alkanut ajattelemaan että kuvittelen vaan kaiken. Mutta ei, totista totta.

Terveydenhoitaja soitti sitten äitiyspolille ja kysyi miten toimitaan. He haluavat minut sinne näytille heti huomenna eli Pori kutsuu! Th sanoi ettei nyt kovin huolissaan tarvitse olla, mutta huomenna olen taas viisaampi!


torstai 18. syyskuuta 2014

Kokoarvio

Minullahan piti olla tuo viimeinen lääkärikäynti jo tiistaina, mutta lääkärin sairastumisen vuoksi se siirrettiin keskiviikkoon. En ollut ihan varma ultrataanko meidän neuvolassa tuolla viimeisellä kerralla, olin kuullut niin montaa eri kokemusta, mutta kyllähän se lääkäri minut heti käski pitkäkseen tutkimuspöydälle ja geelit vedettiin mahan päälle.

Lääkäri oli aika vähäsanainen, taisi olla kiireinen aikataulu tai jotain. Enkä minäkään sitten osannut kysyä oikeastaan mitään. Mutta eiköhän kaikki oleellinen tullut esiin.


Painoarvioksi annettiin reilu 3200g eli mennään pikkuisen keskiarvojen yläpuolella, kuitenkin siis ihan normaalimitoissa. Turhaan siis ihmiset tätä minun pientä kokoa kauhistelevat. Kuten olen heille kyllä sanonut jo aikaisemminkin, niin ihan normaalin kokoinen tyyppi tuolta mahasta löytyy. Normaalin kokoinen ja muutenkin kaikki näytti oikein hyvältä!

Kohdunkaula oli vielä ihan alkukuopissaan eli sen puolesta ei ainakaan vielä hetkeen lähdetä synnyttämään.


Lisää "virallisia mahakuvia" löytyy täältä. ;)

torstai 11. syyskuuta 2014

Raskauden tuomat ajatukset

Tämä aihe on ollut minulla valmiina luonnoksissa varmaan keväästä saakka. Miten onkin ollut niin vaikeaa istahtaa ja kirjoittaa ylös näitä ajatuksia. Tätä on jo useaan otteeseen toivottukin ja koska raskaus alkaa todellakin lähentyä loppuaan, on viimeistään nyt hyvä hetki tälle postaukselle!

Pitkään toivottu raskaus alkoi vihdoin alkuvuonna ja minä en sisäistänyt sitä. En sisäistänyt sitä moneen, moneen kuukauteen. Rakenneultran jälkeen aloin jo pikkuisen tajuamaan tilannetta, mutta vasta kun aloin tuntea liikkeitä tajusin että mahassa oikeasti kasvaa ihmisen alku. Siltikin ajatus siitä omasta lapsesta, joka tulisi asumaan meidän luokse, tuntui kaukaiselta. Toki koko ajan valmistauduttiin, mutta valmistauduttiin johonkin kaukaiseen.

Pelkoja minulla ei ole juurikaan ollut. Se on tuntunut oudolta. Olen vain ollut luottavaisin mielin, vaikka olenkin kaikki riskit tiedostanut. Aina jonkun etapin ylitettyämme olen ollut tietyllä tapaa helpottunut.

Kuva

Nyt ei enää puhutakaan mistään kovin kaukaisesta asiasta. Laskettuun aikaan on aikaa alle kuukausi ja tänään pyörähti käyntiin kolmaskymmenesseitsemäs raskausviikko! Käsittämätöntä...

Paniikkia minulle aiheuttaa lähinnä keskeneräinen lastenhuone, mutta tiedän että pärjäämme myös hetken ilman sitä. Jos niin nyt sattuisi käymään. Kesän alussa ajattelimme että vielä on runsaasti aikaa tehdä remonttia, mutta kappas kun se kesä menikin ohi ihan silmän räpäyksessä! Tai siltä se ainakin tuntuu.

Viime viikkojen aikana tuleva lapsi on alkanut oikeasti realisoitumaan, joten myös se on aiheuttanut pientä paniikinpoikasta.
"Mistä minä tiedän mitä pitäisi tehdä?"
"Olisiko pitänyt lukea jokin kirja?"
"Osaanko hoitaa omaa lastani?"

Kaikki lohduttavat että se tulee jokaiselle luonnostaan, mutta näin ensikertalaisena se tuntuu todella oudolta ajatukselta. Pitää vaan pystyä luottamaan itseensä ja tuohon mieheen. Toisinaan on varmempi olo, toisinaan taas ei...

Pikkuhiljaa alan jo odottaa vauvaa saapuvaksi. Haluaisin nähdä hänet! Kumpaa hän muistuttaa vai onko hän kenties tasainen sekoitus meitä molempia. Miltä MEIDÄN lapsi voikaan näyttää? Olen katsonut omia ja miehen vauvakuvia ja miettinyt sitä. Mutta lapsi on totta kai itsensä näköinen. Odotan hänen kasvuaan ja sitä kun huomaa kummalta hän perii luonnetta, kumpaa hän tottelee paremmin ja mitkä leikit häntä kiinnostaa. Odotan kaikkea!

Synnytystäkin odotan mielenkiinnolla, vaikka en tiedä oikeastaan mitä odottaa. Se on varmasti raju kokemus monessakin mielessä, mutta naisen keho on luotu siihen. Siihen tuntemattomaan on jotenkin helpompi hypätä.

Kuva

Vaikka raskausaikani on ollut melko vuoristorataa oireineen, voin silti rehellisesti sanoa että olen nauttinut tästä ajasta. Varsinkin nyt kun olo tuntuu todellakin vain paranevan kohti loppua! Toki tietyllä tavalla on tukalatkin oltavat, mutta tiedän että sellaista se on jokaisella ja sellaista sen kuuluukin olla. Joidenkin mielestä olen joutunut kestämään vaikka ja mitä, mutta itse taas ajattelen että olen päässyt aika helpolla.

En tiedä miten lapsettomuus on vaikuttanut raskausaikaan. Eihän minulla ole mitään vertailukohtaa. Voisin ajatella että pelottomuuteni on ainakin yksi lapsettomuuden tuotoksia. Ei enää vain jaksa tai osaa pelätä. On kokenut jo niin paljon, se turruttaa. Ja kuten olen monta kertaa kirjoittanutkin, lapsettomuus ei jätä minua ikinä. Koen edelleen ne samat tuskat kun luen blogeja, kirjoja tai katson jotain ohjelmaa. Tietää mitä se toinen käy läpi. En enää ajattele asiaa niin usein kuin ennen, mutta melko usein kuitenkin.


ps. Meidän vaunut saapuivat vihdoin viime viikolla monen mutkan kautta.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Närästyksestä

Ennen raskautta minua on tainnut närästää elämäni aikana täydet kaksi kertaa. Vähän Rennietä nassuun ja homma on helpottanut. Raskauden puoleen väliin mennessä koin toiset kaksi kertaa närästystä, joihin Rennie auttoi taas mainiosti. Viimeisen parin kuukauden aikana olenkin sitten saanut kokea närästystä vähän useammin!

En ole huomannut mitään tiettyä ruokaa tai juomaa mikä närästyksen laukaisisi. Siis toki jos "olen sillä päällä" että närästys on alkaakseen niin rasvaiset ruuat, tee ja hiilihapolliset juomat kannattaa jättää hetimmiten pois tai närästys laukeaa varmasti. Mutta toisinaan taas voin juoda vaikka kolme mukillista teetä päivän aikana, eikä tule mitään ongelmaa. Aika usein närästys vaivaa aina pari päivää putkeen ja sitten jättää minut rauhaan muutamaksi päiväksi.


Vielä vähän aikaa sitten närästys oli oikeastaan vain iltojen ja öiden kiusa. Mikä oli tietenkin todella mukavaa, kun valvoin närästyksen kourissa yön ja sitten menin töihin... Nykyään närästys saattaa nostaa päätään jo päivällä. Mutta kyllä se ihan selkeästi illaksi ja yöksi voimistuu jos on voimistuakseen.

Kotikonsteista maitotuotteet (maito, piimä, jogurtti, jäätelö) helpottavat tiettyyn pisteeseen saakka, näin ei tarvitse heti napsia lääkkeitä. Rennien teho on minun kohdalla loppunut jo aikoja sitten, mutta onneksi juuri niihin aikoihin tuli myyntiin uusi Reduflux. Sen teho on ainakin vielä (*koputtaa puuta*) riittänyt hyvin. Sitähän saisi napsia jopa neljä nappulaa kerrallaan, minä joudun ottamaan korkeintaan kaksi, joskus myös yksi riittää tuomaan helpotuksen.

Tiedän että närästyksen(kin) kanssa olen päässyt aika helpolla. Kaverillani on ihan valtavaa närästystä, mihin ei enää mitkään peruslääkkeet auta. Mutta kyllä sen huomaa että kun tila vähenee, niin närästys myös lisääntyy.

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Taas blogikisassa ja vähän kuulumisia

Täällä siirryttiin äippälomalle virallisesti maanantaina! Viimeiset kolme viikkoa tein töitä melko kevyesti, viiden tunnin työvuorot olivat ihan maksimi mitä jaksoin ja nekin tekivät välillä tiukkaa. Lyhyiden päivien lisäksi tein myös lyhyttä viikkoa eli noin kolme työpäivää per viikko. Kaiken kaikkiaan, mielestäni selvisin töistä melko kunnialla. Ne helteet olivat tosiaan se pahin hetki, mutta silloin onneksi sain sitä sairauslomaa.

Kuva

Olotila on muuten aika hyvä. Tuntuu että miten pidemmälle raskaus etenee, sitä paremmin voin! Toki omat hidasteensa kasvava masuasukki tuo, mutta se on vain normaalia. Tänään iltapäivällä olisikin taas neuvolakäynti edessä.


Tulipa sitten lähdettyä myös tuon Hiekkalaatikon reunalta -blogini kanssa Kideblogien PAKSUNA-blogikisaan mukaan. Tämän blogin kanssahan olin aikoinaan mukana Kaksplussan kisassa ja vaikka sieltä ei voittoa tullut, oli se silti ihan kiva kokemus.

Toivottavasti myös täältä saan lukijoilta ääniä ja toivottavasti halukkaat (kiinnostuneet) myös pikkuhiljaa siirtyvät Hiekkalaatikon reunalta -blogin lukijoiksi. Tämä kun hiljenee koko ajan enemmän ja enemmän. Toki synnytykseen saakka (ja vähän sen ylikin) kirjoittelen tännekin!

Eli eli, äänestys tapahtuu Facebookissa täällä ja kiitän jo nyt kaikkia jotka jaksavat käydä minun blogia peukuttamassa! <3

https://www.facebook.com/kideblogit/posts/598638356907637
Klik

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Vauvakutsut vietetty

Minun vauvakutsuja vietettiin eilen. Ja kuten olin toivonut, päivä oli minulla etukäteen tiedossa ja sain osallistua vieraslistan tekoon.

Ihan minun näköiset kutsut, sopivasti ohjelmaa ja hyvät tarjoilut. Kakku oli upea!

Lahjoja tuli hurjasti ja seura oli mitä parhain. Mukava ilta.

Mutta vauvakutsuista löytyy enemmän juttua tuolta toisen blogin puolelta KLIK. :)


keskiviikko 20. elokuuta 2014

Neuvolan täyteinen päivä

Eilen tulikin neuvolan seinien sisällä vietettyä aikaa. Ensin terveydenhoitajan luona, sitten perhevalmennuksen synnytys II -osio. Oma terveydenhoitajani oli vihdoin palannut lomilta ja tulipa siellä taas vietettyä se perinteinen lähes tunnin juttutuokio. Kaiken yleisen höpinän lisäksi, kävimme läpi miten kuuluu toimia jos ei ole varma onko vauva liikkunut päivän aikana lainkaan tai vain kovin vähän. Muuten kaikki oli kuten ennenkin. Täplä viihtyy edelleen pää alaspäin ja on kasvanut hyvin, "oppikirjamaisesti" kuten terveydenhoitaja sanoi. ;) Minun painonnousu on tasaantunut ja olen tässä viime viikkoina huomannut, että paino ja oma kokoni eivät ole enää niin iso "ongelma" kuin esim. kuukausi sitten.

Kuva

Synnytysvalmennuksen toinen osio oli siis myös eilen, mies tuli sinne mukaan ilman sen suurempia mukinoita. Ja olihan tuo eilinen käynti parempi kuin ensimmäinen! Mutta jälleen kerran, enemmän asiaa äidille kuin isälle. Mikä on varmaan ihan loogistakin nyt kun järjellä ajattelee. No ainakin molemmat ovat ne jutut kuunnelleet eli kun toinen unohtaa jotain, niin toinen saattaa muistaa. Ja tuli siellä taas jotain uutta esiin.

Valmennuksen lopulla katsoimme videon nimeltään "Riittävän hyvä vanhemmuus". Tämäkin oli vuodelta 2003, mutta se sisälsi silti paljon hyviä ajatuksia: miten kehittää vauvan ja vanhempien vuorovaikutusta, mikä vaikuttaa vauvan itsetuntoon ja mitä on hyvä vanhemmuus. Ja ennen kaikkea: lapsi tarvitsee vain riittävän hyvät vanhemmat, ei ole olemassa täydellistä vanhemmuutta! Videolla oman näkemyksensä näihin asioihin esitti lastenpsykiatri Jari Sinkkonen.

Kuva

Jotenkin toivoin että nämä valmennukset herättäisivät minut siihen todellisuuteen, että synnyttää pitäisi, mutta eipä tuota herätystä ainakaan vielä ole tapahtunut. Terveydenhoitajallekin tästä puhuin, mutta hän sanoi että koska minua synnytys ei jännitä, en välttämättä tarvitse sellaista henkistä valmistautumista kuin jotkut muut tarvitsevat. Eli ilmeisesti ihan normaalia voi olla tämäkin. Kai tämä outo luottamuksen tunne (mikä on vallinnut minussa koko raskauden ajan) sitten vain jatkuu jatkumistaan. Luotan siihen, että tiedän koska pitää lähteä synnyttämään. Luotan siihen, että sairaalassa on osaava henkilökunta. Luotan siihen, että minulle kerrotaan mitä pitää tehdä. Luotan siihen, että mies on tukenani. Luotan siihen, että lapsi joka tapauksessa syntyy.

Ja tiedän sen, että liikaa ei kannata suunnitella!

perjantai 15. elokuuta 2014

Perhevalmennus, synnytys I

Tiistaina olimme ensimmäisessä synnytysvalmennuksessa. Miehen sain raahata sinne melkein väkisin, mutta eipä siellä mitään kovin erikoista kuitenkaan kerrottu. Asiat olivat ehkä enemmän äidille suunnattuja, kuten esim. puudutteet, synnytysasennot ja luonnolliset kivunlievitykset. Jotain uutta toki opin, mutta mielestämme esimerkiksi anatomia-asia oli aika turha. Mutta tulihan siellä kerrottua että missä kohtaa pitää lähteä sairaalaan ja milloin voi vielä odotella.

Ajattelin että kun tuonne valmennukseen menee, niin näkeepä ainakin oikein kunnollisen synnytysvideon! Pyh, pah. Miehen sanoin: "elokuvissa on nähty pahempaa". Video oli sentään vuodelta 2003 kätilöopistolta, mutta valmennuksen pitänyt terveydenhoitaja sanoi, että siinä oli sellaisia asioita mitä ei Satakunnan keskusairaalassa tehdä. Niitä käydään tarkemmin läpi ensi kerralla.

Kuva

Ensi kerralla käydään läpi sellaisia asioita mihin pystyy itse vaikuttamaan ja mitä käytännössä tapahtuu esimerkiksi synnytyksen jälkeen. Katsotaan nyt tuleeko mies mukaan, ajattelisin kuitenkin että ensi kerta on isälle tähdellisempi kuin tuo ensimmäinen kerta. Tai ainakin toivon niin!

perjantai 8. elokuuta 2014

Eilinen lääkäri

Eilen olin ylimääräisessä lääkärissä, nuo supistukset kun eivät ole yhtään helpottaneet ja viimeksi lääkäri sanoi, että jos kotona ei supista, niin voin mennä töihin. Noo, meillä on kolme eri neuvolalääkäriä jotka siis vaihtelevat vuoroviikoin. Kun pääsin odotushuoneeseen, näin heti että tällä kertaa onkin juuri se lääkäri, joka ei annan saikkua sitten millään ilveellä ja lähettää ennemmin vuodelepoon keskussairaalaan. Olen kuullut tämän todella monelta! Joten melkein jo arvasin oman käynnin lopputuloksen.

Kuva

Siis tämä lääkärihän on ihan ok mukava muuten, mutta kun hän kysyin vointia ja kerroin että edelleen vaan supistelee, niin kommentiksi sain "no niinhän se jo kuuluukin supistella". Totta juu, mutta entäs sitten kun ei pysty tekemään mitään sen kivun yllättäessä?

Kohdunsuulla ja -kaulalla kaikki edelleen lähtökuopissa, joten töihin lääkäri käski mennä kokeilemaan. Eikä sekään sinänsä haittaa, tykkäisin mennä töihin, mutta kun tiedän ettei siitä tule mitään. Miten voisi, kun en saa kotonakaan mitään tehtyä? Lähdin sitten hakemaan työvuorolistoja (en ollut niitäkään jaksanut pariin viikkoon hakea) ja kappas, pomo olikin ollut kaukaa viisas. Kahteen viikkoon minulle oli pistetty yksi viiden tunnin työvuoro. Eiköhän se vielä onnistu! Nyt vaan tulee todellakin se ongelma, ettei sitä rahaa tule mistään. Ei ole vuoroja, eikä sairaslomaa. Ja vaikka olisi sairaslomaa, niin vuorojen mukaan sitä palkkaa minulle töistä maksettaisiin. Onpas pirun ärsyttävä tilanne! Toki oman olotilan mukaan voin ottaa vastaan sairasloma-tuurauksia, mutta entäs jos en jaksakaan?

Ärrrr... Pitääkö tässä sitten vielä liittoon ilmoittautua osa-aikatyöttömäksi?

maanantai 4. elokuuta 2014

Masennuspelko

Aloitin masennuslääkityksen viime syksynä. Monet sen varmasti muistavat. Se oli minulle vaikea asia, mutta olen erittäin tyytyväinen että lääkitykseen kuitenkin suostuin. Lopetin lääkityksen heti varhaisultran jälkeen. Lopettaminen onnistui paremmin kuin osasin odottaakaan. En huomannut mitään vieroitusoireita, en muutoksia mielialassa. Toki juuri noihin aikoihin minulla oli muutenkin huonovointisuutta, joten mahdolliset vieroituksesta johtuvat pahoinvoinnit saattoivat myös sekoittua raskauspahoinvointiin.

Nyt olen tyytyväinen että pääsin lääkityksestä eroon. Sitten tuleekin se mutta. Kun olen kerran masentunut, pelkään sen tulevan helposti uudestaan. Synnytyksen jälkeinen masennus on todella yleistä. En tiedä ja ei kai kukaan voi tietää, miten todennäköistä sen puhkeaminen on minun kohdalla. Jokainen varmasti haluaa ja aikoo olla lapselleen paras mahdollinen äiti, mutta entä jos tuntuukin että epäonnistuu. Ensisynnyttäjänä minulla voi olla todella väärisyneet suunnitelmat ja eihän lapsen kasvatusta voi kovin tarkasti edes suunnitella. Kaikki on niin paljon siitä lapsesta itsestään kiinni.

Kuva

Kun viime viikolla tapasimme neuvolakäynnin yhteydessä psykiatrisen sairaanhoitajan ja hänen kanssa jo nyt sovin että hän soittaa synnytyksen jälkeen, se helpottaa oloa vähän. Tiedän ettei ole sitä kynnystä, että pitäisi soittaa itse. Ja toki kerran masennuksen kokeneena, osaan ehkä huomata aikaisemmin jos oireilen. Samoin mieheni. Miehestä saan muutenkin niin paljon tukea ja hänelle pystyn nykyään puhumaan myös näistä masennusajatuksistani paljon avoimemmin. Eikä saa tietenkään unohtaa miestä, isilläkin kun voi ilmetä samankaltaista synnytyksen jälkeistä masennusta.

Kuva

Eiköhän me selvitä. Tavalla tai toisella. Mietityttää se siltikin.


Ps. ja asiasta kukkapurkkiin. Postailin tänään muutamia vauvanvaate-hankintoja tuonne Hiekkalaatikon reunalta -blogin puolelle. Mikäli jotain kiinnostaa.

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Neuvolakuulumisia ja vauvanvaatteista

Maanantaina oli taas kerran neuvolakäynti. Tämä käynti oli sellainen, missä oli mukana myös psykiatrinen sairaanhoitaja. Raumalla tämä käytäntö on vakiintunut vuoden hyväksi havaitun kokeilujakson jälkeen ja se on tarkoitettu ensimmäistä lastaan odottaville. Tarkoituksena on pienentää kynnystä hakea apua, jos sitä kokee tarvitsevansa, kumpi vain. On suositeltavaa että tällä käynnillä olisi myös isä mukana.

Kuva

Käynti nyt ei ollut mitenkään kovin erikoinen. Sairaanhoitajan oli paikalla noin 10 minuuttia, siinä ajassa kävimme läpi parisuhteen voimavara -lomakkeen minkä olimme täyttäneet jo etukäteen sekä hän kyseli jotain (mielestäni) perusjuttuja. Kuten esim. onko kavereillamme lapsia ja saako tulevilta isovanhemmilta tarvittaessa apua ja tukea. Sitten hän vain totesi että näiden perusteella meillä ei näytä olevan mitään hätää, mutta toki saamme varata keskusteluajan jos haluamme. Sitä emme tarvinneet, mutta koska nyt oli se mahdollisuus, pyysin tätä psykiatrista sairaanhoitajaa soittamaan minulle synnytyksen jälkeen ja kyselemään kuulumiset.

Oma terveydenhoitajani on vielä lomalla, mutta onneksi tämä kenellä olen nyt pari kertaa käynyt on myös mukava. Mutta eihän se ole sama kuin oma. Kaikki perusjutut tarkistettiin, hemoglobiini on lähtenyt rautalisän ansiosta hienosti nousuun ja Täplällä kaikki hyvin. Hän oli pää alas päin ja syke menee edelleen siellä reilussa 150:ssä.

Kuva

Puhuimme myös töihin paluustani, töitähän minulla olisi sairasloman jälkeen vielä se kolme viikkoa jäljellä. Terveydenhoitaja kyseli miten nyt on kotona mennyt ja miltä töihin paluu minusta tuntuu. Kerroin että ehdottomasti haluaisin mennä vielä töihin, mutta suoraan sanottuna ainakin tällä hetkellä se tuntuu aika mahdottomalta kun en saa edes kotona tehtyä mitään... Joten varasimme ensi viikolle lääkäriajan ja katsotaan mitä hän sanoo. Terveydenhoitaja oli sitä mieltä etten enää palaa töihin.

---

Olen lajitellut vauvanvaatteita laatikoihin koon mukaan eli viiskymppiset omassaan jne. En ole kuitenkaan sen tarkempaan pistänyt mitään ylös eli onko siellä kenties vain yhdet housut ja 20 bodya. Eilen sitten otin asiakseni käydä näitä laatikoita läpi ja juurikin viiskymppisten laatikon kohdalla kävi niin, että esim. housuja oli vain kahdet. On vaan niin pirun vaikea tietää, paljonko noita vaatteita tarvitsee! Varsinkin noita ihan pieniä... Kun et voi tietää minkä kokoinen kaveri sieltä syntyy. Tiedä että otan tästäkin ihan turhan suuren päänvaivan. Jotain on ainakin vielä hankittava, sen tiedän. Äitini oli mielissään tästä, hän kun ei ole "saanut" vielä ostaa yhtään vaatetta ja luulin jo että meillä olisi niitä ihan yli tarpeiden.

Kuva

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Koska saa panikoida?

Mihin tämä aika oikein menee? Heinäkuu etenee hyvää vauhtia kohti loppua ja pian on jo elokuu. Sitten onkin syyskuu ja totuuden hetki alkaa olla lähellä.

Tässä alkaa pikkuhiljaa iskostumaan minunkin pieneen päähän se, että ihan oikeasti meille tulee lapsi! Tämän "valaistumisen" myötä hiipii myös pieni paniikki. Aika käy vähiin ja vielä on vaikka mitä tehtävää. Remonttia ei ole aloitettu, pojat kyllä kovasti vakuuttelevat minulle että siinä hommassa ei kauaa mene kun sen vain aloittaa, mutta sitä ennen on tuo huone tyhjennettävä. Keinutuoli ja lipasto pitää maalata (tai no lakata), sitä ennen tietenkin hioa. Vaatteet pitää käydä läpi vielä kerran ja tarkistaa puuttuuko jotain. Ja toki muutenkin on mietittävä mitä vielä puuttuu. Makuuhuoneen järjestys on mietittävä uusiksi. Keittiön kaappeihin on tehtävä tilaa vauvan jutuille.


Vaunut on sentään tilattu, onneksi olin ajoissa liikkeellä, sillä meidän haluamaa väriä ei ollut varastossa ja vaunujen toimitusaika on 6-8 viikkoa. Ainoa mitä pelkään on se, että tuon kahdeksan viikon jälkeen tulee vielä kahden viikon viivästys ja sitten vielä viikon jne... Toivon tosiaan ettei niin käy!

Vaikka hommaa ei sinänsä ole paljoa, tuntuu tämäkin ihan mahdottomalta. On niitä päiviä kun en pysty edes siivoamaan puolta tuntia yhtäjaksoisesti ilman että alkaa supistella ja tässä pitäisi oikeasti saada jotain konkreettista aikaiseksi. Monet sanoo että pistä mies hommiin, mutta kun hänelläkin loppuu päivästä tunnit kesken.

Nyt pitäisi vaan lakata miettimästä liikaa ja tehdä asioita omalla painollaan. Helpommin sanottu kuin tehty.

Kuvat

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Ulos kaapista

Nyt on se hetki, jota olen todella pitkään pohtinut, miettinyt ja harkinnut. Ilman sen suurempaa varoitusta, tulen "ulos kaapista" eli paljastan kasvoni sekä toisen blogini, mihin tässä pikkuhiljaa olisi tarkoitus siirtyä kokonaan. Täällä jatkuu raskauskuulumiset sekä syvällisemmät pohdinnat edelleen, toisen blogin puolella kerron hankinnoista, remontista, vaatteista ja muista. Synnytyksen jälkeen sitten tämä blogi hiljenee, mutta ei poistu.

Kuva

Monet ovat kovasti sitä masukuvaakin kyselleet, joten sekin tulee (vähän väkisinkin) esiin jos kun omia vaatteitani esittelen. Mutta sen pidemmittä "puheitta", tässä olen minä:


24-vuotias paljasjalkainen (kuten kuvasta näkee ;) ) raumalainen, toiselta bloginimeltäni LauraCaarina.

Bloggauksen olen aloittanut vuonna 2008 leivontablogilla, mikä on vuosien saatossa muuttanut muotoaan ja viimeisimmän muutoksen myötä olen ristinyt sen perhe- ja lifestyleblogiksi.

Häistä haaveilen ja pidän omaa blogia, mutta tämän tulevan perheenlisäyksen myötä se blogi on jäänyt pienemmälle huomiolle.

Mies pyörii elämässä vahvasti mukana, mutta ei esiinny blogissani.

Kaksi kissaamme sen sijaan esittäytyvät aina silloin tällöin.

Olen joskus huomannut, että minulla taitaa olla täällä sekä hääblogissani samoja lukijoita. Uudistuneella lifestyleblogilla ei vielä montaakaan lukijaa ole, sillä muutin osoitteen juuri.



Ja nyt jännityksellä odottamaan mitä tästä paljastuksesta seuraa...

torstai 17. heinäkuuta 2014

Lääkärissä

Maanantaina minulla oli ihan normaali neuvolakäynti terveydenhoitajan luona. Oma th:ni on lomalla, joten oli vähän erilanen käynti kuin mihin olen tottunut. Hän koitti kovasti tarjota minulle viimeistä lääkäriaikaa torstaille, koska oloni edelleen vaihteli. En sitä kuitenkaan ottanut vastaan, vaan halusin mennä kokeilemaan töihin. Tiistaina mieli muuttui. En saanut edes kotia siivottua, kun koko ajan sain mennä sänkyyn huilaamaan. Joten soitin neuvolaan. Tuo kyseinen aika oli jo mennyt, mutta minulle saatiin järjestettyä ylimääräinen aika.

Kuva

Siellä sitten käväisin tänään aamupäivällä. Luojan kiitos kohdun suulla ei ollut edelleenkään tapahtunut mitään, mutta lääkäri määräsi minulle yli kolme viikkoa lisää sairauslomaa. Hän sanoi että sitten jos ei enää kotona supistele, voin mennä kokeilemaan töihin. Eipä siihen sitten enää montaa viikkoa töitä jäisikään, joten toivotaan parasta!

Harmittaa niin työnantajan kuin meidän itsemmekin puolesta. Sitä rahaa kun ei tule muualta kuin töistä... Mutta tilanne nyt on tämä, enkä sille mitään voi.

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Aaaand it's back! (Mietteitä turvotuksesta sekä painosta...)

Juuri kun olen päässy kehumasta niin täällä, palsta-maailmassa kuin myös ihan oikeassakin elämässä, miten hyvin olen taas jaksanut töissä, iski seinä vastaan. Kahden vapaan jälkeen olin taas eilen töissä ja jo ennen töihin pääsyä huomasin että taas vähän supistelee. No ei siinä vielä mitään, totta kai menin töihin. Tilanne kuitenkin paheni niin, että loppujen lopuksi minun oli pakko lähteä töistä päivystykseen n. 1½ etuajassa. En enää vaan pystynyt olemaan. Huilia tiistaihin saakka.

Kipu on viime aikoina ollut enemmän sellaista, millaiseksi olen supistuksen kuvitellut. Eli kuukautiskipumaista polttelua. Niin sitä voisin kuvailla. Joka kerta se kuitenkin alkaa napakipuna.
 
Kuva

Sitten siihen aiheeseen, mitä olen nyt muutaman päivän ajan pyöritellyt mielessäni. Jo vähän ennen näitä helteitä huomasin miten sukkani jättivät nilkkoihin painaumat, siitä päättelin että jalat alkavat vähän turvota. Heti kun lämpötila nousi, minun jaloista tuli jotkut ihme limput. Ei auta vaikka yritän pitää jalkoja kohti taivasta, vielä pitäisi testata miten kylmä tai kuuma vesi auttaisi. Toki juon paljon, mutta tuntuu että nesteet tulee läpi ennen kuin ehtivät jalkoihin saakka. ;) Tuvotusta on muuallakin. Kihlasormus ei lähde kovin helposti irti ja tuntuu että minun naamakin olisi jotenkin paksu.

Kuva

Lisätään tähän turvotukseen kasvava maha sekä hupeneva itsevarmuus. Tunteeni ovat todella ristiriitaiset. Olen ylpeääkin ylpeämpi tuosta mahakummustani ja sitä myös mielelläni pidän "esillä" (ehkä myös siksi että ihmiset tajuavat minun olevan raskaana, eikä muuten vain paksu). Mutta kun olet ensimmäisen puolen elämästäsi ollut lähinnä alipainoisen puolella ja vasta viime vuosina päässyt normaalipainoisten "ryhmään", tuntuu tämä paisuminen oudolta. Lisänä vielä pelko siitä, jäänkö tälläiseksi vai saanko synnytyksen jälkeen itseäni niskasta kiinni ja karistettua jääneet kilot. Se jää nähtäväksi.

Olenhan minä edelleen ihan pieni verraten moneen, moneen muuhun. Silti vain välillä sitä tunteen olonsa ihan valaaksi. En pysty enää uskomaan että mies näkisi minua mitenkään viehättävänä. Intiimielämä siinä kärsii kun MINÄ tiedostan liiaksi oman kokoni ja olen epävarma. Ärsyttävää...

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Kun tekniikka pettää

Syvimmät ja nöyrimmät pahoitteluni tooooodella pitkästä postaustauosta! Mutta tällä kertaa syy ei ole minussa! Meidän netti on ollut poissa toiminnasta melkein kaksi viikkoa... Asiaa on tässä saanut selvitellä ja vihdoin äsken huomasin nettiyhteyden löytäneen tiensä takaisin meidän talouteen! Eli heti koneelle. ;) Ei sinänsä, on kai tämä pieni tietokoneesta irtautuminen tehnyt ihan hyvääkin. Vaikkakin muutamia kertoja olisi tosiaan halunnut tulla tänne kirjoittelemaan, mutta sitten piti vain ajatella että kyllä tämä täällä odottaa.

Nyt pitäisi pohtia mitä on tapahtunut sitten viime postauksen...

Kuva

Töissä olen jaksanut kohtalaisesti. Useamman päivän (4 ->) työputket ottavat voimille, viime viikolla supistelu kävi todella voimakkaaksi, oli pakko mennä ensimmäistä kertaa istumaan ja rauhoittumaan kesken työpäivän. Tyhmältähän se tuntui, mutta pakko mikä pakko. Onneksi työkaverit olivat ymmärtäväisiä. Nyt tämä lämpö ottaa voimille, normaalisti saan vain uutta energiaa kun helteet saapuvat, mutta tällä kertaa taitaa tuo ekstra-kuorma hidastaa menoa omalta osaltaan. Aika tuskaista oli esim. eilen töissä.

Kuva

Poika liikkuu kovasti ja vihdoin sunnuntai-iltana myös mies tunsi liikkeet ensimmäistä kertaa! Hän oli ihan yllätynyt miten paljon vilskettä mahasta jo löytyykin. :D Mutta oli se hieno hetki.

Vaunut käyn tilaamassa huomenna, niistä lisää sitten kun ne saapuvat meille.

Siinäpä nyt jotain kuulumisia! :)

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Vauvakutsuista (babyshower)

Ei tarvitse innostua, ei minulla vielä(?) ole mitään vauvakutsuja ollut. ;)

Ajattelin kuitenkin kirjoitella omia ajatuksiani vauvakutsuista. Ehkä myös vähän jotain odotuksia. Kyllä minulla nimittäin haaveena olisi omat vauvakutsut...

Kuva

Olen järjestänyt yhdet vauvakutsut kaverilleni, kummipoikani äidille, vuonna 2011. Koin sen vähän niin kuin velvollisuudekseni, olihan minusta sentään tulossa kummitäti. Mutta koska tykkään kaikista juhlien järjestämisistä, ei tämä "velvollisuus" ollut mitenkään ikävä juttu. Oli ihanaa etsiä netistä kaikkia ideoita ja inspiraatiota juhliin. Oli mielenkiintoista tavoitella kaverini kavereita, sillä pyrin pitämään juhlat yllätyksenä tulevalle äidille. Toki myös vastuu oli kova, piti itse osata päättää ketä ihmisiä kuuluisi kutsua ja ketä ei.

En enää tarkaan muista, mutta järjestin kutsut noin 1½ kuukautta ennen laskettua aikaa. Ajankohta ja tarkka päivämäärä oli helppo päättää, sillä kaverini jäi juuri niihin aikoihin sairaslomalle. Eikä kutsuja liian aikaisin ole kiva pitää! Olimme sopineet menevämme syömään toiseen kaupunkiin ja sillä verukkeella sain hänet myös meille "hakemaan minut". Yllätys onnistui, samoin juhlat.

Kuva

Jos nyt mietin omalle kohdalle, en välttämättä haluaisi yllätystä. En ole mikään suuri yllätysten ystävä. Edes päivä olisi kiva tietää ja olisi mukavaa, jos saisin itse osallistua vieraslistan tekoon. Muuten luovuttaisin vetovastuun mieluusti jollekin muulle. En minä ainakaan omia juhliani ala sen enempää suunnittelemaan! ;)

En tiedä onko tökeröä tehdä juhliin lahjalistaa? Ihmiset kuitenkin tuovat jotain lahjoja vaikka kuinka kieltäisit, joten yhtä hyvin voisit pyytää jotain, mitä vielä puuttuu. Kaikkea eri hintaista, jotta varmasti jokaiselle löytyisi jotakin. Ja ainahan listan ulkopuolelle saa ja voi hypätä. Tehdäänhän häihinkin lahjalista samaisesta syystä.

Millaisia vauvakutsukokemuksia ja/tai -haaveita teillä on?

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Kadonneen postauksen mysteeri...

Kirjoittelin torstaina mökiltä käsin puhelimella pienen postauksen, mutta eipä se sitten ikinä itseään julkaissut. Mikä mahtoi mennä pieleen...? Siitäkin johtuen tosi pitkä tauko tullut.
Toivottavasti kaikilla oli mukava juhannus, minulla pääasiassa oli! Mökillä oli toki erilaista, mutta silti mukavaa. Ja ensi vuonna on todella erilaista! Odotan innolla. :)

Kuva

Lähdimme mökille jo keskiviikkona ja itse tulin lauantaina kotiin, sillä olin viikonlopun töissä. Lauantai oli kyllä ihan hirveä työpäivä, kiire ja ylityöt eivät riittäneet, vaan lisäksi supisteli. Onneksi melko kivuttomasti, niin pystyin olemaan koko päivän töissä. Yritin sitten vaihtaa eilistä vuoroa lyhyemmäksi, pelkäsin että en jaksaisi, mutta onneksi jaksoin sillä vuoronvaihtokaan ei onnistunut. Taas kävi niin että kun ei supistele, niin sitten selkä tulee kipeäksi. Kivutonta työpäivää ei tietenkään voi olla!

Viikko sitten minulla oli ihan normaali neuvolakäynti (terveydenhoitaja), kaikki oli oikein hyvin ja kohdustakin otettiin ensimmäinen mitta. Ainoastaan hemoglobiini oli "vihdoin" tippunut viitearvojen alle, joten rautalisää määrättii. Sehän ei yllätyksenä tullut, olen vain odottanut että koska tiputaan alle 110:n.


Meidän neuvolassa perhevalmennus on jaettu viiteen kertaan:

1. Suun bakteerit ja hammassairaudet, hammassairauksien ehkäisy ja hoito, raskausajan vaikutukset suun ja hampaiden terveydentilaan, lapsen suun ja hampaiston kehitys ja hoito.

2. Parisuhde, elämän muutos, vauvan ensimmäinen vuosi.

3. Synnytystä ennakoivat merkit, synnytyksen alkaminen, milloin ja miten lähdetään synnytyssairaalaan, normaali synnytys.

4. Synnytyksen kulusta lisää, lapsivuodeaika sairaalassa ja kotona, imetyksestä.

5. Tarvikkeista, lapsen käsittelystä, puhtaudesta, vauvan pikkuvaivoista, perhetilanteen muuttumisesta.

Kuva

Näistä aiomme osallistua ainakin kolmanteen ja neljänteen kertaan, ehkä myös viidenteen. Lokakuisille tarkoitetut kerrat ovat elokuussa, sain päivät tietooni viime maanantaina.

Osa varmasti miettii miksi emme osallistu noihin muihin kertoihin? Noh, itse voisin ehkä silkasta mielenkiinnosta osallistua, mutta koska emme oikeasti koe niitä meille tarpeellisiksi (ja olemme jo kavereilta sekä tutuilta kuulleet mielipiteet noista valmennuksista), emme koe tarpeelliseksi "tuhlata aikaa" niihin. Meille tärkeimpiä ovat juurikin nuo synnytyskerrat. Emme ole kuitenkaan ihan keltanokkia pienten vauvojen suhteen.

Lisäksi meidän pitäisi tehdä päätös äitiysavustuksesta. Raha vai pakkaus? Blogia pidemmän aikaa seuranneet tietävät että olen aina vannonut äitiyspakkauksen nimeen. Nyt on kuitenkin otettava järki käteen. Meillä on vaatteita jo vaikka miten paljon! Juuri sellaisia mitä pakkauksesta tulisi ja osa (esim. kaksi toppapukua) on vielä vanhoista pakkauksista. Eli ne mitä meillä ei vielä ole ja pakkauksesta saisimme on:


Kylpypyyhe, hiusharja, hammasharja, kylpylämpömittari, hoitovoide, kynsisakset, kestovaippahousu ja kaksi imuosaa (ei aiota käyttää), 2 sideharsovaippaa, kestoliivinsuojat, terveyssiteet, Loruttele sylitellen -kirja, lelu ja tietenkin itse pakkaus. Näistäkin vielä suurin osa sellaista edullista hankittavaa, mitä on helppo pyytää lahjaksikin (esim. vauvakutsuilta?).

Eli haluammeko pakkauksen mistä hyödymme noiden tavaroiden verran vai otammeko 140€, jonka sijoittaisimme vaunuihin?

Mutta nyt on varmaan painuttava niiden vaatteiden kimppuun ja valmistelemaan tulevaa vierashuoneen (lastenhuoneen) remonttia.

torstai 12. kesäkuuta 2014

Elinkelpoinen

23+0

Eli Täplä alkaa olla vihdoin siinä mallissa, että mahdollisuudet elämään on myös kohdun ulkopuolella. Toki toivotaan, että hän siellä kohdussa saisi viettää aikaa vielä mahdollisimman pitkään! Mutta onhan tämäkin omanlaisensa virstanpylväs. :) Uusimmassa Vauva-lehdessä oli juttua Taysin vastasynteneiden teho-osastolta ja vähän kauhulla luin niitä kokemuksia, kun lapsi oli päättänyt syntynä esim. raskausviikolla 24+. Siinä sitten samalla miettii ja vertaa omaan tilanteeseensa. Jos itselle kävisikin niin, tuo hetki olisi viikon päästä!

Liikkeitä tuntuu jo paljon ja useasti päivän aikana. Mieskin on alkanut kiinnostua mahasta. Tai siis aika usein iltaisin pitää kättään vatsan päällä ennen kuin alkaa nukkua. Harmi vaan kun pikkumies ei ole kertaakaan juuri silloin liikkunut.

Kuva

Flunssa on saapunu taas kiusaamaan minua. Eilen oli ihan hirveä päivä, vähän lämpökin nousi, mutta levolla ja parasetamolilla olen saanut oloa jo paljon paremmaksi! Olen nukkunut monta yötä tosi huonosti, mutta onneksi minulla on vielä muutama vapaa ennen kuin yritän palata töihin. Kaipa tämä tästä, nyt jopa haistan jotain. ;)

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Iholla

Olen katsonut Iholla-sarjan kaksi ensimmäistä kautta kokonaan ja olen pitänyt niistä. Se on jotenkin niin aidon ja rehellisen tuntuinen ohjelma. Mielenkiinnolla jäin odottamaan, kun viime vuonna kerrottiin että kolmoskaudelle tuleekin miehiä! Myönnän, ensimmäinen ajatukseni oli että mitähän siitäkin tulee ja millaiset miehet mahtaa hakea mukaan. Miehet esiteltiin viime viikolla ja nyt päätin tarkemmin vilkaista että millaisia miehiä mukaan lähti.

Kuva

Olin yllättynyt ja todella iloinen että mukaan on lähtenyt 39-vuotias Yrjänä, joka taistelee vaimonsa kanssa lapsettomuushoitojen maailmassa!

"Miksi halusit lähteä mukaan kertomaan tarinasi?

Vakavampana syynä oli, että koin tärkeänä tuoda esille mitä lapsettomuus merkitsee miehen ja aviopuolison näkökulmasta. Se on sellainen aihe, johon en itse ole kauhean paljon törmännyt."

Varmasti todella mielenkiintoista seurata lapsettomuutta miehen näkökulmasta!

Ja onhan mukana myös Kolmistaan-blogista tuttu Esko. ;) 

Kolmas kausi alkaa syksyllä, aiotko sinä katsoa?

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Kotona

Kotona ollaan edelleen. Keskiviikon lääkärikäynnillä ei löydetty kohdunsuulta mitään muutoksia, hyvä niin. Minulle määrättiin vielä lisää veri-, virtsa- ja valkovuotokokeita joilla varmistetaan ettei tulehduksia ole (tai toivotaan ettei olisi). Tuloksia soittelen maanantaina. Olo on parantunut kun olen saanut levätä! Tarkoitus olisi mennä kokeilemaan töihin ensi viikon lopulla.

Kuva

Käväisin eilen töissä hakemassa työvuorolistan ja näin samalla esimieheni, hän ottaa tämän minun tilanteeni niin loistavasti, etten voisi parempaa toivoa! Hän sanoi, että ymmärtää hyvin että tälläinen tilanne pelästyttää, varsinkin kun kyseessä on ensimmäinen lapsi ja että aloitin vielä uuden työn, niin sekin on varmasti stressannut. Ja sanoi vielä, että sitten kun palaan töihin, niin otan vaan ihan rauhassa. Olin ihan liikuttunut tästä vastaanotosta!

Mutta nyt nappaan jääkaapista yhden alkoholittoman oluen, käsken miehen startata auton ja lähden loppupäiväksi makoilemaan appiukon mökille. Vaihtelua tähän sängyssä makoiluun! ;)

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Supistuksia...

...niitä nämä nyt sitten ilmeisesti ovat. Niin lääkäri ja terveydenhoitaja ainakin uskovat. Perjantaisen päivystyskäynnin jälkeen kipua on tullut useammin ja selkeästi jonkin pienenkin rasituksen jälkeen. Leivon sitten rauhassa piirakan tai epähuomiossa kannan hetken kaverini lasta. Todella vaikea vain olla! Mutta pikkuhiljaa tajuan, että pakko mikä pakko. En kuitenkaan haluaisi päätyä täysin vuoteen omaksi. Onneksi myös mies tajuaa rauhoitella minua eikä annakaan minun tehdä oikein mitään.

Kuva

Huono omatunto sen kun vain kasvaa. Töistä nimittäin. Tiedän kyllä että tälle nyt ei voi mitään ja ihan normaalioloissakin saattaisin joutua vaikka johonkin onnettomuuteen ja päätyisin sairauslomalle. Harmittaa silti. Tuntuu että petän työnantajani ja tuohan oman maineeni tuossa firmassa... Olin jo oppimassa talon tavoille. No ei nyt maalata vielä piruja seinille, voin ihan hyvin vielä pystyä työntekoon!

Mutta nyt pitää seurata tilannetta, tänään on viimeinen sairauslomapäivä ja huomenna vapaapäivä. Katsotaan mihin suuntaan tämä olo menee.

Edit. klo. 13.03. Soitinpa sitten neuvolaan (taas vaihteeksi) ja sain huomiselle ajan lääkärille.