Raskauden tuomat ajatukset

Tämä aihe on ollut minulla valmiina luonnoksissa varmaan keväästä saakka. Miten onkin ollut niin vaikeaa istahtaa ja kirjoittaa ylös näitä ajatuksia. Tätä on jo useaan otteeseen toivottukin ja koska raskaus alkaa todellakin lähentyä loppuaan, on viimeistään nyt hyvä hetki tälle postaukselle!

Pitkään toivottu raskaus alkoi vihdoin alkuvuonna ja minä en sisäistänyt sitä. En sisäistänyt sitä moneen, moneen kuukauteen. Rakenneultran jälkeen aloin jo pikkuisen tajuamaan tilannetta, mutta vasta kun aloin tuntea liikkeitä tajusin että mahassa oikeasti kasvaa ihmisen alku. Siltikin ajatus siitä omasta lapsesta, joka tulisi asumaan meidän luokse, tuntui kaukaiselta. Toki koko ajan valmistauduttiin, mutta valmistauduttiin johonkin kaukaiseen.

Pelkoja minulla ei ole juurikaan ollut. Se on tuntunut oudolta. Olen vain ollut luottavaisin mielin, vaikka olenkin kaikki riskit tiedostanut. Aina jonkun etapin ylitettyämme olen ollut tietyllä tapaa helpottunut.

Kuva

Nyt ei enää puhutakaan mistään kovin kaukaisesta asiasta. Laskettuun aikaan on aikaa alle kuukausi ja tänään pyörähti käyntiin kolmaskymmenesseitsemäs raskausviikko! Käsittämätöntä...

Paniikkia minulle aiheuttaa lähinnä keskeneräinen lastenhuone, mutta tiedän että pärjäämme myös hetken ilman sitä. Jos niin nyt sattuisi käymään. Kesän alussa ajattelimme että vielä on runsaasti aikaa tehdä remonttia, mutta kappas kun se kesä menikin ohi ihan silmän räpäyksessä! Tai siltä se ainakin tuntuu.

Viime viikkojen aikana tuleva lapsi on alkanut oikeasti realisoitumaan, joten myös se on aiheuttanut pientä paniikinpoikasta.

"Mistä minä tiedän mitä pitäisi tehdä?"

"Olisiko pitänyt lukea jokin kirja?"

"Osaanko hoitaa omaa lastani?"

Kaikki lohduttavat että se tulee jokaiselle luonnostaan, mutta näin ensikertalaisena se tuntuu todella oudolta ajatukselta. Pitää vaan pystyä luottamaan itseensä ja tuohon mieheen. Toisinaan on varmempi olo, toisinaan taas ei...

Pikkuhiljaa alan jo odottaa vauvaa saapuvaksi. Haluaisin nähdä hänet! Kumpaa hän muistuttaa vai onko hän kenties tasainen sekoitus meitä molempia. Miltä MEIDÄN lapsi voikaan näyttää? Olen katsonut omia ja miehen vauvakuvia ja miettinyt sitä. Mutta lapsi on totta kai itsensä näköinen. Odotan hänen kasvuaan ja sitä kun huomaa kummalta hän perii luonnetta, kumpaa hän tottelee paremmin ja mitkä leikit häntä kiinnostaa. Odotan kaikkea!

Synnytystäkin odotan mielenkiinnolla, vaikka en tiedä oikeastaan mitä odottaa. Se on varmasti raju kokemus monessakin mielessä, mutta naisen keho on luotu siihen. Siihen tuntemattomaan on jotenkin helpompi hypätä.

Kuva

Vaikka raskausaikani on ollut melko vuoristorataa oireineen, voin silti rehellisesti sanoa että olen nauttinut tästä ajasta. Varsinkin nyt kun olo tuntuu todellakin vain paranevan kohti loppua! Toki tietyllä tavalla on tukalatkin oltavat, mutta tiedän että sellaista se on jokaisella ja sellaista sen kuuluukin olla. Joidenkin mielestä olen joutunut kestämään vaikka ja mitä, mutta itse taas ajattelen että olen päässyt aika helpolla.

En tiedä miten lapsettomuus on vaikuttanut raskausaikaan. Eihän minulla ole mitään vertailukohtaa. Voisin ajatella että pelottomuuteni on ainakin yksi lapsettomuuden tuotoksia. Ei enää vain jaksa tai osaa pelätä. On kokenut jo niin paljon, se turruttaa. Ja kuten olen monta kertaa kirjoittanutkin, lapsettomuus ei jätä minua ikinä. Koen edelleen ne samat tuskat kun luen blogeja, kirjoja tai katson jotain ohjelmaa. Tietää mitä se toinen käy läpi. En enää ajattele asiaa niin usein kuin ennen, mutta melko usein kuitenkin.

ps. Meidän vaunut saapuivat vihdoin viime viikolla monen mutkan kautta.

Koska saa panikoida?

Mihin tämä aika oikein menee? Heinäkuu etenee hyvää vauhtia kohti loppua ja pian on jo elokuu. Sitten onkin syyskuu ja totuuden hetki alkaa olla lähellä.

Tässä alkaa pikkuhiljaa iskostumaan minunkin pieneen päähän se, että ihan oikeasti meille tulee lapsi! Tämän "valaistumisen" myötä hiipii myös pieni paniikki. Aika käy vähiin ja vielä on vaikka mitä tehtävää. Remonttia ei ole aloitettu, pojat kyllä kovasti vakuuttelevat minulle että siinä hommassa ei kauaa mene kun sen vain aloittaa, mutta sitä ennen on tuo huone tyhjennettävä. Keinutuoli ja lipasto pitää maalata (tai no lakata), sitä ennen tietenkin hioa. Vaatteet pitää käydä läpi vielä kerran ja tarkistaa puuttuuko jotain. Ja toki muutenkin on mietittävä mitä vielä puuttuu. Makuuhuoneen järjestys on mietittävä uusiksi. Keittiön kaappeihin on tehtävä tilaa vauvan jutuille.

Vaunut on sentään tilattu, onneksi olin ajoissa liikkeellä, sillä meidän haluamaa väriä ei ollut varastossa ja vaunujen toimitusaika on 6-8 viikkoa. Ainoa mitä pelkään on se, että tuon kahdeksan viikon jälkeen tulee vielä kahden viikon viivästys ja sitten vielä viikon jne... Toivon tosiaan ettei niin käy!

Vaikka hommaa ei sinänsä ole paljoa, tuntuu tämäkin ihan mahdottomalta. On niitä päiviä kun en pysty edes siivoamaan puolta tuntia yhtäjaksoisesti ilman että alkaa supistella ja tässä pitäisi oikeasti saada jotain konkreettista aikaiseksi. Monet sanoo että pistä mies hommiin, mutta kun hänelläkin loppuu päivästä tunnit kesken.

Nyt pitäisi vaan lakata miettimästä liikaa ja tehdä asioita omalla painollaan. Helpommin sanottu kuin tehty.

Kuvat

Kesti vähän, anteeksi!

 Niin, no eipä se ollutkaan niin helppoa tulla enää illalla koneelle. Joten nyt vasta saan kerrottua miten ultrassa meni, toivottavasti en ole huolestuttanut ketään! :)

Eli eli, meidän Täplä löytyi samasta paikasta kuin viime viikollakin, tällä kertaa mukana oli myös sydämen syke! <3

Kuva

Hän vastasi eilen viikkoja 6+2 ja viikon aikana kehittynyt juuri sen verran kuin viikossa voi olettaakin. Eli kaikki hyvin, ovis on vaan ollut vähän "normaalia" myöhemmin.

Laskettu aika onkin sitten vasta 8.10. Kuvakin saatiin mukaan.

Keskiviikkona kerroimme uutisen kolmelle hyvälle ystävällemme ja eilen kerroin vielä minun sisaruksille. Mies on niin innoissaan, ettei millään malttaisi pysyä hiljaa! <3 Toivottavasti kaikki menee hyvin jatkossakin.

Paras ystävänpäivä ikinä! Ja iltakin meni yllättävän hauskasti, vaikka totta kai limulinjalla olen.

Vu, la ja onnellisuus

En vieläkään tahdo tätä tilannetta käsittää! Mahassa on hetkittäin sellaista pientä paineen tunnetta, joten siitä tiedän että jokin on eri tavalla kuin ennen. Tuntuu että olisi miljoonia asioita mistä voisin kirjoittaa, mutta pyrin jakamaan niitä eri päiville ettei tule liian pitkiä postauksia.

Edelleen kiitän kaikkia! <3 Onnitteluja tulee koko ajan, tasaiseen tahtiin lisää.

Kuva

Soitin äsken polille ja sain varhaisultra-ajan. Se on samana päivänä kuin äitiysneuvola-aika eli ensi viikon perjantaina. Huhh... Nyt vaan peukut pystyssä, että kaikki menee hyvin!

Mielenkiintoiessti vau.fi :n ja Kaksplussan raskauslaskurit antavat eri lasketut ajat. No ei ne poikkea toisistaan kuin päivällä, mutta mennään nyt tuonne vu:hun saakka päivällä 1.10. Vau:n mukaan tänään olisi rv 4+6, en tiedä miksi Lilypien laskuri tuossa sivupalkissa sanoo, että olisi jo 5+0? Mutta edelleen se on päivä sinne tai tänne.

Kuva

Olen hyvinkin tietoinen kaikista riskeistä. Tiedämme hyvin että edes varhaisultra ei vielä takaa mitään. Mutta tiedämme myös sen, että raskaus voi mennä kesken ihan koska vain. AINA voi tapahtua vaikka mitä! Meille on jo täysi voitto, että onnistuimme saamaan raskauden alulle ja vielä luomusti. Aiomme siis nauttia tästä niin kauan kuin tätä kestää. Toivottavasti siis tuonne syys-lokakuun vaihteeseen saakka. Ja siitä eteenpäin.

Tässä reilussa kahdessa vuodessa on pystynyt omaksumaan sen ajatuksen, että otetaan vastaan mitä annetaan. Eipä tässä muutakaan voi! Joten miksi murehtisi tulevaa, kun voi myös nauttia tästä hetkestä?