Diagnoosi ja kysymyshaaste

Eilen kirjoitin olevani sairaslomalla, kävin tosiaan hakemassa sairauslomatodistuksen neuvolasta vasta eilen ja hieman yllätyin kun näin diagnoosin. dg: O47.0 Ennen 37. raskausviikon loppua ilmenevät synnytykseen liittymättömät supistukset.

Eli ilmeisesti lääkäri nyt pitääkin tuota kipuani todennäköisemmin supistuksina kuin kohdun kasvuna?

Eipä siinä sinänsä mitään, mutta kipu tuli taas eilen... Ja sitten vähän pelästyin. Pitkään harkitsin ja kysyin parin kaverin sekä äitini mielipiteen, päädyin sitten menemään päivystykseen vielä melko myöhään illalla. Eipä siitä käynnistä juurikaan viisastunut, lääkäri sanoi että kipu voi olla joko supistuksia tai sitten kohdun kasvua. Eli ei mitään uutta. Hän kuitenkin käski minun vielä huilata, joten sairauslomaa jatkettiin ensi viikkoon.

Taidan kuitenkin olla maanantaina yhteydessä neuvolaan ja kysäisen halauvatko he nähdä minua tämän asian tiimoilta tms.

Kuva

Mutta se siitä, nyt Pamskulta (Einon valtakunnassa) saamani kysymyshaasteen kimppuun:

Tarkoitus on vastata viiteen minulle annettuun kysymukseen, sen jälkeen haastaa viisi bloggaajaa ja keksiä heille uudet kysymykset.

1. Mikä on paras lahja, minkä olet ikinä antanut? Kuka sai lahjan?

Hmm... Ehkäpä biljardimaila minkä annoin miehelle.

2. Paras koskaan saamasi neuvo? Keneltä neuvon sait?

 Nyt ei vaan tule mitään mieleen... :/

3. Mikä on parasta, mitä elämässäsi on tapahtunut?

Tapasin mieheni, siitä onki sitten seurannut kaikkea mukavaa. ;)

4. Rohkein tekosi?

Ööö... Hirveän vaikeita kysymyksiä! :D Enpä tiedä, en ole ilmeisesti mitään kovin rohkeaa tehnyt kun mitään ei tule mieleen...

5. Lempilelusi lapsena?

Brion Mäyräkoira! (Tämä)

Nämä kysymykset lähtevät seuraaville:

1. Kasvatatko jotain syötävää kasvia? Mitä ja miksi?

2. Kevät vai kesä?

3. Lempi tv-ohjelmasi?

4. Pidätkö viineistä? Mikä on suosikkisi?

5. Käytätkö sosiaalistamediaa? Mitä?

Ja kysymykset lähtee tänne:

Vaahteramäen Elmeri

Vauva haaveissa, Äiti Enkelin

Haaveilua vauvasta

Tahdon Äidiksi

Tuplasti Taikaa

Olkaapa hyvät! :)

Sairauslomalla (taas)

Maanantain iltavuorossa vatsa alkoi taas sattua. Ei niin pahasti kuin viime viikolla, mutta selkeästi kuitenkin. Pelkäsin että tiistaina se sattuisi jo enemmän joten otin yhteyttä lääkäriin, kuten hän käski. Minut määrättiin neljän päivän sairauslomalle huilaamaan ja sille (huilaamiselle) omistinkin melko kokonaisvaltaisesti ensimmäiset kaksi päivää. Eilen käväisin parin eri kaverin luona "kahvilla", mutta eipä sitäkään raskaaksi tekemiseksi voi sanoa. Tänään pitäisi käydä hakemassa sairaslomatodistus neuvolasta ja taidanpa samalla pistäytyä jääkaapin täyttöreissulla. Huomenna sitten taas töihin.

Kuva

Yksi tuttavani "pelotteli" minua jo viime viikolla, kun hän totesi että "niin juu, noihin aikoihin minä jäin itse sairaslomalle". Ärsyttää kun en halua jäädä pois töistä yhtään liian aikaisin vaan haluan tehdä töitä! Varsinkin nyt kun sain mukavan kesätyön. Jos jään pois, tuntuu että petän työnantajani. Tiedän ettei se oli minun päätettävissäni ja itse henkilökohtaisesti varmaan tekisinkin töitä vaikka pää kainalossa, mutta maanantaina minuun ihan oikeasti iski se, että nyt on ajatelva myös jotain muuta kuin itseä. En tietenkään halua tehdä mitään mikä voisi riskeerata tulevan lapseni terveyden. Sitten siirryttiin seuraavaan huoleen: nyt pelkään että valitanko, tai esim. jäänkö sairauslomalle, liiankin helposti?

Kuva

Omaa kehoaan pitäisi osata kuunnella ja sen mukaan mennä. Sitä kaikki ovat minulle nyt parin päivän ajan toitottaneet. Mutta en tiedä osaanko enää kuunnella sitä. Kaiken kokemani jälkeen, en oikein tiedä missä menee oudon ja normaalin raja. Viime vuosina kroppa on käynyt läpi sen verran normaaleja outoja asioita. Nekö tässä sitten sumentavat tätä omaa ajatusmaailmaani? Vai olenko vain yleisesti sellainen jääräpää etten myönnä olevani kipeä tai sairas? Sitäkään en tahtoisi uskoa, sillä minä kyllä jään kiltisti kotiin jos olen esim. vatsataudissa tai kuumeessa.

Huumoria iltaan

Miten lapset tulee maailmaan? Tässä valokuvaaja Patrice Larochen näkemys asiaan. :)

Siskoni linkitti tämän minulle pari päivää sitten.

Vatsakipu ja sukupuoli

Olin keskiviikkona iltavuorossa ja meinasin taas pyörtyä. Tällä kertaa tajusin lähteä takahuoneeseen istumaan ja yllätyksekseni kukaan työkavereista ei tainnut edes huomata että katosin 15 minuutiksi johonkin. Lähellä pyörtymistä käytiin, mutta koska pääsin istumaan ajoissa meni olo sitten jonkin ajan jälkeen ohi ja pystyin palaamaan töihin. Hieman se kyllä pisti miettimään... Myös viime viikolla yhtenä työpäivänä tuli kesken kaiken todella heikko olo, silloinkin pääsin istumaan ja olo alkoi hetimmiten mennä parempaan.

Keskiviikkona huomasin että samoihin aikoihin tuon heikotuksen kanssa minun vatsaa alkoi sattua. En tiedä onko niillä mitään yhteyttä, mutta pistinpä nyt tälläisenkin asian ylös. Mutta siitä vatsakivusta: sellaista on ollut minulla aina silloin tällöin koko raskauden ajan, sellaista pientä kipuilua mikä kestää jonkin aikaa. Olen pistänyt sen aina vaan kohdun kasvamiseen liittyviin kipuihin tai muihin vastaaviin. Nyt se oli kuitenkin melko voimakasta, voimakkaampaa kuin ennen ja meni todella aaltomaisesti eli katosi aina hetkeksi ja pian tuli taas uudestaan. Kipu oli aika kohdistettua ja ihan tuossa navan yläpuoella. Pahimmillaan oli tosi tuskaista ja vaikea keskittyä töihin. Pääsin kotiin yhdeksän aikaan ja kun sänkyyn pääsin n. klo kymmeneltä, kipu vain tuntui pahenevan. Meni edelleen aaltomaisesti, mutta oli hetkittäin todella voimakasta kipua. Nukuin yön pienissä pätkissä, aina kun kipu hellitti. Yhden aikaan otin 1g:n Panadolin, mutta en usko sen juurikaan auttaneen, en ainakaan nukkunut yhtään sen paremmin. Kipu loppui vihdoin klo. 5:30 ja mies nousi töihin klo. 6, jolloin myös minä päätin nousta sängystä. Yön unisaldo jäi ehkä kolmeen tuntiin. Jee!

Kuva

Hiukan tuota kipua pelästyin, mutta koska Täplä liikkui kivusta huolimatta ja kipu oli melko samanlaista kuin ennenkin, yritin ainakin uskotella itselleni että sen on pakko olla normaalia. Tietenkin myös seuraavan päivän lääkärikäynti helpotti oloa, tiesin että pääsen heti kysymään ja kertomaan kivusta. Lääkäri sitten tarkisti varoiksi kohdunsuun, sanoi että joillain supistukset voivat tuntua napakipuna. Kohdunsuulla oli kaikki kuitenkin oikein hyvin, joten lääkäri epäili kivun olleen tosiaankin vain kohdun kasvua. Tällä kertaa se vain sattui olemaan noin voimakasta. Lääkäri sanoi myös, että mikäli kipua tulee vielä saan ihan soittamalla häneltä sairaslomaa pari päivää. Mutta ainakin nyt pari päivää on mennyt ilman kipuja.

Tiedän että vielä viime viikolla sanoin ajatelleeni että tuo masussa oleva asukki saattaisi olla tyttö, mutta kerroin myös ettei minulla mitään erityistä oloa ole sukupuolen suhteen. En tiedä mitä tuolle minun gallupille on tapahtunut, viimeksi kun katsoin niin äänet taisivat jakautua 55% tytölle ja 45% pojalle, mutta nyt jostain syystä kaikki äänet ovat hävinneet! Joka tapauksessa, siinä kun keskiviikkoyönä pyörin sängyssä vatsakipuni kanssa ja kun uskoin että se kipu tosiaan olisi kohdun kasvamista, ajattelin pariinkin otteeseen jotain tyyliin "voi mitä tuo jätkä pistää minut kestämään?". Ihan siis ilman mitään sen suurempaa ajatusta ja sitten ihmettelin että mikä jätkä? :D Jostain se vain tuli. Aika mielenkiintoista.

Mutta tästä onkin hyvä siirtyä siihen mitä monet jo varmasti odottavat! Hyvät naiset (ja herrat?), Täplän sukupuoli on selvillä eikä siinä ollut mitään epäselvyyttä. Pikkumiestä odotetaan kotiin saapuvaksi! <3

Kuva

Puoliväli ja rakenneultra

Kovin kiireinen ja väsynyt päivä takana. Nyt mielessäni on vain sänkyyn pääsy, mutta nopeasti päätin tulla kertomaan päivän kuulumiset. Kirjoittelen huomenna vähän paremmin.

Rakenneultra siis takana päin ja kaikki näytti oikein mallikkaalta. Elimet siellä missä pitääkin ja oikea määrä. Sydäntä ei kovin innokkaasti haluttu esitellä, mutta lääkäri oli sitkeä ja senkin kunto loppujen lopuksi saatiin tarkistettua. Sukupuoli oli hyvinkin selkeä ja se on nyt tiedossa. Mutta...

Palataan siihen sekä viime yön kovaan vatsakipuuni huomenissa! ;)

Kuva

Puoliväli lähenee

Seurasin verenpainettani melkein koko viime viikon. Mittailin kaksi kertaa päivässä ja kirjoitin lukemat ja kellonajan ylös. Siellä se yläpaine huitelee sadan molemmin puolin. No, kunhan sen kanssa pärjää! Eipä tarvitse varoa lakritsia ja salmiakkia enää. ;)

Liikkeitä olin tuntevinani jo vappuna, mutta koska sellaista tunnetta olikin sitten vain kahtena päivänä, niin en sitten ollutkaan varma. Nyt tässä parina päivänä on mahassa ollut pari kertaa sellaista epämukavaa tunnetta. En osaa sitä oikein muutenkaan kuvailla. Olen miettinyt että nytkö se on sitten sitä liikettä? Eilen illalla olin sitten jo ihan varma, aivan selkeä juttu! :) Epämukavuus oli sellaista kohdistettua ja ehkä vähän kuplamaista.

Kuva

Toivottavasti nämä kaksi päivää vielä kuluisivat nopeasti. Odotan innolla rakenneultraa, mutta en jännitä. En oikein tiedä mitä jännittäisin! Haluan vaan nähdä taas meidän pikkuisen, viime kerrasta on jo aikaa. Torstaina hoidamme myös muutaman muun vauva-asian. Käymme juttelemassa lapsivakuutuksesta ja käymme vihdoin tsekkaamassa ne ihanilta vaikuttavat ABC Designin Cobra -vaunut.

Sukupuolen selvittäminen

Tyttö vai poika? Poika vai tyttö? Yksi raskauden ja synnytyksen suurimpia kysymyksiä! ;)

Monet sanovat: ihan sama kumpi tulee, kunhan se on terve. Me sanomme: ihan sama kumpi tulee ja toivottavasti olisi edes niin terve, että pystyy nauttimaan elämästä. Terveys ei kuitenkaan ole tällä kertaa se minun aiheeni, vaan lapsen sukupuoli ja sen selvittäminen jo ennen syntymää.

Rakenneultraan on siis enään vain reilu viikko aikaa, joten aika suurena kysymyksenä mielessäni pyörii:

Haluammeko tietää lapsen sukupuolen jo etukäteen?

Reilu vuosi sitten toteutin pienen kyselyn tästä aiheesta täällä blogissani ja samalla pohdin itsekin aihetta. Se kirjoitus löytyy täältä. Silloin en ollut lainkaan varma asiasta, kallistuin ehkä enemmän sen puoleen etten halua tietää. Mutta kummasti asioita miettii eri tavalla kun aihe onkin oikeasti ajankohtainen. Olisihan se kiva jos pystyisikin ostamaan mahdollisesti tytölle jo jotain kivoja mekkoja ja pojalle vaikka jotain autobodyja. No pari autobodya taitaa jo varastossa ollakin. Lastenhuoneen sisustus tulee olemaan sellainen että se sopii molemmille, joten sen puolesta asialla ei ole väliä.

Kuva

Toisaalta taas asia selviää kyllä sitten synnytyksessä ja silloin asiasta voidaan ainakin olla varmoja. Viimeisin mitä haluan kuulla rakenneultrassa, on sellainen "epävarma sukupuoli". "Kyllä se taitaa poika olla" tai "eiköhän se tyttö ole". Eiei. Jos sen haluamme tietää, haluan sitten että se näkyy selvästi. Selvitin jo terveydenhoitajaltani, että voimme esittää tämän sukupuoliasian lääkärille niin, että sitten halutaan tietää jos selkeästi näkyy. JA KYLLÄ, tiedän että siinä on silti vielä pienen pieni virheen mahdollisuus!

Jos sen päätämme selvittää, tulee sukupuoli olemaan kaikille ihan julkinen tieto. Itse en henkilökohtaisesti ymmärrä sellaisia, jotka selvittävät sukupuolen, mutta sitten kuitenkin pitävät tiedon vain itsellään. Toki jokainen tyylillään, mutta minä en vain ymmärrä...

Monilla on jo pitkään raskausaikana jokin olo sukupuolesta, minulla ei ole ollut. Tänään anoppi kävi kahvilla ja hän myös sanoi, että hänellä oli miehestä koko ajan sellainen poikaolo. Aloin miettiä omaa oloani ja huomasin että tyttöä paljon mietin. Mutta ihan oikeasti en tiedä! Varmasti omia ajatuksia myös sotkee se, että tiedän miten kovasti mies toivoo poikaa, joten toisaalta myös itse toivoo että mies "saisi haluamansa". :)

Kuva

Mies jätti tämän päätöksen vähän niin kuin minun kontolle. Todennäköisesti haluamme sukupuolen tietää, mutta lopullinen päätös tehdään varmaan vasta rakenneultran aamuna. Mutta pistän nyt kuitenkin tuohon sivupalkkiin teillekin kyselyn, johon saatte pistää oman veikkauksenne. Kysely päättyy sitten kun tiedämme kumpi tulee, on se sitten ensi viikolla, kahden kuukauden päästä tai sitten viimeistään synnytyksen jälkeen.

Lapseton raskaana

Kaikesta huolimatta oikein mukavaa Lapsettomien lauantaina kaikille! Muistakaahan ettei se vanhemmuus ole jokaiselle itsestäänselvyys.

Minä jos joku sen tiedän. Nyt on varmaan hyvä päivä ja hetki kirjoitella omista ajatuksistani tämän raskauden suhteen. Näin lapsettoman näkökulmasta.

Kuva

Meillehän se plussa pärähti testiin tasan kahden vuoden ja neljän kuukauden yrityksen jälkeen. Meinasin ensin kirjoittaa että "päätteeksi", mutta kaikesta huolimatta en näe sitä suoranaiseksi päätteeksi millekään. No raskauden yritys päättyi ainakin siltiä erää, mutta muuten... Enpä tiedä.

Minun on vaikea mennä arvioimaan miten tämä raskaus tuntuisi erilaiselta, kuin miltä se olisi tuntunut jos olisin tullut helposti raskaaksi. Mutta se, että en oikein edelleenkään usko tai tunne kantavani lasta sisälläni, saattaa olla yksi sellainen asia mikä olisi eri tavalla toisenlaisessa tilanteessa. Näin ainakin uskon. Minua harmittaa suuresti, että pitkän odotuksen jälkeen minulla on näin epätodellinen olo! Tiedostan että syksyllä meitä onkin kolme ja kolmatta osapuolta varten on valmistauduttava. Tiedän että masussa kaikki on hyvin ja kaikki menee kuten pitääkin, mutta koska vatsani ole juurikaan vielä kasvanut, eikä mitään selkeitä liikkeitä ole havaittavissa, en vain ns. usko että olen raskaana. Tätä tunnetta on vaikea selittää. Ehkä sen ymmärtää vain jos on itse kokenut.

Nyt kun olen raskaana, olen törmännyt sellaisiin kommentteihin mitä pelkäsin, mutta jotenkin halusin uskoa ettei kukaan oikeasti voi ajatella niin. "Tuntuu hassulta, että ensin haaveilit lapsesta pitkään ja hartaasti, ja sitten yhtäkkiä kun olet raskaana niin alatkin ensimmäisenä miettimään omia tarpeitasi." Eli se että käännetään lapsettomuus minua vastaan ja koska olen lapseton, en saisi ajatella kuten muut raskaana olevat. Minun kuuluisi olla koko ajan onneni kukkuloilla, en saisi valittaa mistään ja loppu elämäni tulisi pyhittää vain ja ainoastaan tulevalle lapselleni. Koska olen sitä niiiiiiin hartaasti toivonut! Näin kärjistetysti. Yllätyin siitä, miten moni oikeasti ajattelee näin! Onneksi olen itse pitkään seurannut lapsettomuusblogeja ja niistä saanut todistaa monia mahtavia onnistumisia. Niiden avulla olen jo kauan ennen raskautta käsittänyt sen, ettei se lapsettomuus tee raskaudesta mitenkään erilaisempaa. Siis totta kai sitä varmasti osaa arvostaa eri tavalla, mutta muuten. Kaikki samat oireet, ajatukset ja kehon muutokset minäkin koen.

Sellaisen, joka ei ole lapsettomuutta kokenut, on turha tulla arvostelemaan ja samalla viitata lapsettomuuteen.

Kuva

 

Koen huonoa omatuntoa kun en ole edelleenkään itkenyt. Siis sen plussatestin jälkeen, silloinhan itkin ihan hullusti. En missään ultrassa, en kummallakaan kertaa kun olen kuullut sydänäänet. Herkistynyt toki olen nt-utrassa ja ekalla kerralla kun nuo sydänäänet kuulin, mutta päällimäisenä tunteena minulla on ollut suunnaton ilo. Olen vain hymyillyt, hymyillyt ja hymyillyt. Sitten luen muiden kokemuksia ja he itkevät onnesta. Tulee vain sellainen olo, ettenkö sitten ole yhtä onnellinen kuin he? Itkenhän minä pelkästä telkkariohjelmasta tai kauniista kappalleestakin.

Lapsettomuus ei ole helppoa kenellekään. Itselleni se, että syy oli oikeasti minussa, oli ja on edelleen vaikea asia käsitellä. Mutta työstän sitä ja olenkin päässyt asian käsittelyssä paljon eteenpäin. Toki tämä raskaus on auttanut siinäkin. En ole täysin epäonnistunut, vaan oikeasti kykenen tulemaan raskaaksi.

Kuva

Lapsettomuus tulee pysymään minun elämässä mukana aina. Enkä tiedä haluaisinko siitä enää edes eroon. Välillä se leima toki ärsyttää, mutta näitä leimoja saa eri asioista pitkin elämää. Lapsettomuus saattaa nousta taas elämässämme suuremmaksi asiaksi, jos päätämme joskus yrittää toista lasta. Mutta se on sitten taas oma tarinansa, minkä lopputulosta ei voi tietää. Pyrin omalta osaltani jakamaan tietoa lapsettomuudesta ja varsinkin endometrioosista, ne ovat minulle tärkeitä asioita. Tärkeitä ja tuntemattomia asioita.

Koen itseni kuitenkin onnekkaaksi. Vaikka kaksi vuotta on pitkä ja tuskainen aika, me selvisimme siitä ja ilmeisesti ihan onnellisella lopputuloksella. Kaikilla ei käy niin hyvä tuuri.

LOHTU

Kyllä itku tuli, niin kaunis! <3
Ei voi kieltää, etteikö Tuomas Holopainen olisi yksi parhaimmista säveltäjistä.

Mutta ei mulla tällä kertaa muuta. :)

Hankintoja

Käväisin eilen nopsaan neuvolassa. Hemoglobiini sama kuin viimeksikin, 120. Verenpaine hyvä. Virtsassa ei mitään häikkää. Kaikki siis ihan hyvin. Terveydenhoitaja veikkasi pyörtymisen syyksi hetkellistä verenpaineen tipahtamista. Mutta siis mitään varmaa syytä ei nyt sitten tiedetä. Pitää vaan tarkkaan seurata omaa syömistä ja juomista.

Mutta sitten jotain muuta. Sain vihdoin kuvattua muutamat tekemäni hankinnat. Lähinnä vaatteita, mutta mukana on myös muutama muukin juttu.

Nämä löydetty kirpparilta:

Näistä nuo oikean puoleiset housut ovat uudet Melli EcoDesignin legginsit (ei siis kirpparilta).

Koliikkikeinu, mitä aiotaan käyttää siis sitterin(kin) asemasta.

Nämä ostettu H&M:ltä:

 

Nämä löytyy netistä täältä ja täältä.

Näitä en äkkiseltään löytänyt, olen ostanut nämä kaikki ihan liikkeestä.

Tämän makuupussin bongasin Facebook-kirpparilta, se oli pari kertaa käytetty eli lähes uusi:

Anoppihan on ostellut meille vaikka miten ja paljon jo vaatteita, hän on tosi hyvä tekemään ale-löytöjä. Tässä nyt yksi minun ihan ehdoton suosikkini:

Sellaista tällä kertaa. Olettehan huomanneet tuolla sivun yläreunassa olevan Hankintoja-välilehden?

Selkäkivusta ja pyörtyilystä

Anteeksi taas yli viikon hiljaisuudesta, olen tässä viikon ajan meinannut tehdä postausta joistain meidän hankinnoista, mutta en ole saanut kuvia vieläkään otettua. Ehkä huomenna?

Nyt kuitenkin kirjoittelen vähän omista oloista. Selkäkipu on ilokseni helpottanut. Silloin tällöin kyllä vihlaisee tietyissä asennoissa ja välillä levossa pientä särkyäkin on, mutta sellainen lähes lamaannuttava kipu on onneksi hävinnyt. *koputtaa puuta* Toivotaan että kipu myös jaksaisi pysyä poissa!

Kuva

Uutta työtä on nyt kaksi päivää takana ja tästä tekstistä tutut saattavat minut tunnistaakin. Tai ei varmaan ihan jokaisella ole ollut niin "mielenkiintoinen" ensimmäinen työpäivä, kuin minulla eilen. Ensimmäinen päivä uudessa työssä, kaikki meni ihan kivasti. Kivasti kunnes noin puolen tunnin jälkeen minua alkoi ihan yht' äkkiä heikottaa, enkä edes juotavaa ehtinyt ottaa kun seuraavaksi jo löysin itseni lattialta. Pyörryin. Ensimmäistä kertaa elämässäni! Olin syönyt aamupalan noin 1½ tuntia aikaisemmin eikä minua jännittänyt, joten sinänsä en tiedä mistä se tuli. Jännityksen piikkiin sen kuitenkin työkavereille ja esimiehelle sain pistettyä ja päivä jatkui hyvin ilman ongelmia.

Kuva

Kun eilen pääsin kotiin, ei olo ollut siltikään kovin kummoinen. Vähän heikko. Söin ja söin vähän suklaatakin, niin jaksoin muutaman kotityön tehdä vielä illemmalla. Tänään aamulla tankkasin itseeni suklaarusinoita juuri ennen työvuoron alkua ja otin heti käden ulottuville Fanta-lasin josta litkin vähän väliä. En sentään pyörtynyt, mutta ei minulla aamupäivällä kovin vahvakaan olo ollut...

Äiti sitten äsken huomautti että mites on minun hemoglobiinin laita? Niin no, laskussa se on ollut vaikka vielä viime kerralla neuvolassa hyvien rajojen sisällä oltiinkin. Joten äkkiseltään ajateltuna pitäisin sitä aika vahvana vaihtoehtona tähän minun outoon ja heikkoon oloon. Verenpaine minulla on taasen ollut todella hyvä.

Huomenna soittelen terveydenhoitajalleni ja kerron nämä kuulumiset. Katsotaan miten edetään.