Raskausviikot 1-4. Ei niin mitään. Hoidoton taukokierto alkoi odotetusti. Testasin silti pitkästä aikaa ovulaatiota Clearbluen digillä, plussa siihen tuli 7.1.2014.
Raskausviikot 5-6. Yllätysplussa (26.1.2014) kun viikkoja kasassa 4+4. Ei mitään erityisiä oireita. Rinnat eivät kipeytyneet kuten normaalisti ja pari päivää ennen plussaa alkoi mahassa tuntua pientä paineen tunnetta. Kuukautiset olivat myöhässä. Vatsaa turvottaa kuten normaalisti ennen kuukautisia. 5+2 alkaa kova yskä ja kurkkukipu, muuttuu parin päivän päästä flunssaksi. Myös ensimmäisen kerran pahoinvointia. 5+4 nousee kuume (38,1 astetta), mikä laskee jo illaksi lähelle 37 astetta. 5+6 pientä rusehtavaa vuotoa tulee valkovuodon mukana vessassa käydessä.
Raskausviikot 7-8. Ensimmäinen käynti äitiysneuvolaan oli 7.2. eli rv 6+2. Samana päivänä oli myös varhaisultra. Viikot eivät ilmeisesti ihan vastaa, joten sykettä ei vielä saatu näkyviin. Kuitenkin ruskuaispussi sekä lapsivesipussi löytyivät oikeasta paikasta ja kaikki näytti muutenkin normaalilta. Alkiokin vilahti kuvissa pari kertaa. Rv 7+3 toinen varhaisultra, jossa löytyi syke! Alkio vastasikin vasta viikkoja 6+2 ja myös laskettu aika siirtyi (8.10.). Viikossa oli kuitenkin kehittynyt normaalisti, joten kaikki hyvin! (Tästä lähtien viikot lasketaan uuden la:n mukaan!) Pahoinvointi tuntuu pahenevan kahdeksannella viikolla, kaikki on pysynyt toistaiseksi sisällä.
Raskausviikot 9-10. 8+1 Rintojen kipu helpottanut muutaman viime päivän aikana, silti edelleen arat. Pahoinvointi pysynyt kurissa tarpeeksi usein syömällä. 8+3, rintojen kipu melko aaltoilevaa. 9+ Pahoinvointi helpottanut selkeästi. Rintojen kipuilu edelleen todella aaltoilevaa.
Rusehtavaa vuotoa tulee silloin tällöin, mutta koko ajan harvemmin
(yhdynnän yhteydessä). Mielitekoja ruuan suhteen. Hieman mielialojen
heittelyä. 9+3 alaselkä kipeä.
Raskausviikot 11-12. 10+0 alaselkä taas kipeä, alkoi parin tunnin kauppareissun jälkeen ja särki koko illan. Selkä vaivaa lähes joka päivä. Rv 11+2 oksensin aamulla.
Raskausviikot 13-14. Nt-ultra 27.3. eli rv 12+1, vastaa ultrassa kokoa 12+0 joten päädytään siirtämään la:ta vielä yhdellä päivällä eli 9.10. (Tästä lähtien lasketaan niillä päivillä.) Kaikki hyvin, liikkuvainen kaveri. Nt-mitta 1,2 mm ja tyypin pituus 53,9 mm. Rv 13+4 kävin selkäkivun vuoksi päivystyksessä, viikon sairasloma.
Raskausviikot 15-16. Viikonloppuna rv 14+ yritin seurata mahan nippailuja ja vihlaisuja. En kuitenkaan varmaksi pysty sanomaan joko ne on liikkeitä. 14+5 sairaslomaa (selästä) jatkettiin kahdella viikolla.
Raskausviikot 17-18. Selkäkipu alkanut helpottaa. 16+9 aamulla (ja kerran illalla) ehkä ensimmäiset liikkeet havaittu! 17+4 ensimmäinen päivä uudessa työssä ja pyörryin! Kävin terveydenhoitajalla parin päivän päästä ja kaikki arvot kuitenkin normaalit. Epäillään hetkellistä verenpaineen tipahdusta.
Raskausviikot 19-20. Selkäkipua enää ainoastaa makuuasennossa tiettyssä asennossa. 19+4 illalla ensimmäiset selkeät liikkeet. 19+6 illalla ja yöllä todella kovaa ja voimistuvaa vatsakipua, navan yläpuolelta. Varmaa syytä ei tiedetä, mutta lääkäri epäili sen olevan joko supistuksia tai kohdun kasvamisesta johtuvaa. Mmyös mahdollisesti laparoskopiasta johtuvaa kipua.
Raskausviikot 21-22. 20+0 rakenneultrassa kaikki hyvin ja sukupuoli oli hyvinkin selkeä. Poika tulossa! 20+4 illalla vatsa sattui taas ja seuraavana päivänä otin yhteyttä neuvolaan, minut määrättiin sairauslomalle neljäksi päiväksi ja kivun syyn oletetaan olevan supistukset. 21+1 kipu alkoi taas ja menin päivystykseen, lisää sairauslomaa. Sen jälkeen kipua jo useammin ja selkeämmin pienenkin rasituksen yhteydessä.
Raskausviikot 23-24. Supistusten vuoksi ylimääräinen käynti neuvolalääkärillä, mutta kaikki vaikutti normaalilta. Sain vielä hieman lisää sairauslomaa ja palasin töihin hyvin levänneenä rv 23+2. Supistelua edelleen silloin tällöin ja selkäkin vaivaa välillä. Normaali neuvolakäynti terveydenhoitajalla rv 23+4, hemoglobiini laskenut jälleen (108), joten minulle määrättiin rautalisää.
Raskausviikot 25-29. Hemoglobiini lähti nousuun rautalisän avulla. Raudasta ei tullut minulle mitään sivuvaikutuksia. Kovat helteet kävivät voimille, supistelua tulee helpommin ja töissä on rankempaa. rv 26+3 mies tunsi Täplän liikkeet ensimmäisen kerran. rv 27+1 jouduin lähtemään töistä 1½ tuntia aikaisemmin supistusten vuoksi, päivystyksessä määrättiin neljä päivää lepoa. rv 28+0 kävin neuvolalääkärillä ja minulle määrättiin yli kolme viikkoa sairaslomaa supistusten vuoksi.
Raskausviikot 30-32. rv 29+4 Täplä oli neuvolakäynnillä pää alaspäin, syke pyöri edelleen siinä 150 paikkeilla. Töihin paluutani mietittiin terveydenhoitajan kanssa, päädyimme kuitenkin varaamaan lääkäriajan. rv 31+0 lääkäri päätti että pystyn vielä menemään töihin supisteluista huolimatta, töissä teen loppuajan kevennettynä.
Raskausviikot 33-35. Työt sujuivat vaihtelevasti, mutta onnistuin jokaisen päivän kuitenkin tekemään. Äitiyslomalle jäin 1.9. rv 34+4, kolme päivää varhennettuna. Olotila tuntuu vain paranevan loppua kohti, supistukset ovat helpottaneet, mutta selkä vaivaa vähän väliä edelleen. Rv 34+6 neuvolassa hemoglobiini jo 130, rautalisää syön edelleen. Poika on edelleen pää alaspäin ja kuulemma pikkuhiljaa laskeutuu.
Onnea! :)
VastaaPoistaOlen aikaisemmin katsonut blogiasi, mutta ihanaa, että odotatte nyt vihdoin omaa pientä.
Alankin seuraamaan tätä blogia :)
Kiitos paljon! :)
Poista