sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Itkua ja jotain muutakin


Vastaan pistin, mutta tänään tuli sitten eka kertaa ihan rehellinen itku kun kuulin raskausuutisen... Mies sanoi että yksi hänen kaveri saa lapsen, oli kuulemma kertonut uutisen miehelle ihan yllättäen kun oli porukassa tullut jotain puhetta lapsista. Raskaus on kai vasta aika aluillaan. Eipä siinä mitään, tämä jätkä on tosi mukava tyyppi mutta en sitten tiedä miten tasapanossa hänen suhde on, kun ovat palanneet naisen kanssa yhteenkin vasta parisen kuukautta sitten... Toisaalta olen vähän odottanutkin tätä uutista, mutta en siltikään sitä tahtonut uskoa. Jätkällä (ja kai muijallakin) ikää "vasta" 20v. Nojaa... Tällä mennään. Hieno juttu heille.
 
Kuva

Kun aloin itkeä, eikä sille sitten tullut mitään loppua niin mies totesi "ei näköjään olisi sulle saanut kertoa". Jep, oikein klassinen kommentti. Minäpä siihen sitten vastasin "nii-i, tätähän mä just eniten pelkään, että kun ihmiset saa tietää meidän tilanteesta, niin sitten ne ei uskalla enää kertoa mulle mitään ja saan tietää tälläiset jutut kun joku tulee maha pystyssä kylään tms. Että sepäs sitten tuntuukin hyvältä!" ja että "parempi tietää, kuin että mulle valehdeltaisiin". Kyllä mies sitten tajusi mun pointin, onneksi.
 
Toisaalta tuli tosi syyllinen olo, kun reagoin niin. Vaikka se on ihan ymmärrettävää ja minun tilanteessa oleville ihan normaaliakin. Vaikka olen ennenkin kuullut samankaltaisia uutisia ja vaikka ne olisivat tuntuneet pahalta, mutta en minä itkemään ole siltikään alkanut.
 
 
Ja asiasta kolmanteen: huomenna tiedossa psykiatri + polikäynti. Saan tarkempaa tietoa leikkauksesta ja tiedetään miten lähdetään etenemään. :) Huomiseen siis!

15 kommenttia:

  1. Tsemppiä <3 niin tuttu tunne. On tommonen sureminen aina omastaki mielestä hämmentävää, mutta toisaalta...kyllä kaikilla on oikeus tunteisiin!

    VastaaPoista
  2. En halua loukata, mutta mielestäni on kohtuutonta mennä ajattelemaan, ettei jokin vasta hetken yhdessä ollut pariskunta ansaitse lasta teitä enempää. Tai arvostella suhteen laatua, pysyvyyttä, VANHEMPIEN IKÄÄ (todella vanhanaikaista) tai muutakaan. Jokainen elää oman elämänsä niinkuin parhaaksi näkee :) toivon todella että teitäkin onnistaisi vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. En mielestäni kirjoittanut etteivätkö he ansaitsisi tätä tulevaa lasta? Kirjoitinhan että "Hieno juttu heille.". Iästäkin kirjoitin että ovat "vasta" 20v, joten mielestäni sitäkään en suoranaisesti vähätellyt. Mutta minun mielipide on, että parisuhteen tulisi olla tasapainossa jos lapsen haluaa. Ja anteeksi vain, mutta en ymmärrä miten muutaman kuukauden jälkeen niin voi olla! Minun mielipide vain. Hyvinhän heillekin voi käydä, en sitä kiellä ja ehdottomasti toivon heille vain kaikkea hyvää. PASKALTA tämä minusta silti tuntuu ja siitä koen syyllisyyttä!

      Poista
  3. Ymmärrän täysin sua.. ymmärrän surun, 'kateuden' ja huonon omantunnon. Ja kaikki nämä ovat kuitenkin hyviä/ymmärrettäviä tunteita. Itkeminen on hyväksi, niin et ainakaan pado asioita enempää sisällesi. 'Kateellinen' olisi kuka tahansa tilanteeseesi joutuva, se on luonnollista - vaikka kuinka sanoisi "olen onnellinen teidän puolesta ", ajattelee mielessään "miksi ei meille?". Ja huono omatunto ajatuksista vain todistaa, ettet ole katkera ämmä.

    Olen ehkä puolueellinen mielipiteessäni, mutta jokaisella on oikeus TUNTEA. Kaikki tunteet ovat oikeutettuja, niin kauan kuin niitä kaikkia ei pura toisiin ihmisiin.

    Omakohtaista: siskon raskausuutinen sai minut itkemään. Ei ilosta. En onnitellut, en halannut, en sanonut mitään. Pidättelin vain itkua yksinäiseen hetkeen asti ja seuraavana aamuna herätessä toivoin, että uutinen oli vain 'pahaa unta'. Ja samana päivänä tunsin huonoa omatuntoa reaktiostani, ajatuksistani ja tunteistani.

    Paras ystäväni tapasi miehensä niihin aikoihin, kun meillä tuli vuosi yritystä. Kahden kuukauden päästä oli raskaana. Kyllä mielessä käynyt useammankin kerran "miksi tällaisille, jotka eivät vielä edes tunne toisiaan".

    Kyllä saa ja pitää tuntea. Ja niin kauan kaikki hyvin, kun tunteet eivät kohdistu tekoihin. Hulluksihan tässä tulisi, jos pitäisi itselleenkin roolia "oon niin helvetin onnellinen kaikkien muiden vauvauutisista". Voimia <3 ja itke, jos itkettää.

    -milli-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Nämä on aika vaikeita asioita käsitellä, tunteita laidasta laitaan.

      Poista
  4. Täälä kahdenlapsen äiti joka on "vasta" 22, vaikka mies jo vähän vanhempi. Minulla on koulutus jne. Ja olen lapsilleni hyvä äiti. Varmasti vähintään yhtä hyvä kun kukatahansa 30v tai 40v pariskunta. Miksi heidän ikänsä tekisi heistä huonommat vanhemmat kuin kenestä tahansa muustakaan? Tuon yhteenpalaamis pointin kyllä ymmärrän. Vaikka sen perusteella ei heidän tulevaisuuttaan voi ennustaa :)

    Usein törmää blogeissa siihen kuinka lapsettomat ajattelevat olevansa parempia vanhempia kuin muut, vaikka eivät vielä tiedä millaista vanhemmuus on. Vasta 20 eivät ansaitse lapsia niin kuin lapsettomat ja kaikki muutkin keillä jotain ongelmia on. Ihan kuin kaikilla ei niitä ongelmia elämässään olisi,. Joku voisi yhtälailla ajatella ettei lapsettomat ansaitse lapsia syystä tai toisesta..

    Pohdintoja vain, otan aina niin henkilökohtaisesti nämä ikä = hyvä äitiys asetelmat..

    Toivottavasti pian on teidän vuoronne raskautua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oivvoi.... Taisi kaikki nyt ymmärtää vähän väärin tuon vasta-sanan heittomerkeissä. Tarkoitin sillä siis sitä, että eihän se nyt NIIN nuori ole. Herran jestas, olin minäkin 21v kun aloimme yrittämään, joten olisi minullakin teoriassa mahdollista, että olisin ollut 22v ja yhden äiti. Meillä on myös kaveripariskunta joilla on kaksi lasta ja ovat 22-vuotiaita ja todella hyviä vanhempia. Ei siis ollut tarkoitus vähätellä, vaan kertoa vain omia tuntemuksia ja mistä ne kumpuaa... Ehkä en sitten kirjoittanut tarpeeksi hyvin. Mutta kiitos sinulle!

      Poista
  5. Ja pakko vielä jatkaa että varmasti ajattelisin kyllä toisin jos olisin teidän tilanteessanne.. Eihän niitä tunteita ja ajatuksia voi täysin käsíttää ellei koe samoja asioita.. :/

    VastaaPoista
  6. Kun lapseton purskahtaa itkuun kuullessaan jonkun tuttavansa raskaudesta, hän purskahtaa itkuun ennen kaikkea oman itsensä vuoksi. Silloin sen raskaana olevan pariskunnan parisuhteen tila, ikä ja kaikki muu on irrelevanttia. Tärkeää on vaan se, että raskausuutinen repii sen lapsettoman oman haavan auki, ja hän itkee omaa epäonneaan ja pahaa oloaan. Tässä tilanteessa kateuden tunteet ja vertailu tyyliin "Kuinka me oltaisiin niin paljon parempia vanhempia" ovat täysin luonnollisia mielen defenssimekanismeja. Minun mielestä onkin tärkeää, että lapseton, ymmärtää näiden ajatusten lähteen, eikä suotta soimaa itseään niiden takia. Ajatuksilleen harvoin voi mitään tällaisessa tilanteessa, ja on täysin eri asia tuntea jotain tällaista (esim. kateus), kuin toimia näiden tunteiden mukaan. Ja toden totta, sanoisin vielä edelliselle kirjoittajalle: me, ketkä emme kärsi lapsettomuudesta, emme voi tietää, miten reagoisimme, jos asia olisi itsellemme ajankohtainen. Ei kukaan lapseton "halua" kokea katkeruutta tai kateutta, niitä vaan tuntee, ja näiden tunteiden kanssa täytyy oppia elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ^ täydellinen yhteenveto :)

      -milli-

      Poista
    2. Voi miten hyvin kirjoitettu! Kiitos! :)

      Poista
    3. Tämä oli kyllä varsin hienosti yhteenvedetty!

      Poista
  7. Olemme mieheni kanssa yrittäneet lasta vuoden verran. Tilannetta hankaloittaa se, että asumme töiden takia eri paikkakunnilla. Lisäksi minulla ei meinaa pelata kuukautiskierto. Vuosi sitten lopetin ehkäisypillerit, joiden jälkeen kuukautiset pelasivat normaalisti puoli vuotta. Nyt olen joutunut syömään terolut-kuureja, jotta kuukautiset alkaisivat pelata normaalisti. Huomenna alkaa viimeinen terolut-kuuri ja nyt jo jännittää, että alkaako sen jälkeen kuukautiset pelata normaalisti ilman lääkkeitä. Lisäksi en ole varma ovuloinko ollenkaan. Tässä menossa olevassa kierrossa olen päässyt kunnolla tekemään ovulaatiotestejä ja ainakin testien perusteella näyttää, että ovulaatiota ei tulisi :(. Pari viikkoa sitten tuntui, että maailman hajoaa, kun työkaverini kertoi olevansa raskaana ja he olivat onnistuneet heti ensimmäisellä kerralla! Muutenki oli ollut rankkaa kuunnella töissä kuukauden ajan, kun työkaverini alkoi hehkuttamaan asiasta jo silloin, kun he alkoivat yrittämään. Meinasin monesti räjähtää, kun jouduin kuuntelemaan raskausjuttuja ja hän ei yhtään ajatellut, että joillekin tuollaiset asiat voivat olla hyvinkin herkkiä ja henkilökohtaisia (en ole kertonut, että olemme yrittäneet lasta vuoden). Kuulin kesken päivän häneltä hänen raskaudestaan ja loppupäivän jouduin istumaan työhuoneessani, koska itkusta ei tullut loppua. Siinä meni kokonainen päivä itkiessä ja miettiessä, että mikä minussa on vikana.. Ja kyllä siinä tietenkin myös kateuden tunteita oli, sillä välillä on vaikeaa ymmärtää, miksi toisilla raskaaksi tuleminen on niin helppoa ja toisilla ei meinaa onnistaa, vaikka kuinka yrittäisi.. Olipa mukavaa päästä avautumaan :). -E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttuja tunteita! Voimia sulle, toivottavasti kierto alkaisi toimimaan nyt terojen jälkeen! :)

      Poista