torstai 12. kesäkuuta 2014

Elinkelpoinen

23+0

Eli Täplä alkaa olla vihdoin siinä mallissa, että mahdollisuudet elämään on myös kohdun ulkopuolella. Toki toivotaan, että hän siellä kohdussa saisi viettää aikaa vielä mahdollisimman pitkään! Mutta onhan tämäkin omanlaisensa virstanpylväs. :) Uusimmassa Vauva-lehdessä oli juttua Taysin vastasynteneiden teho-osastolta ja vähän kauhulla luin niitä kokemuksia, kun lapsi oli päättänyt syntynä esim. raskausviikolla 24+. Siinä sitten samalla miettii ja vertaa omaan tilanteeseensa. Jos itselle kävisikin niin, tuo hetki olisi viikon päästä!

Liikkeitä tuntuu jo paljon ja useasti päivän aikana. Mieskin on alkanut kiinnostua mahasta. Tai siis aika usein iltaisin pitää kättään vatsan päällä ennen kuin alkaa nukkua. Harmi vaan kun pikkumies ei ole kertaakaan juuri silloin liikkunut.

Kuva

Flunssa on saapunu taas kiusaamaan minua. Eilen oli ihan hirveä päivä, vähän lämpökin nousi, mutta levolla ja parasetamolilla olen saanut oloa jo paljon paremmaksi! Olen nukkunut monta yötä tosi huonosti, mutta onneksi minulla on vielä muutama vapaa ennen kuin yritän palata töihin. Kaipa tämä tästä, nyt jopa haistan jotain. ;)

8 kommenttia:

  1. Mahtavaa, että teillä on viikkoja jo noin mukavasti kasassa ja selviytymisprosentti on jo hyvä. :) Pikaista paranemista flunssaan! Mä oon ollut tän viikon korvatulehduksessa. Myös kurkku on ollut kipee ja nenä vuotaa, mutta töissä oon kuitenkin.

    VastaaPoista
  2. Mullakin alkaa liikkeitä tuntumaan jo hiukan useammin. Poitsu on vaan sen verran tarkka omasta tilastaan, että jos menee laittamaan käden vatsalle niin liikkeet loppuu saman tien :) Ja tietty tuo edessä oleva istukkakin vaikuttaa niiden tuntemista ulkopuolelta. Niin kovasti jo odotan, että mieskin pääsisi pian liikkeet tuntemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se ilmeisesti monilla menee, että kun käden menet laittamaan mahalle niin johan loppuu liikkeet. Minä olen kyllä voinut ainakin omaa kättä pitää ja liikkeet on silti jatkuneet. :) Mutta kyllä se on jotenkin tärkeä juttu että mieskin pääsisi tuntemaan ne liikkeet!

      Poista
  3. Tuo hetki on itsellekin ollut molemmissa raskauksissa tärkeä. Nyt se voi selviytyä myös mahan ulkopuolella.

    VastaaPoista
  4. Ihana huomata että siellä teillä raskaus edennyt näin ihanan pitkälle :) <3

    VastaaPoista