perjantai 6. syyskuuta 2013

Countdown, part 3

Eikä? Enää viikko!


Kuva

Uskomatonta on se, että tässä ajassa mun pelko on muuttunut odotukseksi. En vaan jaksa pelätä. En vielä. Odotan jopa melkein innolla ensi viikon kontrollia! Silloin selviää niin paljon. Silloin tiedän onko syytä pelkoon, mistä kannattaa olla huolissaan, mitä tulee tapahtumaan...


Aloitin eilen töiden jälkeen ovistestaukset. Tai no, ensin kävin läpi kaikki testini ja pistin ne samaan paikkaan, uutteen laatikkoon. Mikäli nyt oikein muistan, minulla on 5 liuskaraskaustestiä, 1 puikkoraskaustesti, 3 Andon ovisdigin vaihtopäätä, 20 liuskaovistestiä ja 19 Clearbluen ovisdigin vaihtopäätä. Eiköhän näillä hetken pärjää?

Testasin liuskatestillä ja kävi jotain historiallista. Tuli täysin puhdas nega! Saan aina edes hailuran punaisen viivan, mutta nyt ei mitään. Testi oli kylläkin joku ilmaistesti, jonka valmistajaan en edes tiedä. Taidan tänään jatkaa One Step -liuskoilla, ihan vaan varoiksi. Vaikka en ole kyllä niitäkään ikinä ennen käyttänyt, mutta hyviä kokemuksia olen kuullut.

Kuva

Tänään on vasta kp 11, joten ei vielä mitään stressiä vaikka eilinen testi olikin "tyhjä". Cb:n digejäkin olisi tosi paljon, mutta en siltikään raaski niitä käyttää joka päivä. Varmistelen niillä vain.

4 kommenttia:

  1. Tsemppiä oviksen bongailuun !

    VastaaPoista
  2. Itse käytän clearbluen digitestejä niin eipähän tarvi tulkita viivoja ja jossitella onko vai eikö ole ovis, olen kokenut ne erittäin hyväksi. Sitten kun oppii tuntemaan oman kierron olen saanut yhden (7kpl) paketin kestämään jopa 3 kierron ajan! Alkuunhan ne tuntuu aika arvoikkailta mutta nettikaupoissa yleensä aika hyviä alennuksia esim. kotitesti.fi. Tsemppiä oviksen bongailuun täältäkin! Ja kiitos hyvästä blogista ja kivasta tavasta kirjoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olisin vielä ennen clomeja saanut tuollaisen 7 kpl varmaan kestämään kolmen kierron ajan. Clomien jälkeen ovis on tullut miten sattuu. :/ Pitänee ehkä huomenissa jatkaa cb:n testeillä, en saa noista liuskoista mitään tolkkua... Itse olen saanut hyvin testattua pregcheckin liuskoilla, mutta sekin vaati totuttelun ja kierron tuntemuksen että tiesi mikä viiva on plussa.

      Kiitos sulle kuitenkin! Piristit mun päivääni kovasti! :)

      Poista