maanantai 9. kesäkuuta 2014

Iholla

Olen katsonut Iholla-sarjan kaksi ensimmäistä kautta kokonaan ja olen pitänyt niistä. Se on jotenkin niin aidon ja rehellisen tuntuinen ohjelma. Mielenkiinnolla jäin odottamaan, kun viime vuonna kerrottiin että kolmoskaudelle tuleekin miehiä! Myönnän, ensimmäinen ajatukseni oli että mitähän siitäkin tulee ja millaiset miehet mahtaa hakea mukaan. Miehet esiteltiin viime viikolla ja nyt päätin tarkemmin vilkaista että millaisia miehiä mukaan lähti.

Kuva

Olin yllättynyt ja todella iloinen että mukaan on lähtenyt 39-vuotias Yrjänä, joka taistelee vaimonsa kanssa lapsettomuushoitojen maailmassa!

"Miksi halusit lähteä mukaan kertomaan tarinasi?

Vakavampana syynä oli, että koin tärkeänä tuoda esille mitä lapsettomuus merkitsee miehen ja aviopuolison näkökulmasta. Se on sellainen aihe, johon en itse ole kauhean paljon törmännyt."

Varmasti todella mielenkiintoista seurata lapsettomuutta miehen näkökulmasta!

Ja onhan mukana myös Kolmistaan-blogista tuttu Esko. ;) 

Kolmas kausi alkaa syksyllä, aiotko sinä katsoa?

4 kommenttia:

  1. Kuulostaapa mielenkiintoiselta kaudelta! Edellistä katsoin vain pari kertaa, mutta nyt voisikin seurata enemmän. Terkuin sokerirasituksessa 0,1:llä kärynnyt Hydra 15+4 :(

    VastaaPoista
  2. Lueskelin blogiasi ja tuli tippa linssiin, kun pääsin kohtaan jossa kerroit olevasi raskaana. Onneksi olkoon! :) Ihmeitä tapahtuu. Olin vuosi sitten suht samoilla raskausviikoilla kuin sinä. Saimme luovutetun munasouluhoidon ansiosta tytön 9.10. :) Mielenkiinnolla jään seuraamaan loppuraskauttasi. Kiva muuten, kun kerroit tuosta Iholla-sarjasta. Itsekin seurasin sitä ja meinaan kyllä nyt syksylläkin seuraa. Mielenkiintoisin tulee varmasti olemaan tuo lapsettomuuden kanssa kamppaileva mies.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos paljon! :) Hyvä päivä siis. ;) Kiva jos jäät seuraamaan!

      Poista