sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Kysymyksiä ja vastauksia

Tässäpä nämä nyt tulee, vastaukset teidän kysymyksiin! Vastasin kysymyksiin niin kattavasti kuin vain pystyn täältä yksityisyyteni suojista.


Mitä teet työksesi? Hyvä kysymys! Olisipa vastaus helppo. Tällä hetkellä olen kesätöissä, teen toimistotyötä. Minulla ei kuitenkaan ole alan koulutusta, joten en ole saanut vakituista toimisto-/asiakaspalvelutyötä vaikka olen hakenut. Joten olen näillä näkymin aloittamassa syksyllä ammattikoulun liiketalouden opinnot. Yksi tuntkinto on pohjalla vuodelta 2009 ja pari vuotta tuli vietettyä jo AMK:ssakin, mutta ei ollut mun juttu.

Miten endometrioosisi oireilee? Onko sinulla pahat kivut? Endometrioosiyhdistyksen sivuilla listatuista oireista minulla on seuraavat: välivuotoa, yhdyntäkipu, kipua ulostaessa (kuukautisten aikana) ja tietenkin lapsettomuus. Kuukautiskivut eivät ole kovin pahat, selviän kunhan saan särkylääkettä tarpeeksi ajoissa. Joskus kuitenkin särkylääkkeestä huolimatta jomotus jatkuu, eikä silloin tee mieli tehdä mitään tai mennä minnekään. Silloin sohva on paras ystäväni.

Kumpi teistä ehdotti lapsen hankkimista? Itseassa mieheni otti asian puheeksi. Siitä on nyt aika tarkkaan kaksi vuotta, kun kummipoikamme syntyi ja mies vain yksi kaunis päivä totesi, että kyllä meillekin voisi lapsi tulla jo parin vuoden sisään. Siitä se sitten lähti. Itse en ollut asiaa ajatellut, oletin että olisimme odottaneet että minä saan itselleni opiskeltua toisen ammatin. Vaan niin suunnitelmat muuttui.

Minkälaiset fiilikset olivat ensimmäisen yrityksen jälkeen? Siis ensimmäisen yrityskierron jälkeenkö? Olin hieman pettynyt, koska sain jostain päähäni että voisin olla heti raskaana. Pääasiassa ihan hyvillä mielin koska ensimmäiset luomukuukautiset tulivat ilman mitään kikkoja ja ei meillä ollut mikään kiire.

Mitä unelmia on lapsen saannin lisäksi? Uusi ammatti, vakituinen työ, joskus tulevaisuudessa ehkä oma firma, häät, omistusasunto...

Oletteko miettineet koeputkihedelmöitystä? Emme ihan suoran ole asiasta puhuneet, mutta olemme kyllä puhuneet että tarvittaessa kaikki hoitomuodot kävisimme läpi. Eli siinä mielessä olemme miettineet.

Miten saat lisättyä blogiin tuon blogin lukijat, eli tuo "liity tähän sivustoon" painikkeen? Hymyn sait mun kasvoille näistä kysymyksistä! :D Blogin lukijat saa lisättyä näin: Ulkoasu -> Lisää gadget -> Muita laajennuksia -> Lukijat

Ja toinen idioottikysymys: Miten sait tuon "seuraa blogilistalla"-painikkeen? Tätä varten sinun pitää rekisteröityä blogilistalle ja lisätä blogisi sinne. Sitten teet näin: Oma tiedot -> Lisätietoja (haluamasi blogin alta) -> Seuraa -napit (löytyy vähän alempaa oikealta) -> Kopioi haluamasi koodi. Sitten menet bloggeriin: Ulkoasu -> Lisää gadget -> HTML/JavaScript -> Liitä koodi -> Tallenna.

Oletteko ajatelleet jotain "takarajaa", milloin lopetatte yrityksen, jos vauvaa ei vain ala kuulua? Emme. Varmaankin katsotaan miten asiat etenee ja koska tulee sellainen olo, että on parempi luovuttaa.

Entä voisitteko harkita/oletteko harkinneet adoptiota? Itse voisin ajatella sitä yhtenä vaihtoehtona, mutta miestä tuo ajatus ei (ainakaan vielä) houkuta.

Kumpi olisi mieluisempi tyttö vai poika? No totta kai molemmat ovat yhtä tervetulleita, mutta kyllä minulle se pikku rinsessa kelpaisi. Mies sitten taas haluaisi pojan, jonka voi ottaa mukaan ihmettelemään auton (ja muiden vempainten) mekaniikkaa.

Asutteko kerros-, rivi- vai omakotitalossa? Omakotitalossa.

miten vastaat vauvauteluihin? kerro se, miten tuntemattomille ja miten läheisille ja miten ihmiset reagoivat? No tuntemattomille tai tutuille, lähinnä vain mutisen jotain että "ei nyt vielä" tai "sitten kun on sen aika" ja vaihdan puheenaihetta. Läheiset eivät ole juurikaan kyselleet, mutta niiden muutamien kohdalla vain naurahdan ja sanon "ei me nyt vielä".

 

Ja koska kysymyksiä tuli suht' vähän, nappasin Marialta tälläisen kysymyshaasteen tähän lisäksi. Kysymykset siis koskevat meitä pariskuntana:

♥ Mitkä ovat toiset nimenne?
- Jätetään paljastamatta :)

♥ Kuinka kauan olette olleet yhdessä?
- 8 vuotta

♥ Miten kauan tunsitte toisenne ennen kuin aloititte seurustelun?
- Noin puoli vuotta

♥ Kuka pyysi ketä ulos?
- Kyllä se mies oli, tosin se oli silloin sellaista teinimeininkiä. ;)

♥ Kuinka vanhoja olette?
- 23v

♥ Kumman sisaruksia näette/näitte enemmän?
- Minun

♥ Onko teillä yhteisiä lapsia?
- Ei

♥ Entä lemmikkejä?
- Kyllä

♥ Mikä tilanne on teille vaikein pariskuntana?
- Se kun kumpikaan ei anna periksi

♥ Kävittekö samaa koulua?
- Kyllä

♥ Oletteko kotoisin samasta kylästä?
- Ei

♥ Kumpi on älykkäämpi?
- Pakko vastata että mies

♥ Kumpi on herkempi?
- Minä

♥ Missä käytte yhdessä eniten syömässä ulkona?
- Kebabbiloissa :D

♥ Mikä on kauimmaisin paikka, jonne olette yhdessä matkustaneet?
- Öööh... Kuopio? Ja Vaasa menee varmaan samaan kastiin...

♥ Kummalla on hullummat eksät?
- Teini-ajan exiä ei varmaan lasketa...

♥ Kummalla on pahempi temperamentti?
- Vaikea! Varmaan minulla...

♥ Kumpi laittaa ruoan?
- Minä

♥ Kumpi on sosiaalisempi?
- Mies

♥ Kumpi on siisteysintoilija?
- Ei kumpikaan! 

♥ Kumpi on itsepäisempi?
- Mies

♥ Kumpi vie suuremman osan sängystä?
- Mies

♥ Kumpi herää aikaisemmin?
- Minä

♥ Missä ensimmäiset treffinne olivat?
- Ei me missään treffeillä olla käyty

♥ Kummalla on suurempi perhe?
- Minulla

♥ Saatko usein kukkia?
- Onko se usein, jos on saanut 8 vuoden aikana kaksi kertaa kukkia joista toinen oli kun pääsin ripille? :D


♥ Kumpi on mustasukkaisempi?
- Minä

♥ Kuinka kauan kesti, ennen kuin suhteesta tuli vakava?
- Vaikea tämäkin... Periaatteessa jo parin kuukauden jälkeen paljastettiin arkoja asioita itsestämme, joten kai sitten silloin (vaikka nuoria oltiinkin).

♥ Kumpi syö enemmän?
- Mies

♥ Kumpi pesee/pesi pyykit?
- Menee aika 50:50

♥ Kumpi on parempi tietokoneiden kanssa?
- Mies

♥ Kuka ajaa autoa, kun olette yhdessä?
- Yleensä mies

4 kommenttia:

  1. moi, jatkokysymys vauvauteluihin: oletko siis kertonut kenellekään lapsettomuudesta? jos et, niin miksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsettomuudestamme tietää kolme kaveriani ja pari varmaan epäilee jotain, mutta eivät ole kyselleet. Hyvä niin. Emme ole kertoneet oikeastaan kenellekään, koska aihe on jo pelkästään omaan pääkoppaan todella vaikea, joten en halua ruotia tätä arkaa aihetta koko maailman kanssa. Enkä halua pahoittaa mieltäni tyhmillä ja kannustamaan tarkoitetuilla kommenteilla, enkä todellakaan kestäisi sitä, että minua aletaan katsoa jotenkin "toisessa valossa". Viimeaikaiset mielialanvaihtelut tosin olisi helpompi selittää (ja moni muukin asia), mutta tällä mennään... Siinäpä nyt pääsyyt.

      Poista
  2. Hei! Ollaan vauvakuumeiltu aikoinaan samalla palstalla. Teillä alkoi silloin yritys ja olen seuraillut matkaasi sen jälkeen. Sain viime kesänä esikoisen ja nyt syksyllä aloitan liiketalouden opinnot kuten sinäkin. Oletko missäpäin aloittamassa opinnot? Mietin vaan, että olemmeko tulevia luokkakavereita. Itse aloitan Savoniassa. Peukut pystyssä, että tästä kierrosta teillä nappaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, kiva juttu! :) Mulla olisi koulu alkamassa ihan toisella puolen Suomea. Kiitti sulle. :)

      Poista