tiistai 23. heinäkuuta 2013

Tässäpä tämä

Kaikki on mennyt taas kerran niin kuin ennenkin. Välivuoto alkoi joskus kiertopäivä 22 (jatkuu edelleen) ja tänään alkoi rinnat aristaa. Jo välivuodon alkaessa heitin oikeastaan hanskat tiskiin, ei se ainakaan hyvä merkki ole.

Tuskin siis tästäkään kierrosta mitään tärppiä tulee, joten pitää keskittyä täysillä ensi kuun lääkärikäyntiin! Se osuu sopivasti ovulaation paikkeillekin. Enää 16 päivää. ;)


Ja vaikka Suvi minua kehoitti soittamaan polille ja pyytämään aikaa, mikä sopisi kiertoni kannalta aukiolotutkimukselle sopivaan aikaan, en taida kuitenkaan soittaa. Uusi aika menisi sitten ainakin syyskuulle ja olen kuitenkin aikoja sitten alkanut valmistautumaan noihin tuleviin ajomatkoihin sekä keskussairaalassa jatkuvasti käymiseen. Tämän lisäksi haluan tehdä hoitosuunnitelmat ihan kasvotusten, jos ilmeneekin kysyttävää niin sitten on aikaa kysellä ja mies on näissä asioissa pihalla kuin lumiukko, joten hänellä on varmasti paljon kysyttävää.

Tällä mennään, ei lähdetä sooloilemaan ja katsotaan miten käy. ;)


Muistakaa osallistua arvontaan, vielä ehtii!! :)


[G - kp27, dpo12

4 kommenttia:

  1. Ymmärrän hyvin, että haluat sinne nopeasti. Tuli vain mieleen se aukkari, kun mulle olisi tehty se heti ensikäynnillä, jos aika olisi ollut sopiva.

    VastaaPoista
  2. Jotkut vuotaa koko raskauden joten josko tuo välivuoto olisikin vain hyvästä ;)

    Mä itse mietin kanssa aikoinaan sitä aukiolotutkimusta että jos olisi saanut ekalle käynnille, mutta lopulta ihan hyvä ettei tehty. Siinä alkukäynnilläkin oli niin paljon jo itsestään sulateltavaa että oli jopa ihan kiva päästä lääkärin kanssa juttusille uudestaan kun oli sen aukkarin aika. Pystyi kyselemään mieleen tulleita asioita :)

    Mulle tosin aukkari tehtiin ennenkuin sain edes clomeja, mutta tämäkin varmaan siksi ,että hakeuduttiin suoraan julkipuolelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on vaan joka kierrossa välivuotoa, niin siksi olen aika varma että tää kierto oli tässä. :/

      Mä myös luulen, että jännitän tuota käyntiä jo valmiiksi niin paljon, että miten sitten olis jos tietäisin että samalla reissulla tehdään myös aukkari! :D

      Me ollaan myös heti menty julkiselle, mutta alkuun piti käydä meidän oman sairaalan naistenpolilla (missä ilmeisesti ei edes aukkareita tehdä) ennen kuin saatiin lähete tuonne keskussairaalaan. Meille vaan sanottiin, ettei aukkaria tarvitse vielä tehdä vaan aikaisintaan sitten siinä kahden vuoden kohdalla. Katsotaan mitä mieltä KS:n lääkäri on...

      Poista