torstai 7. marraskuuta 2013

Isyyslain uudistus

Kylläpä tuli hyvä mieli, kun aamulla lähes ensitöikseni avasin Ilta-Sanomien mobiilisovelluksen ja näin siellä uutisen mahdollisesta isyyslain muutoksesta!

Muutoksen tarkoituksena olisi helpottaa isyyden tunnustamista avoliitossa. Ensi viikolla julkaistavassa ehdotuksessa esitetään, että isyyden voisi tunnustaa (ainakin selkeissä tapauksissa) jo ennen lapsen syntymää neuvolakäynnin yhteydessä. Nykyäänhän avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen isyyden voi tunnustaa vasta kun lapsi on syntynyt ja äiti saa kutsun lastenvalvojan luo.

Tämä nykyinen käytäntö on minun (ja ilmeisesti aika monen muunkin) mielestä melko vanhanaikainen ja turhauttava. Tietyissä tapauksissa toki ymmärrettävä, mutta esimerkiksi meidän kohdalla se tuntuu todella tyhmältä. Joutuisimme siis vielä lapsettomuuden jälkeenkin todistelemaan että "juu-u, kyllä tämä mies se isä on". Tämä mies, jonka kanssa olen elänyt avoliitossa 4½ vuotta ja jonka kanssa yritin lasta yli 2 vuotta! Mutta mitähän tarkoittaa tuo "selkeä tapaus"?

Kuva


"Isyyslain muutoksella halutaan turvata lapsen asema esimerkiksi niissä tilanteissa, joissa äiti kuolee synnytyksessä tai pian syntymän jälkeen, tai joissa isä kuolee tai sairastuu vakavasti pian vauvan syntymän jälkeen."

Joten siis minun puolesta tämä muutos olisi enemmän kuin tervetullut! Nyt vain toivotaan että ehdotus menee läpi ja muutos astuisi voimaan mahdollisimman pian.

Kuva

Jutun voit lukea kokonaisuudessan Helsingin Sanomien -sivuilta täältä.

Mitä mieltä olette, hyvä vai huono juttu?

4 kommenttia:

  1. Ehdottomasti hyvä juttu, vaikka ei vaikutakaan meidän asioihin, kun ollaan oltu naimisissa jo reilu kaksi vuotta. Varsinkin kun näitä inssejä tai IVF-hoitoja miettii, niin eiköhän nää ole niitä selkeitä tapauksia, kun lapsi on pistetty alulle joko lääkärin vastaanotolla (kuulostipa riettaalta, mutta tajusit varmaan pointin) tai labrassa. Hassuahan se on, jos avoliitossa oleva pari joutuu todistelemaan yhtään mitään, jos lapsi on hoitoalkuinen. Ymmärrän kyllä, että isyyden todistaminen on varmasti loppupeleissä vain lapsen parhaaksi. Toisaalta taas avioliitossa aviomies on automaattisesti lapsen isä, vaikka eihän sitä tiedä, kenen sängyssä äiti on pyöriskellyt. Tästä onkin ollut mediassa eräs tapaus esillä, kun nainen meni pettämään aviomiestään, tuli raskaaksi ja nyt biologisella isällä ei ole mitään oikeuksia lapseen.

    VastaaPoista
  2. Ehdottomasti hyvä juttu minunkin mielestä!

    VastaaPoista
  3. Todellakin hyvä juttu. Mun mielestä on naurettavaa, että joissakin tapauksissa asiaa vielä tentataan ja tivataan suurinpiirtein siitä lähtien, että missä asennossa tämä lapsi on alkunsa saanut. Meillä ei onneksi kysetylty kuin kaksi päivämäärää, mutta ite pidin tätä hyvinkin turhanpäiväisenä käyntinä kaikin puolin.

    VastaaPoista