sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Isovanhemmat

Kuten huomaatte, blogin ulkoasu sekä värimaailma on muuttunut. Uskaltauduin pistämään bloginin "raskaus-tilaan". ;) Mitäs tykkäätte?

Eilen kiersimme kaikki tulevat isovanhemmat läpi ja kerroimme ilouutisen. Vastaanotto oli todella hyvä! Eniten jännitin omia vanhempiani, mutta turhaan.

Kuva

Kuten oletimme, anoppi alkoi itkemään. Ja kun hän sai itkun laantumaan, hän pinkaisi ylös tuolista, kävi yläkerrassa ja toi mukanaan pienet villasukat jotka hän oli ostanut joskus jostain myyjäisistä. :)

Minun äiti sanoi yllättäen, että on osannut vähän odottaakin jotain tälläistä. Mutta sitten taas, olen minä varmaan puhunut lapsista hieman normaalia enemmän ja kyllähän äiti nyt minut tuntee. Lisäksi äiti alkoi heti suunnittelemaan oman kesälomansa ajoitusta eikä hänellä hymystä tullut loppua. Isä sitten taas meni ihan lukkoon! Sekin oli toisaalta yllätys. Ei se oikein osannut sanoa tai tehdä mitään. Pitänee mennä tänään käymään uudestaan ja kysymässä että joko on asia sulateltu. ;)

Appiukko osasi taasen laskea 1+1 ja kysyi että senkö takia minä olen siellä keskussairaalalla hypännyt. Lisäksi hän alkoi jo suunnittelemaan eri pinnasänkyvaihtoehtoja meille.

Sellainen päivä meillä.

18 kommenttia:

  1. Oi, ihana päivä! :) Ja onnea raskaudesta!

    VastaaPoista
  2. Hui! Oletpa rohkea kun menit noin aikaisib kertomaan raskaudesta! Mä en kyllä uskaltaisi kertoa kellekkään ennen sitä maagista 13. viikkoa kun keskenmeno ei ole enää niin todennäköinen. :D Lukenut liian monta kauhutarinaa kun on mennyt kesken 5-9 viikolla.. Tietenkin toivotaan todella että sinulla ei mene! :)<3 Ihanat nuo perheesi reaktiot! Varainkin anoppisi ja sukat, niin söpöä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, jostain syystä edellinen kommentti tuli nimettömänä. :/
      On niin ihana päästä seuraamaan teidän odotusta! <3 T. Emmiko (M)

      Poista
    2. Joo kiitos! :) Noh, mulla on jo nyt ollut vaikeuksia pitää tätä salassa, kun on tuputettu ties mitä lääkkeitä ja muita. Ja sitten taas jos menee kesken, niin en varmasti pysty olemaan oma itseni, joten tulisi se sitten viimeistään siinä kohtaa esiin. :) Mutta siis asia pysyy nyt vain tulevien isovanhempien sekä parin kaverin tiedossa sinne "turvallisille" viikoille saakka.

      Poista
    3. Totta, sitten on ainakin enempi ihmisiä jotka tietää surun aiheen ja pystyy tukemaan :) mutta toivotaan ettei näitä tarvi ajatella! :)

      Poista
  3. Ulkoasu on tosi kiva! Ja ihanan pirtsakka :)) Voi, on ollut varmaan mahtava fiilis sinulla tänään, ilouutisten kertominen :) Itsekin odotan tuota, en varmaan osaisi pidätellä itkua. Ihana tuo anoppisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jooh, onhan se hieno fiilis kyllä. :) Vaikka myös aika vaikeakin. ;)

      Poista
  4. Voi nauti, nauti ja nauti pienestä ihmistaimesta meidän muidenkin lapsettomien edestä. Antaa voimia, kun pitkäkin odotus voi päättyä siihen parempaan odotukseen :) Itse kolme ja puoli vuotta yrittäneenä ymmärrän täysin miksi kerroit läheisimmille ihmisille jo nyt etkä vasta 13.viikolla. Minä varmasti kiikuttaisin omille vanhemmilleni jo ensimmäisen plussatestin, jos semmoisen vielä joskus saa...
    Ja uusi blogi-ilmekin on niin toivoa täynnä :) Onnea kovasti.

    VastaaPoista
  5. Kiva kuulla, että vastaanotto oli hyvä. Onnittelut myös hyvistä ultrakuulumisista ja onnea uuteen ultraan.

    VastaaPoista
  6. Tiesikö muuten tulevat isovanhemmat teidän pitkäaikaisesta yrityksestä? Uskon, että on ollut tunteellinen hetki tuo kertominen! -Tiia-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anoppi on tiennyt hetken, muut eivät lainkaan. Tosin nyt tietävät. Omien vanhempieni kanssa en vielä sen enempää ole asiasta puhunut.

      Poista