tiistai 13. toukokuuta 2014

Sukupuolen selvittäminen

Tyttö vai poika? Poika vai tyttö? Yksi raskauden ja synnytyksen suurimpia kysymyksiä! ;)

Monet sanovat: ihan sama kumpi tulee, kunhan se on terve. Me sanomme: ihan sama kumpi tulee ja toivottavasti olisi edes niin terve, että pystyy nauttimaan elämästä. Terveys ei kuitenkaan ole tällä kertaa se minun aiheeni, vaan lapsen sukupuoli ja sen selvittäminen jo ennen syntymää.

Rakenneultraan on siis enään vain reilu viikko aikaa, joten aika suurena kysymyksenä mielessäni pyörii:
Haluammeko tietää lapsen sukupuolen jo etukäteen?

Reilu vuosi sitten toteutin pienen kyselyn tästä aiheesta täällä blogissani ja samalla pohdin itsekin aihetta. Se kirjoitus löytyy täältä. Silloin en ollut lainkaan varma asiasta, kallistuin ehkä enemmän sen puoleen etten halua tietää. Mutta kummasti asioita miettii eri tavalla kun aihe onkin oikeasti ajankohtainen. Olisihan se kiva jos pystyisikin ostamaan mahdollisesti tytölle jo jotain kivoja mekkoja ja pojalle vaikka jotain autobodyja. No pari autobodya taitaa jo varastossa ollakin. Lastenhuoneen sisustus tulee olemaan sellainen että se sopii molemmille, joten sen puolesta asialla ei ole väliä.

Kuva

Toisaalta taas asia selviää kyllä sitten synnytyksessä ja silloin asiasta voidaan ainakin olla varmoja. Viimeisin mitä haluan kuulla rakenneultrassa, on sellainen "epävarma sukupuoli". "Kyllä se taitaa poika olla" tai "eiköhän se tyttö ole". Eiei. Jos sen haluamme tietää, haluan sitten että se näkyy selvästi. Selvitin jo terveydenhoitajaltani, että voimme esittää tämän sukupuoliasian lääkärille niin, että sitten halutaan tietää jos selkeästi näkyy. JA KYLLÄ, tiedän että siinä on silti vielä pienen pieni virheen mahdollisuus!

Jos sen päätämme selvittää, tulee sukupuoli olemaan kaikille ihan julkinen tieto. Itse en henkilökohtaisesti ymmärrä sellaisia, jotka selvittävät sukupuolen, mutta sitten kuitenkin pitävät tiedon vain itsellään. Toki jokainen tyylillään, mutta minä en vain ymmärrä...

Monilla on jo pitkään raskausaikana jokin olo sukupuolesta, minulla ei ole ollut. Tänään anoppi kävi kahvilla ja hän myös sanoi, että hänellä oli miehestä koko ajan sellainen poikaolo. Aloin miettiä omaa oloani ja huomasin että tyttöä paljon mietin. Mutta ihan oikeasti en tiedä! Varmasti omia ajatuksia myös sotkee se, että tiedän miten kovasti mies toivoo poikaa, joten toisaalta myös itse toivoo että mies "saisi haluamansa". :)

Kuva

Mies jätti tämän päätöksen vähän niin kuin minun kontolle. Todennäköisesti haluamme sukupuolen tietää, mutta lopullinen päätös tehdään varmaan vasta rakenneultran aamuna. Mutta pistän nyt kuitenkin tuohon sivupalkkiin teillekin kyselyn, johon saatte pistää oman veikkauksenne. Kysely päättyy sitten kun tiedämme kumpi tulee, on se sitten ensi viikolla, kahden kuukauden päästä tai sitten viimeistään synnytyksen jälkeen.

34 kommenttia:

  1. Itse olen nyt rv30. Meille oli alusta asti selvää, että halutaan selvittää rakenneultrassa sukupuoli, ihan pelkästään käytännön syistä.. Jo alkuraskaudessa mua ärsytti, kuinka lähes kaikki vauvojen vaatteet on JOKO tytölle TAI pojalle, mutta todella vähän oli semmosia sukupuolineutraaleja vaatteita.. Tai jos oli, ne oli suurimmaksi osaksi pelkkiä valkoisia, hieman tylsiä.. No, muutamia esimerkiksi harmaita, beigejä ja mustavalkoisia tuli alkuraskaudessa ostettua, ne nyt sopii molemmille. Ja itse siis olen jotenkin niin käytännön ihminen, että tiesin haluavani kaiken olevan mahdollisimman valmista ennen vauvan syntymää.. Eli että suurin osa vauva-ajan vaatteista olisi hankittuna valmiiksi, jne.. Tämä ei olisi onnistunut, mikäli sukupuolta ei olisi selvitetty. Vaunut ja kaukalo kuitenkin tulee sukupuolineutraaleina, ihan siitä syystä, että ne on sitten tulevaisuudessa tarvittaessa helpompi myydä tai sopii joskus mahdolliselle pikkusisarukselle, mikäli on eri sukupuolta :)

    Rakenneultra kun sitten koitti ja kaikki oleelliset asiat olivat selvinneet, eli rakenteet, jne.. Niin rohkenin lopuksi vielä kysymään, mahtaisiko sukupuoli näkyä.. Ultraajatäti vastasi meille mielestäni TODELLA törkeästi jotenkin, että "ai pitääkö se epäoleellinen asia vielä katsoa".. Olen lukenut paljon muidenkin kokemuksia, kuinka ovat saaneet tylyä palautetta, kun ovat halunneet sukupuolen rakenneultrassa tietää tai joillekkin jopa sanottu, että sitä ei katsota, koska rakenneultra keskittyy tärkeämpiin asioihin.. No, tottahan se on toisaalta, mutta pahalta tuntuu kuitenkin. Eli mikäli sukupuolta selvitätte, kannattaa varautua tämmöiseenkin :)

    Ultraaja kuitenkin sitten ystävällisesti sukupuolen selvitti ja sanoi olevansa asiasta 110% varma ja itsekin se selvästi ruudulta pystyttiin todentamaan, joten meille ei kyllä jäänyt minkäänlaista epäselvyyttä asiasta. Onneksi. Mikäli olisi epäselvyyttä jäänyt, en olisi hankintoja uskaltanut ruveta kunnolla tekemään ja olisin ehkä myöhemmin mennyt yksityisesti vielä 4d-ultraan..

    Ja mitä tulee sitten siihen sukupuolen selvittämiseen ja kertomatta jättämiseen muille.. Me päädyimme tähän ratkaisuun enkä näe siinä mitään ihmeellistä. Muutkin ovat suhtautuneet asiaan hyvin, eivätkä ole meiltä asiasta udelleet, kun heti alusta asti kerroimme, että selvitämme sukupuolen, mutta muilta pidämme sen salassa synnytykseen asti.. Eipä tämä ole mielestäni sen kummempaa kuin se, että moni päättää vauvan nimen jo mahdollisesti ennen syntymää tai heti syntymän jälkeen, mutta paljastaa sen vasta ristiäisissä/nimiäisissä ja se on ihan normaalia ja todella yleistä :) Mielestäni on huomattavasti oudompaa tai jollain tavalla törkeääkin, että selvästi toivoo saavansa tiettyä sukupuolta olevan vauvan tai ainakin että hehkuttaa toivettaan kovasti ääneen.. Mitä sitten jos toive ei toteudukkaan, onko sitä pettynyt siihen vauvaan? Juuri hetki sitten katsoin dokkarin, jossa poikalasten äidit toivoivat kovasti tyttölasta ja yksikin äiti ultrassa alkoi itkemään ja oikein sanoi olevansa pettynyt, kun tulevakin lapsi oli poika.. Mielestäni jotenkin todella törkeää ja sitä lasta väheksyvää! Itse en ole koskaan osannut toivoa kumpaakaan sukupuolta ylitse toisen, eikä ole miehenikään.. Lapsi on niin suuri ihme ja lahja, että oli se sitten kumpaa sukupuolta tahansa, niin se on tasan aivan yhtä arvokas, tärkeä ja rakas.

    Mutta nämä ovat toki siis mielipideasioita ja jokainen tyylillään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kommentistasi! :)

      Poista
    2. Katsoin tuon saman dokumentin ja kyllä minusta niiden äitien tunteet oli ihan oikeutettuja.He todella halusivat tytön niin monen pojan jälkeen,heillä se olisi tehnyt perheestä ehjän ja kokonaisen,heille se olisi ollut täyttymys.Eikä se joka siellä uä-tutkimuksissa itki missään vaiheessa sanonut ettei olisi onnellinen myös pojasta,pettynyt kyllä muttei kiittämätön.Toki jokainen lapsi on lahja mutta ihan sama sekin että me täällä välillä valitetaan pahasta ruuasta ja toisaalla nähdään nälkää.

      Poista
    3. Minäkin olen muuten tuon saman dokkarin nähnyt parikin kertaa, en vaan oikein tiedä mitä näiden äitien reaktiosta ajattelisin. Toki sen ymmärtää ja helposti telkkariohjelma saa asiat (tunteet) tuntumaan vielä "rajummilta" kuin mitä ne oikeasti onkaan. En silti epäile etteivätkö he olisi näistä lapsista silti kiitollisia, vaikka siinä hetkessä pettymys onkin kova!

      Poista
  2. Mullakaan ei ole vielä mitään "tunnetta" kumpi tulee. Sukulaiset ja kaverit on veikkaillut aika tasaisesti fifty fifty :) Me halutaan selvittää sukupuoli jo ihan käytännön syistäkin. Tapetti on valittuna, mutta pitää päättää otetaanko se vaaleanpunaisena vai vaaleansinisenä :D Ja kyllähän vaatteitakin olisi kiva ostaa tyttöjen tai poikien väreissä. Mutta olisi tosiaan kiva että sukupuoli olisi ns. varmaa tietoa, eikä vaan ehkä.

    VastaaPoista
  3. Äänestin tyttöä, koska sanoit, että olet tyttöä enemmän ajatellut. Usein se äidinvaisto on oikeassa ;)

    VastaaPoista
  4. Hmm.. Ensin sanot, että teille ei ole mitään väliä kumpi tulee ja sitten kuitenkin kuitenkin mies toivoo kovasti poikaa? Ihmetyttää tuo joidenkin miesten pakkomielle saada poika.. mikähän siinäkin on??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä nyt omasta kaveripiiristäni tiedän näitä isiä, niin jokainen heistä on poikaa toivonut VAIKKA toki sillä ei loppujen lopuksi mitään väliä olekaan. Näin myös siis minun miehelläni. Toki hän poikaa toivoo (ja minä tyttöä), mutta ei sillä oikeasti mitään väliä ole. Tulisi nyt edes se oma lapsi! ;) Mielestäni jokaisella on täysi oikeus toivoa jompaa kumpaa sukupuolta jos siltä tuntuu. Ei se mikään rikos ole. Olettaisin että miehet toivoo useammin poikaa, koska tyttö voi olla itselle "vieras olento". :)

      Poista
    2. Meillä mies toivoi tyttöä, koska tulee omien sanojen mukaan naissukupuolen kanssa paremmin toimeen :-) Ja tyttö meille tuli!

      Poista
    3. Heh, eihän sellainenkaan mies mikään harvinaisuus ole, mutta varmaan vähemmän heitä on. ;)

      Poista
    4. Meillä myös mies toivoi tyttöä, isin pikkuprinsessaa :) Ja sen hän myös sai.

      Poista
  5. Me selvitettiin sukupuoli, mutta ei kerrottu sitä muille. Se oli meidän kahden ihana pieni salaisuus. Sitä paitsi kun tiesi sukupuolen oli hauska kuunnella niitä perusteita millä jotkut veikkaili sukupuolta. "Sun maha on nii selkeä tyttömaha" ja "Näin unta että odotatte poikaa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan minullakin kaveripiirissä näitä jotka ei sitä sukupuolta paljasta, vaikka tietäisivät. Ehkä olen itse vaan niin hössöttäjä etten edes pystyisi pitämään sitä salassa. :D Jos menisin ostamaan vaikka jonkun menkon, niin varmaan jokaiselle halukkaalle sitä esittelisin ihan innoissani. ;)

      Poista
  6. Mäkin olen ihmetellyt tuota tyttö/poikaolo-juttua. Ei mullakaan oo kumpaakaan oloa! Meillä mies toivoo myös poikaa, itselleni ei mitään väliä.
    Rakenneultrassa kysymme sukupuolen, mutta pidämme sen salassa syntymään saakka. Mitäs se ennen syntymää kellekkään kuuluu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olo-juttu taitaa olla aika paljon odottajasta itsestään kiinni. En sitten tiedä mistä johtuu että jotkut "tuntee" sen sukupuolen ja toiset ei. :D

      Poista
  7. Meillä oli niin päin että mies toivoi tyttöä ja minulle oli sama kunhan on terve. Poikaolo oli koko raskauden mutta tyttö tulla tupsahti. :-)

    Sukupuolineutraaleja kivoja vaatteita kannattaa etsiskellä netistä, esim. mothercare.co.uk. Monissa ulkomaisissa nettikaupoissa on erikseen neutraali "osasto" toisin kun täällä "tytöille punaista, pojlle kaikki muut värit"-maassa.

    VastaaPoista
  8. Ennen kun edes olin raskaana ja puhuimme miehen kanssa mahdollisista lapsista, ilmoitin haluavani 2 lasta - 2 poikaa :D ajattelin itse tulevani pojan kanssa toimeen paremmin kuin tytön (itselläni on aina ollut enemmän miespuolisia ystäviä). Mies taas haluaisi suurperheen ja ennenkaikkea pienen prinsessan. Hmm, havaittavissa ristiriita.. ;)
    Kun sitten ilmeni, että olen raskaana oli minulla välittömästi vahva poika olo ! Minä tiesin, että poika se on. Mies väitti loppuun asti vauvan olevan tyttö. Täytyy myöntää kyllä, että raskauden mentyä kaksi viikkoa yli ja maattuani kolme päivää käynnisteltävänä, tajusin haluavani vain vauvan ! Terveen, tai edes sen verta terveen, että hän pystyisi elämästään nauttimaan. Missään vaiheessa en ajatellut, että pettyisin jos lapsi olisikin tyttö.

    Mutta tadaa, äidin vaisto oli totta tosiaan oikeassa ja meille syntyi varsin hurmaava poika ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon että tuollaisen kokemuksen jälkeen vain haluaisi sen lapsen ulos, hyvin kuitenkin sinun olot piti paikkansa! :)

      Poista
  9. voittehan tehdä niinkin että jos vielä mietityttää, niin pyydätte hoitajaa kirjoittamaan sen sukupuolen lapulle ja katsotte sen kotona jos mieli tekee ;) tälleen mun sisko tuossa talvella teki, lähti ensin sukupuoliaiheet mielestä pois kun sai tietää että toinen oli terve ja sitten siitä alkuhuumasta sitten kotonaan muistivat että "ai niin se lappu!" (lappu oli meinannut jo aiemmin unohtua vielä ensin sille hoitajalle) :D

    VastaaPoista
  10. Me meinataan kysyä sukupuoli, mutta läheisistä ihmiset sanoneet, etteivät silti halua tietää kumpi meille tulee. Eli aina se ei ole se oma päätös olla kertomatta :) .

    VastaaPoista
  11. Hei,

    Tätä olen kans itse vähän miettinyt, ja jos sukupuoli selvästi rakenneultrassa näkyy, niin haluamme sen kyllä tietää. Ihmettelen kyllä kovasti tuota hoitajien tiedon "panttaamista", eli jos he sen heti näkevät, niin mikseivät itse voi esittää asiaa nätisti, että haluaako pari tietää. Ettei tule sitten sitä tilannetta, että itse täytyy asiaa "tingata" ja saa sitten tuollaisia tylyjä vastauksia. Jos sitä ei silloin varmasti näe, niin epävarmaa tietoa en edes halua :) Sitten saattaa joka tapauksessa tulla ostettua "väärän värisiä" vaatteita, joten mieluummin ostelee sitten neutraaleja syntymään saakka.

    Oma äitini sanoi heti, että hänelle ei edes sukupuolta saa kertoa! Hän haluaa pitää jännityksen siihen saakka kunnes lapsi syntyy :D Joten tuskin sitten kerromme kenellekään, ja mitä pahaa sitä on pitää muita jännityksessä syntymään saakka :)

    t. Susanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun kaverilta ainakin tämä sama lääkäri (tai pitäisi olla sama lääkäri) on kysynyt juurikin, että haluavatko tietää ja kun he sanoivat että eivät, niin lääkäri vain sanoi että "sitten hypätään sen osion ohi". :) Tuntuu tosi uskomattomalta että jotkut saavat niinkin tylyä vastausta lääkäriltään... :/

      Poista
  12. Meillä onkin ihana samana päivänä laskettu aika! :) ensimmäistä odottassa ei haluttu tietää sukupuolta mutta olikin koko ajan vahva poikaolo ja tuossahan tuo poika nukkuu tällä hetkellä :) meillä n. viikon päästä myös rakenneultra ja nyt on niin malttamaton olo että kysytään kyllä! :) tyttöolo on ehkä enempi nyt mutta silti on sellanen fiilis että poika kuitenkin taas :) no mutta ei sillä sukupuolella oikeasti niin väliä ole, mutta kun on jo poika niin ehkä sitä vain haluaisi ostella mekkoja yms :D
    - Emily

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu! :) Varmasti sitä kuitenkin pojan jälkeen tyttö olisi kiva. ;) Olisi sitten "yksi molempia".

      Poista
  13. Minä tiesin jotenkin että poika tulee ihan raskauden ensi viikoista asti. Ja niinhän sen rakenneultrakin vahvisti. Eikä ollut siis epäilystäkään sukupuolesta, niin auliisti poika esitteli killukkeitaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, toivottavasti sitten meilläkin niin auliisti esittäydytään jos siihen selvittelyyn päädytään. :D

      Poista
  14. Me toivoimme molemmat kovasti poikaa (minä jopa miestäni enemmän) ja mulla oli myös vahva poikaolo koko raskauden ajan. Emme selvittäneet sukupuolta ultrassa, koska pelkäsin koko loppuraskauteni menevän pilalle, jos saisin tietää odottavani tyttöä. Tyttöhän sieltä sitten lopulta tuli. Pakko myöntää, että aluksi olin hieman pettynyt ja järkyttynytkin, mutta pian siihen ajatukseen tottui ja nyt rakastan tuota pientä olentoa enemmän kuin mitään. Ja kyllä minä hehkutin koko raskausajan kovaan ääneen, että poikaa toivotaan ja uskoisin poikaa odottavani. Kyllä jokaisella on oikeus toivoa ja tuntea omalla tavallaan.

    VastaaPoista