Tämän blogin jatko ja tulevaisuus on saattanut on olla monilla mielessä. Myös minulla. Jo blogia perustaessani pidin itsestään selvyytenä että kirjoitan samaan blogiin myös raskausajan. Senhän kertoo jo bannerin alaotsikko: "Plussan odotusta. Vauvan odotusta?". Nyt ollaan ensimmäinen odotus saatu päätökseen (toivottavasti!) ja jatketaan tuolla vauvan odotuksella.
Jatkan kirjoittamista nimimerkin takaa, tämä blogi jääkööt hamaan tulevaisuuteen nimimerkin taa. Mitään varmaan päätöstä sitten mahdollisesta vauva-arjesta en ole tehnyt, mutta ainakaan tässä blogissa en enää siitä kirjoita. Sen päätöksen aika on joskus myöhemmin.
Kuva |
En aio piilottaa tekstejä, en häpeä tai kadu mitään kirjoittamaani. Kaikki jää. Blogin historia on suuri osa blogin tulevaisuutta, vanhat ajatukset peilaavat varmasti paljon tulevaisuuteen. Enkä usko lapsettomuuden leimasta pääseväni koskaan eroon, eikä siitä tarvitsekaan. En edes tiedä haluanko siitä eroon. Se on osa minua, osa meitä. Ja myös osa tulevaa lasta.
Eli lapsettomuusblogi muuttuu lapsettoman odotusblogiksi. Uutta banneria olen jo luonnostellut, mutta sen käyttöönotto olkoot vasta varhaisultran jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti