torstai 2. tammikuuta 2014

Mitä mahtui vuoteen 2013?

Pohditaanpa vähän mitä kaikkea mahtui vuoteen 2013.

Kuva

Muistelisin että alkuvuonna olin monestakin asiasta todella turhautunut. Yksi syy oli siinä, että paikallisen naistentautien polin lääkäri halusi että yritämme vielä puoli vuotta luomuna. Kun sitä oli kulunut pari kolme kuukautta, olin jo ihan valmis jatkamaan lääkkeisiin. Mutta ei, en saanut edes puhua tämän lääkärin kanssa.

Alkukesästä sain vihdoin aloittaa clomifen-lääkkeen. Se loi hiukan uutta toivoa. Elokuussa pääsimme vihdoin ensikäynnille lapsettomuus poliklinikalle ja minulla alettiin tosissaan epäillä endometrioosia. Kesällä tuli ikääkin vuosi lisää.

Syksyllä endoepäily vahvistui ja lokakuussa tehtiin laparoskopia, jossa se vihdoin varmistui. Toisaalta helpotus. Pian sen jälkeen, heti marraskuussa, tehtiin ensimmäinen inseminaatio. Valitettavasti tuloksetta. Toista inssiä ei enää vuonna 2013 saatu tehtyä, harmillisesti itsenäisyyspäivä hieman sotki aikatauluja.

Kuva

Vuoteen 2013 mahtuu myös yksi diagnoosi masennuksesta ja lääkitys siihen.

Vuoden puoliväli oli varmaankin henkisesti kaikkista raskain, ainakin loppua kohti helpotti.

Olen huomannut että monet (blogi- ja palstamaailmassa) ovat luokitelleet vuoden 2013 joko todella paskaksi tai sitten parhaimmaksi vuodeksi. Itse en kuulu kumpaankaan näistä kategorioista. Juu, vuosi ei tuonut tullessaan sitä mitä eniten haluamme ja kaipaamme, mutta en pysty siltikään ajattelemaan että vuosi olisi ollut aivan paska. Raskas kyllä, mutta ei paska. Ei hyvä vuosi, mutta ei täysin paskakaan.

Katsotaan mitä tämä vuosi tuo tullessaan...


2 kommenttia:

  1. Mulla varmaan ton paskan fiiliksen tekee kaikki, oli todella rankka loppuvuosi(opinnot, hoidot, ihan kaikki) ja jotenkin se viimenen ultraus katkas kamelin selän niin sanotusti...toivottavasti tää vuosi olis parempi (ei vaan vielä tunnu siltä)...katsellaan mitä tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, voi olla että minunkin fiilis olisi eri jos vuosi olisi loppunut esim. syyskuussa. Väkisinkin ne viimeiset fiilikset pyörii vahvimmin mielessä. Toivon todella että teilläkin olisi huomattavasti parempi vuosi edessä!

      Poista