"Onnellisuus on sitä, että ei v*tuta ihan koko ajan."

Tiedän että olen kirjoittanut onnellisuudesta ennenkin, mutta tuo otsikon kommentti pysäytti minut pari päivää sitten lukemaan ja ajattelemaan asiaa jälleen kerran.

Anne Lindfors kirjoitti muutamia päiviä sitten blogissaan otsikolla Voiko onnellisuuden valita? ja tämä kirjoitus nosti melko vilkkaan keskustelun ympäri sosiaalista mediaa. Sivusilmällä sitä jo silloin seurasin, mutta vasta osa 2 - Kootut kommentit -postauksen jäljiltä perehdyin tuohon ensimmäiseen kirjoitukseen, sekä sen saamiin kommentteihin, oikein ajatuksen kanssa.

Olen nyt antanut tämän ajatuksen muhia pari päivää mielessäni, jotta saisin kirjoitettua jotain järkevää. Tai järkevästi oman mielipiteeni.

Mutta siis, voiko onnellisuuden valita?

Jos pitäisi vasta kyllä tai ei, vastaisin että ei. Mutta asia ei kuitenkaan ole niin mustavalkoinen. Minua (tällä hetkellä) lähinnä sydäntä oleva "onnellisuuden tuhoaja" on yllättäen tahaton lapsettomuus, joten sitä kautta minun on helppo lähestyä tätä aihetta. Lapsettomuus ei ole minun valinta ja se aiheuttaa surua. Enemmän ja vähemmän.

Onko se lapsettomuuden vika etten ole onnellinen?

Suurimmaksi osaksi asia on varmasti näin. Se on sydäntä riistävä asia, mikä on huonoina hetkinä mielessä koko ajan. Mutta on kyse myös asenteesta. Pitäisi osata asennoitua lapsettomuuteen edes jollain tavalla positiivisesti. Pitäisi osata ajatella "kaikella on tarkoituksensa" ja "on otettava vastaan mitä annetaan". Aina se ei ole vain niin helppoa... Ei ainakaan silloin kun näitä kommentteja saa muilta kannustavassa mielessä, silloin ne vain sattuu. Nämä ajatukset on löydettävä itse.

Kuva

Onnellisuus on terminä outo ja monitahoinen. Mistä kukakin sitten tulee onnelliseksi? Minä olisin paljon onnellisempi jos pääsisin tästä jatkuvasta stressistä ja epätietoisuudesta eroon. Enkä tarkoita vain lapsettomuutta, vaan ihan koko elämäämme. Työttömyyttä, rahahuolia, terveysongelmia... Olisi edes jokin selkeä suunta! Toiset taas ovat jo siinä tilanteessa, mihin me vasta pyrimme ja ovat onnellisia vasta sitten, kun ovat saavuttaneet jotain vielä suurempaa.

Mutta se positiivinen asenne millä voi saavuttaa onnellisuuden: se tulee ajan kanssa. Ei kylläkään kaikille! Löytyy niitäkin ihmisiä, jotka vain eivät pysty olemaan onnellisia siinä hetkessä ja löytävät valittamisen aiheita kaikesta. Ovatko he sitten ikinä oikeasti onnellisia? Tuskin, mutta se on sitten varmaan heidän valinta.

Jos ei koe olevansa onnellinen, niin apua löytyy jos sitä haluaa hakea! Minä löysin sen avun ja vaikka en ole vielä täysin onnellinen (onko kukaan?), voin sanoa silti ihan rehellisesti että olen onnellinen. Joten pääsemme taas takaisin otsikkoon, mihin yhdyn täysin!

Lukekaa oikeasti nuo Anne Lindforsin kirjoitukset sekä tänään julkaistu osa 3 - mitä sanoo asiantuntija?. Viisaita ajatuksia.

En tiedä kuka tuon kommentin on kirjoittanut, mutta kiitos hänelle sekä Annelle inspiraatiosta!