keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Loistava päivä!

Tänään oli jälleen neuvolakäynti ja odotin innolla kuulevani vihdoin Täplän sykkeen.

Aluksi käytiin läpi yleisiä kuulumisia ja sen jälkeen terveydenhoitaja kertoi hammashuollosta, fysioterapiasta, seksuaalisuudesta ja perhevalmennuksesta. Näistä sain myös lappuset mukaan. Mies ei päässyt tällä kertaa mukaan, koska oli liian kiireinen töissä. Myös kaikki perushommelit hoidettiin eli verenpaine, paino, hemoglobiini... Kaikki hyvin niiltä osin.

Sitten vihdoin siirryin makaamaan pöydälle ja kuulin sen ihanaisen sykkeen! <3

Kuva

Syke löytyi yllättävän nopeasti ja oli vahva kuin mikä. Hieno hetki, eikä hymyilystä tule vieläkään loppua!

Lopuksi varattiin aika rakenneultraan sekä jo seuraava terveydenhoitajan aika kesäkuulle. ->

Lisäksi sain lähetteen fysioterapeutille, josko siellä osattaisiin auttaa tuon selkäsäryn kanssa.

Mikäli mahdollista, päivä vain parani muutaman tunnin päästä. Minulle tarjottiin kesätyötä! Olen niin onnellinen kun pääsen mielekkäämpään työhön kesän ajaksi ja paljon lähemmäs kotia. Työsopimuksen menen kirjoittamaan ensi viikolla ja ajattelin silloin kertoa esimiehelle raskaudestani. Toivottavasti se menee hyvin. Työt aloitan parin viikon päästä.

Eli kuten otsikossa jo lukeekin, melko loistava päivä! :)

10 kommenttia:

  1. Ihanaa, kuulostaa mahtavalta päivältä. Onnittelut kesätyöstä. :) Onko sulla muuten doppleria? Mä laitoin eilen sellaisen tilaukseen pienen harkinnan jälkeen. Hydra rv 8+6

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Minä jätin sen dopplerin sitten tilaamatta, kun ajattelin että saa sitä rahaa kulumaan muihinkin tarvikkeisiin. :)

      Poista
    2. Mäkään en ostanu dopleria ku avoneuvolassa voi käydä kuuntelemassa, ja potkutki tunsin jo vk 16.. käytettynähän niitä saa muutamalla eurolla, mutta oon jättäny ostamatta molemmissa raskauksissa...

      Poista
    3. Olin minäkin aluksi ihan kuumeisesti sellaista ostamassa, mutta hyvin tämä raskaus tuntuu etenevän myös ilman sitä hankintaa. :) Mutta en minä ole mistään muutaman euron doppleria löytänyt? Kympeistä puhutaan vaikka olisi käytetty...

      Poista
  2. Onnea työpaikasta! Äh, itse joudun odottelemaan vielä pari viikkoa ennen kuin pääsen sydänääniä kuuntelemaan. Odotan sitä jo innolla :) Mulla on myös ikävät selkäsäryt ja fysioterapialähetteelle olis tarvetta. Onko tuo fysioterapia neuvolan kautta vai menetkö lähetteellä valitsemallesi fysioterapiapalveluita tarjoavalle yritykselle/henkilölle? Lähinnä mietin mitäköhän tuo lysti tulisi kustantamaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Siis lähete neuvolasta ihan kunnalliselle fyssarille, ei siis kuitenkaan neuvolan tiloissa vaan ihan "sairaalan mäessä". ;) Eli ei tule kallista ja tuon lähetteen saa jokainen odottaja joka sitä tuntuu tarvitsevan. :)

      Poista
  3. Onnea työpaikasta! :) ja vahvoista sydänäänistä <3

    VastaaPoista
  4. Oi, onnittelut työpaikasta ja hienoa, että saitte vahvat sydänäänet nopeasti kuuluviin! :) Mä meinasin viimeksi neuvolassa hätääntyä, kun sydänääniä ei millään meinannut löytyä. Onneksi ne lopulta saatiin kuuluviin, mutta itkuhan siinä lopulta pääsi, kun paniikinpoikanen helpotti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) No varmasti pelästyit! Mulle terveydenhoitaja sanoi heti että voi mennä hetki ennen kuin niitä löytyy, mutta melkein heti ne kuului jo istukan läpi/kautta joten tiesi että pakko siellä elämää on olla.

      Poista