Eilen illalla olin lähdössä kaupaan, mies sitten vain leikillään minua kiusoitteli ja minä kilahdin. Aloin huutaa pihalla kurkkusuorana ja lopulta potkaisin auton ovea. Lähdin kauppaan ja samalla hetkellä kun ajoin pois pihasta, aloin itkeä. Itkin ja ajoin, ennen pikatietä soitin miehelle etten pysty menemään kauppaan. "Älä sitten mene" mies sanoi, mutta totesin että pakko sinne on mennä ettei tarvitse tänään torstaina mennä.
Itku pikkuisen rauhoittui ja jatkoin matkaa. Loppujen lopuksi itkin n. 8km matkan pikatietä, enemmän ja vähemmän. Todella turvallista menoa! Vähän ennen kauppaa oli pakko kasata hermot etten kaupassakin itkisi. Se onnistui.
Oma diagnoosi: raivo johtuu clomeista, itku clomeista ja kuukausien surun ja epävarmuuden patoamisesta sisälle. Töissä jaksan vielä pitää hymyn naamalla, mutta ei sitä enää vapaa-ajalla jaksaisi.
Taitaa tulla tosi kiva juhannus!
Illalla pyysin mieheltä anteeksi turhanpäiväisen raivoamiseni. Häntä ei haitannut, hän sanoi ymmärtävänsä. Tietenkin. Eihän tämä hormonihirviö yllätyksenä tullut! Mutta taitaa olla edessä hiljainen juhannus, tuskin jaksan kovin pitkiä aikoja seuraa tekohymy naamalla.
Been there, done that. Mulla oli eilen samanlainen päivä. Eilen loppui myös clomikuuri. Harmittaa vaan tää koko juhannus, kun ei ole yhtään fiilistä. Eikä mene nyt oikein yksiin miehen kanssa ajatukset tästä juhannuksenvietosta.
VastaaPoistaEi mene muuten meilläkään... Tsempit sinnekin suuntaan!
PoistaTulee ihan omat clomiajat mieleen. Itkin, huusin ja raivosin kolme kuukautta töissä ja kotona. Sen jälkeen oli pakko todeta että clomit ei sovi mulle. Ne oireet kun vielä vahvistuu kierto kierrolta...
VastaaPoistaKiva tietää.....
PoistaTsemppiä nyt muru <3 Kyllä sä vielä joskus hymyilet näillekin kokemuksille. Se oma nyytti kainalossa. :) Hyvää juhannusta!
VastaaPoistaToivotaan niin! Kiitos samoin sinne! :)
Poista