tiistai 13. elokuuta 2013

Ihastuttaa ja vihastuttaa

Tv-sarja Erilaiset äidit tulee taas, tällä kertaa AVA-kanavalla. Ensimmäinen jakso tulee 9.9. klo 21.00. Vappu Pimiän "saappaisiin" astuu Pipsa Hurmerinta. Katsoin ensimmäisen kauden kokonaan ja tarkoitus olisi katsoa myös tämä toinen.


Jotkut kokevat tälläisen sarjan seuraamisen itsensä kiusaamiseksi ja sitä se ehkä vähän onkin. Mutta vaikka sarjan ensimmäisen tuotantokausi niin ihastutti kuin vihastuttikin minua, pidin siitä silti ja halusin ihan ehdottomasti nähdä jokaisen jakson.

Ensimmäisestä kaudesta jäi mieleeni muutamakin perhe, joita en voi edelleenkään ymmärtää. Voihan se olla, että heidän elämänsä kuvattiin vääristellen, mutta se riski siinä on kun lähtee mukaan tälläiseen tv-sarjaan. Minua ei saisi tv-kameran eteen, ainakaan tälläisessä yhteydessä! Tänä vuonna mukana on taas monta, toinen toistaan erilaisempaa perhettä:


1. Perhe Hirtentreu-Haji
Merlen ja Alanin virolais-syyrialaisen uusioperheen odotusta varjostaa huoli. Alanin teini-ikäiset pojat pakoilevat sotaa pakolaisleirillä Libanonissa.

2. Perhe Vaissi
Kolmekymppisten Marikan ja Tapanin perheen elämää rikastuttaa mormonikirkon monipuolinen toiminta. Lisäksi suurperheeseen odotetaan jo kuudetta yhteistä lasta.

3. Perhe Lancia
Turkulaisen Jarnan kaksosten odotuksen täyttää jo nyt kiireinen arki kahden pienen lapsen kanssa. Riittävätkö Skype-puhelut lievittämään perheen kovaa ikävää isä-Paulin työskennellessä Yhdysvalloissa?

4. Perhe Kerminen-Vikman
Rian ja Paulin perheeseen odotetaan toista lasta. Sisarusten ikäero tulee olemaan pieni - vain reilun vuoden. Onnea himmentää Rian paha sairaalakammo, joka kehittyi hänen äitinsä kuoleman jälkeen.

5. Perhe Keinonen
Raskaus yllätti ja mullisti 18-vuotiaan Natalien elämän. Vaikka lapsen isä suunnitteleekin osallistuvansa jossain määrin vauvansa elämään, sporttinen sinkkuäiti aikoo selviytyä arjesta vauvan kanssa yksin.

6. Perhe De Macsi Mayasi
Perhekodissa kasvaneen Fadilan ja entisen lapsisotilaan Lucasin rankat lapsuudet varjostavat raskausaikaa. Vahva usko Jumalaan auttaa kuitenkin selviytymään vaikeista muistoista.

7. Perhe Sandelin
Sabrinan vauvavatsa kasvaa vankilassa. Odotusta ja päihteettömyyttä varjostaa kuitenkin pelko lapsen sijoituksesta syntymän jälkeen. Saavatko äiti ja lapsi pysyä yhdessä?

8. Perhe Hartikainen-Sauerland
Ennen esikoisen saapumista Veera ja Stefan aikovat ehtiä naimisiin ja vuoden suurin larppaustapahtuma lähestyy. Entä selviääkö isä synnytyksestä pyörtymättä?

9. Perhe Karppanen-Pihlajamaa
Sateenkaariperheen äidit Laura ja Mari odottavat Lauran esikoista. Sivullisten ennakkoluuloilta ei perheessä voida välttyä.

10. Perhe Huttunen-Väätäinen
Ensimmäisen synnytyksensä jälkeen Emilia sairastui anoreksiaan. Kun vatsa taas kasvaa, kehon muutokset aiheuttavat ristiriitaisia tunteita. Myös synnytys on alkanut pelottaa nuorta äitiä.


Joku saattakin tietää/tunnistaa jakson 10 Emilian. Hänhän kirjoittaa Kaksplussalla MUTSIS ON. -blogia. Ennakko-odotukset on minun kohdalla korkealla jaksoissa 2, 7, 9 ja 10.


Aiotko sinä seurata Erilaisia äitejä? Miksi?
Mikä perhe herättää sinussa mielenkiinnon?
Jos saisit mahdollisuuden, lähtisitkö mukaan esim. kaudelle kolme?


Kuvat ja tiedot: AVA

19 kommenttia:

  1. Aion seurata, ihan vain mielenkiinnosta :)
    Kaikista eniten mielenkiintoa herättää perhe 7 :)

    VastaaPoista
  2. Jaksot 1,6,7,9 vaikuttavat kyllä mielenkiintoisilta. Ehkä katson, jos muistan! :D

    VastaaPoista
  3. Luultavasti aion katsoa ainakin jokusen jakson. Harmi, kun tällä kertaa ei taida olla mukana lapsettomuustaustaista paria. Viime kaudella katsoin sen jakson, jossa mukana oli äiti, jonka PCO oli vaikeuttanut lapsenhankintaa. Oli todella koskettava jakso ja itkin sitä katsoessa. Muut jaksot lähinnä vaan ärsytti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torstaina 15.8. klo 21.00 tulee AVAlta Erilaiset äidit - mitä heille kuuluu nyt? Se täytyy katsoa! :)

      Poista
    2. Ehdottomasti! :)

      Poista
  4. Heippa.
    Mulla on ollu nyt puolen vuoden kuukautisten aikana todella kipeä olo. Kipu alkaa jo ennen vuotoa, ja pahenee kohti loppua. Mutta nyt mulla on menkat jo ohi, ja kipu vaan jatkuu. Ulostuskivut menkkojen aikaan on ihan järkyttävät. Voiko nää olla endon oireita? Oon vasta kohta 20v perusterve nainen. Ois kiva jos vastaisit. Tsemppiä! Toivon plussaa teille, oisitte todellakin ansainneet sen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiitos! :)

      Kyllä nuo sun oireet kuulostaa aikalailla endo-oireilta... :/ Kovat kuukautiskivut ovat lähes poikkeuksetta selkeä oire, plus sitten tuo ulostuskipu! Oletko katsonut endometrioosiyhdistyksen sivuilta sitä oirelistausta? Suosittelen todellakin menemään gynekologille ja kertomaan oireista sekä tästä epäilystäsi ihan rohkeasti. Niin kaverinikin sai oman diagnoosinsa ja myös sen vähäisen avun mitä tähän sairauteen voi saada. Tsemppiä sulle!

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Kannattaako mun soittaa tk.see vai minne ku oon iha untamo näis asioissa :D

      Poista
    4. Ihan paikkakuntasi ehkäisy-/perhesuunnitteluneuvolaan voit soittaa. :)

      Poista
    5. Kiitoksia neuvoista :) heti huomiseksi sain ajan :)

      Poista
    6. Mahtavaa! Tuleha ihmeessä kertomaan miten käy! :)

      Poista
    7. Oli ihan turha käynti. En halua e-pillereitä ni sanoivat vaan että eivät pysty tutkia mua ja kehottivat menee yksityiselle. Opiskelijana on vaan hiukan liian kallista tuo yksityinen puoli. Nooo ei auta, parempi se on tutkia. :)

      Poista
    8. MITÄH?! Mutkin passitettiin meidän ehkäisyneuvolasta (siis jo puhelimitse) terveyskeskukseen viime vuonna. Kun sitten varasin terveyskeskuksesta gyneajan, niin tämä gyne sitten käynnillä ihmetteli että mitä siellä teen, miksen mene ehkäisyneuvolaan. Kerroin että ne ei suostuneet ottamaan minua sinne, koska en käytä mitään ehkäisyä. Gyne sanoi että niiden kyllä kuuluu ottaa kaikki alle 30-vuotiaat ehkäisystä viis. Ihan uskomatonta touhua! Ja tämä gyne siis on töissä myös ehkäisyneuvolan puolella, jonne sitten kuukauden päästä mentiin miehen kanssa kahdestaan. Ei voida vaatia sua menemään yksityiselle! Varaa sitten vaikka sinne terveyskeskukseen aika.

      Poista
    9. Täällä ei oo kunnallista gyneä. Kaikki on yksityisiä. Pyllystä ku asuu näin maalla. En oo varma onko tk.n yhteydessä joku gyne mutta epäilen ettei oo. Soitanko nyt seuraavaks päivystykseen? :)

      Poista
    10. Plussana viel sano se terveydenhoitaja siellä että lääkäriajat on vain raskaana oleville tai niille jolla on ehkäisy kunnossa. Meillähän on kumia käytetty.......... turhauttaa tämmönen touhu ku ei tiiä mitä tehdä seuraavaksi.

      Poista
    11. No voi hemmetti... Suosittelisin silti kysäisemään tk:sta joskos siellä olis gyne. Tuntuis todella uskomattomalta että kaikki jotka ei kuulu tuohon "vain raskaana oleville tai niille jolla on ehkäisy kunnossa" -kategoriaan joutuis hoitaa gyneasiat yksityisellä... :/

      Poista
    12. Jos mä pääsen lääkärin vastaanotolle ni kai ne sieltä voi laittaa lähetteen esim. Oulaisiin sairaalaan tutkimuksiin tai jonnekki gynelle. Hemmetti että ärsyttää tämmöne touhu. En jaksais alkaa tappelee tästä asiasta mutta pakkoha se on jossain tutkia, ja opiskelijan budjetilla ei paljo yksityisellä käydä.

      Poista
    13. Juu ihan varmasti peruslääkäri pistää sulle lähetteen sitten oikealle lääkärille! Jostain se on lähdettävä etenemään ja tiedän monien lähteneen liikkeelle tälläisten vaivojen kanssa ihan omalääkärin tms kautta. :)

      Poista