Heippa ja anteeksi kun tämän postauksen ulos saaminen meni tälle päivälle!
Eilinen ultra on ohi onnistuneesti eli hyviä uutisia tuon mukanani. Vauhdikas tyyppi löytyi, hän vastasi viikkoja 12+0 eli lääkärin kanssa yhteistuumin päätettiin siirtää laskettu aika vielä päivällä. Eli se on nyt sitten vihdoin ja viimein, virallisesti 9.10. :)
La siirrettiin oikeastaan vain sen takia, että jos eteen tuleekin synnytyksen käynnistys, niin tuon yhden ekstra-päivän aikana se voikin käynnistyä jo itsestään.
Kuva |
Kuvaa ei meinattu millään saada, ei hän oikein malttanut pysyä kauaa paikoillaan (isäänsä tullut). Mutta saimme sitten aika pitkään seurata hänen touhujaan, koska liikkumisen vuoksi myös niskaturvotuksen mittaus kesti jonkin aikaa.
Nt-mitta oli 1,2 mm eli lääkärin mukaan vähemmän kuin mikä on vielä normaalia.
Tyyppi itse oli jo 53,9 mm pitkä. :)
Mieskin oli ihan myyty, selitti eilen kaikille kuinka Täplä heilutti hänelle. <3
Kaikin puolin uskomaton kokemus, en varmaan ikinä unohda sitä!
Loistavaa, että kaikki oli hyvin! :) Voi kunpa itselläkin viikot kuluisi nopsaan ja pääsisi ekaa kertaa näkemään pikkuisen. Tänään on vasta rv 5+2 ja varhaisultra varattuna rv 7+6.
VastaaPoistaOih, onhan siihen sitten vielä aikaa! Toivottavasti aika kuitenkin menisi nopeasti. :)
PoistaVoi hienoa <3
VastaaPoistaMiksi kaikkien miehet suhtautuu noin kivasti. Omani totesi ultran jälkeen "jos ihan rehellisiä ollaan, näin vain syöpäkasvaimen näköisen möykyn". Aha kiva :D
Heh, no jokainen tyylillään! ;)
PoistaI-HA-NAA! olen niiiiiin super-onnellinen teidän puolesta <3<3 onnea myös ensimmäisen kolmanneksen ohituksesta :)
VastaaPoistaMiramei
Voi kiitos! :) <3
PoistaMeilläpä on sittenkin sama laskettuaika :)
VastaaPoista-dolla
Heh, kiva juttu! :)
PoistaIhanaa että kaikki on hyvin! :)
VastaaPoistaTotta! :)
PoistaIhanaa! <3 Mää tein viikko sitten positiivisen raskaustestin 1,5 vuoden yrittämisen jälkeen :). Kahden viikon päästä olisi varhaisultra, toivottavasti kaikki olisi hyvin <3.
VastaaPoistaNimimerkki unohtu :). -E
PoistaMahtavaa, onnea teille! :) <3
Poista